null Hyvää pyhää: Kaikkialla läsnä

Hengellisyys

Hyvää pyhää: Kaikkialla läsnä

Hän on mennyt Isän luokse, ja kuitenkin hän on täällä.

Etsimme usein Jeesusta sieltä, missä hän ei ole. Toisaalta voimme kohdata hänet siellä, missä emme olisi ikinä uskoneet hänen olevan. Emmekä aina tunnista häntä heti.

Tämän voi havaita evankeliumien kertomuksista, joissa ylösnoussut Jeesus kohtaa oppilaansa. Yksi heistä on Magdalan Maria. Takana ovat kärsimyksen ja kuoleman täyttämät päivät, kun Maria pääsiäisaamuna menee Jeesuksen haudalle. Hän itkee haudan suulla.

Kun Maria kurkistaa hautaan, se onkin tyhjä. Ruumiin sijaan hän näkee kaksi enkeliä. Hän ei ymmärrä, kuka on vienyt Jeesuksen haudasta ja mihin hänet on pantu. Jokin saa Marian kääntymään. Hän näkee Jeesuksen, muttei tunne häntä. Maria luulee häntä puutarhuriksi.

Vasta kun Jeesus lausuu Marian nimen, Maria ymmärtää, kenen kanssa hän keskustelee. Jeesus ei anna Marian koskea itseään vaan sanoo merkillisesti: ”Älä takerru minuun, sillä en ole vielä noussut Isän ­luokse.”

Sen sijaan Jeesus kehottaa Mariaa kertomaan toisille, että hän on palaamassa ”teidän Isänne ja Jumalanne luokse”.

Ylösnousseen Jeesuksen olemus on muuttunut. Hän ei ole enää sidottu ajan ja paikan rajoihin. Hän voi nyt olla läsnä kaikkialla. Hän on mennyt Jumalan luokse, ja kuitenkin hän on läsnä täällä, missä olemme. Hän voi lähestyä meitä ja jopa tulla sisimpäämme ja valaista meidät niin, että kaikki alkaa näyttää toiselta. Se, mikä on lukossa, voi avautua – aivan kuin Jeesuksen haudan ovi.

Tätä kaikkea voi olla vaikea ymmärtää. Silti siitä voi kokea jotain jo nyt. Usein meitä pelottaa tulevaisuus ja houkuttaa menneisyyteen takertuminen, mutta pääsiäisaamun valossa saamme katsoa luot­taen tulevaan.

Pääsiäisen valo on toivon ja kevään valoa. Se on elämän näköalattomuuteen kajastavaa uuden luomisen valoa.​

Havahdu kevään aurinkoon

Lähde huhtikuisena aamuna ulos ja havahdu kevään aurinkoon.

Aamun valo on pääsiäisen valoa. Se muistuttaa Kristuksesta, joka ei ikinä kuole ja joka voi herätä elämään meissä.

Aamun valossa katsot häntä, joka valaisee sydämesi ja pyyhkii pois pimeyden ja murheen pilvet.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.