null Hyvää pyhää: Vallankäyttö on palvelemisen vastakohta

Hengellisyys

Hyvää pyhää: Vallankäyttö on palvelemisen vastakohta

Meidät on luotu palvelemaan.

Vaikuttaa siltä, että meihin on sisäänrakennettuna taipumus kilpailla toistemme kanssa. Parhaimmillaan kilpailu ruokkii luovuutta ja osaamista ja tuo hyvää varsinkin, jos ihmisten väliset lähtökohdat ovat riittävän tasaiset, pidämme huolta heikoimmista ja pelaamme reilun pelin säännöillä. Tärkeää on myös nähdä, että jokaisella on jokin lahja – tai salainen merkitys, jota hän ei ole vielä tuonut esille tai ei ehkä koskaan pysty tai ehdi tuodakaan.

Kilpailuvietti voi ruokkia meissä myös huonoimpia puoliamme: ahneutta, kateutta, juonittelua, toisten alistamista ja jopa orjuuttamista.

”Niin ei saa olla teidän keskuudessanne”, Jeesus sanoo seuraajilleen. Tuo hänen lausahduksensa ei ole niinkään syytös kuin toteamus. Hän kääntää huomiomme elämäntapaamme.

Olennaisinta ihmisyydessä ei ole voittaa keskinäisessä kilpailussa tai saavuttaa valta-asemia. Vallankäytön vastakohta on palveleminen. Kilvoittelemalla siinä, miten palvelemme ja kunnioitamme toisiamme, seuraamme parhaiten Jeesuksen esimerkkiä.

Itsestään Jeesus puhuu Ihmisen Poikana, joka ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä. Hänessä Jumala laskeutuu ihmiseksi ihmisten joukkoon.

Olemme tottuneet siihen, että meitä pitää palvella. Välillä suorastaan vaadimme palvelua.

Jeesus antaa toisen näkökulman. Meidät on tarkoitettu elämään yhteydessä toisiimme, näkemään ja kuulemaan toisiamme, palvelemaan ja luottamaan toisiimme.

”Joka tahtoo tulla teidän joukossanne suureksi, se olkoon toisten palvelija”, Jeesus sanoo. Paastonaika on palvelemaan laskeutumista. 

Tietoisen läsnäolon aamiainen

Aloita päiväsi tietoisen rauhallisesti. Valmista aamiainen rauhassa. Keskity sen valmistamiseen ja kata pöytä kauniisti. Ennen kuin aloitat syömisen, katso mitä pöydällä on. Mistä aamiaistarpeesi – leipä, tee, kahvi, maito, hillo ja puurohiutaleet – ovat peräisin? Keiden kaikkien työtä, palvelua ja aikaa on tarvittu, että saat nauttia tämän aamiaisen?

 

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Hyvää pyhää: Pysy siellä, missä sinua tarvitaan

Hengellisyys

Jos elämäämme ohjaavat yksin oman egomme pyrkimykset, olemme vaarassa hukata elämämme.








Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.