null ”Ilmastotekoja nyt!” raikasi Eduskuntatalolla, kun Ilmastolakko kokosi tuhansia nuoria mielenilmaukseen

Ajankohtaista

”Ilmastotekoja nyt!” raikasi Eduskuntatalolla, kun Ilmastolakko kokosi tuhansia nuoria mielenilmaukseen

Kansainvälinen ilmastoviikko huipentui perjantaina ilmastolakkoon. Helsingissä tuhannet ihmiset, joista suurin osa lapsia ja nuoria, kokoontuivat Arkadianmäelle. Kirkko Helsingissä jakoi osallistujille hävikkiruokaa.

Koska te aikuiset ette toimi, me toimimme. Ilmastokriisin hoitaminen on teidän vastuullanne.

Vaikka voimme tehdä yhteistyötä, älkää jättäkö hommaa meille.

Siivotkaa sotkunne, niin meitäkin on opetettu kotona tekemään.

Kuunnelkaa tiedettä, pysäyttäkää ilmastonmuutos. Ei ole maapallo B:tä.

Siinä poimintoja lasten ja nuorten kantamista kylteistä sekä nuorten puhujien puheista. Eduskuntatalon eteen perjantaina kokoontuneet ilmastolakkolaiset eivät olisi voineet viestiään enää selvemmin sanoiksi pukea. He huusivat niin lujaa, että ehkä kansanedustajatkin kuulivat: ”Ilmastotekoja nyt!”

Tulin tänne, koska maapallon ilmasto tarvitsee meitä.

– Jessica Ainasto

Myös järvenpääläinen Jessica Ainasto, 15, jätti koulupäivän väliin ja tuli ilmaisemaan huolensa, mitä luonnolle ja ihmisille on tapahtumassa.

– Käyn Koivusaaren koulua. Tulin tänne, koska maapallon ilmasto tarvitsee meitä. Jos me emme tee mitään, ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ei tule onnistumaan. Haluan, että pystymme elämään hyvissä oloissa. Juuri nyt se ei ikävä kyllä näytä varmalta vaihtoehdolta, sanoi Ainasto.

Nuorten lisäksi paikalla oli heidän kaipaamiaan aikuisia: kansalaisjärjestöistä, kirkon väkeä sekä opettajia ja heitä, jotka halusivat yhtyä huoleen. Osa oli paikalla lastenvaunujen kanssa.

Helsingin lisäksi ilmastolakkoon liittyviä tilaisuuksia järjestettiin tänään Suomessa ainakin 18 paikkakunnalla. Ilmastoliikkeelle kasvot antanut 16-vuotias ruotsalainen Greta Thurnberg jakoi heti aamulla eteenpäin twiittejä maapallon toiselta puolelta Uudesta-Seelannista, jossa 170 000 ihmistä osallistui ilmastolakkoon. Tilaisuuksia järjestetään päivän aikana ainakin 170 maassa.

Toista video

”Tämä on meidän nuorten sydämenasia”

Kirkko Helsingissä antoi tukensa ilmastolakkolaisille jakamalla Kansalaistorilla tuleville nuorille hävikkiruokaa yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Asialla olivat Helsingin seurakuntien ja kaupungin yhteisen ruoka-avun kehittämishankkeen työntekijät, joilla oli päällään Waste&Feast -liivit.

Violeteilla liiveillä varustettuja ruoanjakajia oli noin kymmenen ja jaossa banaaneja ja omenoita. Laatikot tyhjenivät nopeasti. Ruoka-apuhankkeen projektipäällikkö Emilia Laineen mukaan jakelu polkaistiin pystyyn hyvin lyhyellä aikataululla ja sillä haluttiin antaa konkreettista tukea ilmastolakkoileville nuorille.

Minusta on ihan ehdotonta, että olemme täällä mukana. Missä muualle me olisimme tällaisena päivänä.

– pappi Tapio Leinonen

Yksi hedelmien jakajista, Oulunkylän seurakunnan pappi Tapio Leinonen totesi, että lapset ja nuoret ovat nyt niin tärkeällä asialla kuin olla ja voi.

– Tämä koskettaa jokaista maailman ihmistä ja on meidän nuortemme sydämenasia. Minusta on ihan ehdotonta, että olemme täällä mukana. Missä muualle me olisimme tällaisena päivänä, tuumi Leinonen.

Arkkipiispa Tapio Luoma ilmaisi tukensa nuorille perjantaina sosiaalisessa mediassa: ”Nuorten ilmastoherääminen luo toivoa. Luomakunta on kotimme, Jumalan lahja kaikelle elolliselle. Meidän tehtävämme on pitää siitä huolta.”

Espoon Tapiolan seurakunnassa järjestettiin perjantaina ekumeeninen tilaisuus, jonka alussa vietettiin hiljainen rukoushetki ilmaston puolesta.

Myös Helsingin piispa Teemu Laajasalo jakoi huolen ilmastosta Facebookissa virren sanoilla. Espoon piispa Kaisamari Hintikka ilmaisi tukensa keskiviikkoisessa Radio Dein ohjelmassa. Hintikan mukaan se, mitä nuoret nyt sanovat, on kallisarvoista ja sillä pitäisi olla enemmän painoarvoa.

Pieni lakkoliike laajeni globaaliksi ilmiöksi

Koululakko ilmaston puolesta eli ilmastolakko on kansainvälinen koululaisten ja opiskelijoiden liike, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota ilmastonmuutokseen. Ensimmäisen kerran lakkoja järjestettiin Pariisin ilmastokokouksen aikana vuonna 2015. Silloin sadassa maassa lakkoili noin 50 000 ihmistä.

Uuden lakkoaallon aloitti ruotsalainen koululainen Greta Thunberg, joka järjesti ensimmäisen mielenosoituksensa, aluksi yksin, viime vuoden elokuussa Ruotsin parlamenttitalon edustalla.

Tänä syksynä Thurnberg matkusti purjeveneellä New Yorkiin, puhui Yhdysvaltain kongressille ja vetosi YK:n ilmastokokouksessa politiikkoihin, että nämä kuuntelisivat tiedemiehiä ja alkaisivat tosissaan toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Thurbergin puhetta on pidetty historiallisena.

Samaan aikaan ilmastolakkoliike on laajennut globaaliksi. Viime viikon perjantaina eri puolilla maailmaa, jopa 163 maassa, järjestettiin mittavia mielenosoituksia, joihin osallistui arviolta neljä miljoonaa ihmistä.

Suomessa koululaiset lakkoilivat ilmaston puolesta ensimmäistä kertaa Helsingissä eduskuntatalon edessä 11. tammikuuta tänä vuonna. Kansainvälisenä toimintapäivänä 15.3. mielenilmauksia järjestettiin 27 paikkakunnalla ja niihin osallistui tuhansia koululaisia. Helsingissä mielenosoittajia oli silloin enimmillään yli 3 000. Nyt päästiin selvästi tämän luvun yli, paikalla oli poliisin arvion mukaan 3 000 – 4 000 ihmistä.

Viime vuoden lokakuussa Helsingissä järjestettiin puolestaan suuri ilmastomarssi, johon osallistui noin 8 000 ihmistä. Greta Thurnberg oli tuolloin yksi tapahtuman puhujista. 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.