Harras hetki: Irja Askolan aamu alkaa venyttelyllä kotikappelissa
Irja Askolan vuorokausirytmiin sopii hyvin aamurukous. Piispana hiljentymisrutiinin merkitys on vain korostunut.

Irja Askolan vuorokausirytmiin sopii hyvin aamurukous. Piispana hiljentymisrutiinin merkitys on vain korostunut.

Harras hetki: Irja Askolan aamu alkaa venyttelyllä kotikappelissa

Helsingin piispa Irja Askola on huomannut, että Jumalalle ei voi esittää mitään.

Kuuden jälkeen aamulla Irja Askola hipsii yöpaitasillaan ja villasukat jalassa virka-asuntonsa kotikappeliin. Ensin hän venyttelee. Sitten hän istahtaa lempipaikalleen. Siitä näkee sekä alttaripöydän että ikkunasta avautuvan kaupunkimaiseman, joka vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Pöydällä oleva ikoni kuvaa enkelin ilmestymistä Neitsyt Marialle.

Se, kuten monet muutkin esineet kappelissa, liittää Askolan osaksi suurempaa kertomusta. Kappelin sohva ja tuolit ovat peräisin Helsingin ensimmäiseltä piispalta Martti Simojoelta. Askola ajattelee mielellään, että piispatar Aune Simojoki ehkä on ne aikoinaan valinnut. Seinillä on ikoneita, jotka Askola on saanut lahjaksi ystäviltään, ja hänen sisarentyttärensä maalaus. On lasten piirustuksia ja pienessä naulakossa ristiriipuksia ja rukousnauhoja.

Ikonien lempeä Maria ja totinen Kristus muistuttavat Askolalle, että kristittynä hänen pitäisi kulkea tietä, jota viitoittavat armo ja oikeudenmukaisuus.

Kappelin esineet kantavat muistoja ja puhuvat silloinkin, kun hänellä itsellään ei ole sanoja, kun hän on väsynyt tai ahdistunut. Ne ovat myös tapa torjua yksinäisyyttä. Aamurukouksessaan Askola muistaa erityisesti ihmisiä, jotka hän tapaa tulevan päivän aikana. Hän pyytää viisautta kohtaamisiin. Niin tehdessään hän luottaa siihen, että Jumala on tässäkin alkavassa päivässä läsnä.

Ikonien lempeä Maria ja totinen Kristus muistuttavat Askolalle, että kristittynä hänen pitäisi kulkea tietä, jota viitoittavat armo ja oikeudenmukaisuus. Rukous on siis myös itsetutkiskelua, jossa omat teot ja valinnat punnitaan. Kaikki, mitä silloin nousee näkyviin, ei ole kaunista. Mutta Jumalalle ei voi esittää mitään. Siksi rukous on suvantohetki.

On aikoja, jolloin työmurheet painavat ja yöuni jää vähiin. Hiljentyminen aamulla tuntuu silloin hankalalta, mutta entistäkin tärkeämmältä. Vaikka Askola ei oikein usko kikkoihin tai keinoihin rukouksen apuna, hän on huomannut, että keskittyminen hengitykseen auttaa rauhoittumaan. Joskus auttaa myös se, että turvautuu jonkun toisen sanoihin. Rakkaimpia hänelle ovat Anna-Maija Raittilan kirjat. Ja silloinkin, kun mikään ei rauhoita, Jumala ymmärtää. Jumalan luokse voi mennä sellaisena kuin on eikä rukouksesta tarvitse tehdä suoritusta.

Askola on aamuvirkku ja iltauninen, joten aamurukous sopii hänen vuorokausirytmiinsä. Piispavuosina hänen joka-aamuinen hiljentymisrutiininsa on vahvistunut. 64-vuotiaan hengellisessä elämässä on ehtinyt olla monenlaisia vaiheita, mutta Jumala, jonka seuraan Askola aamuisin istahtaa, tuntuu samalta kuin hänen lapsuudessaankin: Jumala on armollinen ja jotenkin hauska ja ymmärtää ihmisen kipuja ja murheita. Siis aika samanlainen kuin pyhäkoulun tädit silloin vuosikymmeniä sitten Askolan lapsuudessa olivat.

Piispa ja runoilija

Irja Askola vihittiin papiksi vuonna 1988. Hän on työskennellyt muun muassa Euroopan kirkkojen konferenssissa, Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa. Vuonna 2010 hänet valittiin Helsingin hiippakunnan piispaksi. Hän jää eläkkeelle marraskuun alussa.

Askola on myös runoilija. "Kirkon kuva on ruohikolla istuva piknik-seurue, jossa eri-ikäiset ja erilaiset ihmiset istuvat keskenään jakamassa kipujaan ja unelmiaan", hän kirjoittaa uusimmassa kirjassaan Pöytä katettu kaikille.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: