J.P. Pulkkisen rikosromaani syntyi kaipuusta vanhoille kotikulmille Vantaalle
J. P. Pulkkinen on pyöräillyt romaaniaan varten tutkimusretkillä vanhassa kotikaupungissaan. Taustalla näkyvät Vantaanpuiston ostari ja kirjailijan entinen kotitalo.

J. P. Pulkkinen on pyöräillyt romaaniaan varten tutkimusretkillä vanhassa kotikaupungissaan. Taustalla näkyvät Vantaanpuiston ostari ja kirjailijan entinen kotitalo.

J.P. Pulkkisen rikosromaani syntyi kaipuusta vanhoille kotikulmille Vantaalle

Kirjailijan isä toimi aikanaan Vantaalla apulaisnimismiehenä. Nyt Pulkkinen on kirjoittanut rikosromaanin, jonka tapahtumat sijoittuvat hänen lapsuutensa ja nuoruutensa kaupunkiin.

Vantaa on niin kuin kuolema. Ensin sen kieltää. Sitten tulee viha, sitten sen kanssa alkaa käydä kauppaa. Sitten tulee masennus. Lopuksi sen hyväksyy.

Näin kuvailee kotikaupunkiaan ­J. ­P. Pulkkisen Sinisiipi-romaanin päähenkilö, rikostutkija Timo Markkula. Kirjailija tuntee Vantaansa, sen hyvät ja huonot puolet, sillä hän on viettänyt lapsuus- ja nuoruusvuotensa Vantaanpuistossa, Tikkurilassa ja Ruskeasannassa.

Jostain syystä hän palaa Vantaalle aina uudestaan.

– Asun Helsingin Kruununhaassa, mutta Vantaa on alkanut tuntua vuosi vuodelta tärkeämmältä. Vaimoni toteaa välillä puheistanikin, että tuo on taas niin Vantaata.

– Romaanissani nostan vanhan kotiseutuni paikaksi, johon liittyy muistoja ja tarinoita. Moni Vantaalla tai Espoossa lapsuutensa viettäneistä ei tunne samalla tavalla kaipuuta kotikulmille kuin ihmiset, jotka ovat kotoisin pienemmiltä paikkakunnilta. Tämä johtuu paljolti siitä, että nämä kaupungit ovat valtaväylien pilkkomia, jolloin ne eivät helposti hahmotu kaupunkina, saati kotiseutuna.

 

Tapaamme 1960-luvulla rakennetun Vantaanpuiston ostarilla, joka on Pulkkisen mukaan lähes entisellään. Hän muistelee, miten meni pikkupoikana kavereidensa kanssa lähellä sijaitsevalle Keimolan moottoriradalle katsomaan kisoja. Joskus hän pääsi käymään jopa radan valvontatornissa, koska hänen isänsä oli Vantaan apulaisnimismies.

Yksi Pulkkisen kavereista näki radalla tapahtuneen kuolonkolarin, joka rikosromaanin alussa kauhistuttaa ilman vanhempien lupaa autokilpailuja katsomaan lähtenyttä nuorta Markkulaa ja hänen ystäväänsä.

– Luvaton retki päättyy järkyttävästi, kun kuolema astuu lapsen elämään, Pulkkinen sanoo.

Isän ammatti antoi luontevan lähtökohdan sille, että J. P. Pulkkinen päätti tehdä Vantaalle sijoittuvan rikosromaanin. Työnsä pohjaksi hän luki isänsä Jorma Pulkkisen kirjoittaman historiikin Vantaan poliisivoimien kehityksestä tämän työssäoloaikana.

Vantaalta oli helppo löytää Sinisiipeen materiaalia, onhan kaupungissa tapahtunut mittavaa rakentamista ja siihen liittyvää poliittista suhmurointia.

– Vantaalla yhdistyvät maalaismaisuus ja ison mittakaavan rakennustoiminta. Kaupunki alkoi kasvaa 1960-luvulla, eivätkä rakennuspamppujen ja poliittisten päättäjien kosteat illanvietot ja niissä syntyneet sopimukset ole aina täyttäneet lain kirjainta. Viimeisimpiin tapauksiin kuuluu entisen kaupunginjohtajan ja samaa oppikoulua kanssani käyneen Jukka Peltomäen toiminta.

– Poliisin resurssit olivat vielä 1960- ja 70-luvuilla naurettavan pienet. Siksi poliisi ei pystynyt tarttumaan kaikkeen kaupungissa tapahtuneeseen rikollisuuteen.

Pulkkisen mukaan kenelläkään kirjan henkilöhahmoista ei ole suoraa esikuvaa oikeassa elämässä. Sen sijaan joissakin henkilöissä yhdistyvät tiettyjen vantaalaispoliisien ja -vaikuttajien piirteet.

 

Sinisiiven tapahtumat lähtevät liikkeelle Kallistosta, joka sijaitsee lähellä Ruskeasantaa, Pulkkisen lapsuudenmaisemia. Kallistossa olevasta purkutalosta löytyy nuoren naisen ruumis, ja Timo Markkula alkaa selvittää tapausta. Hän saa työparikseen uuden työntekijän, Liina Vahteran. Tämä osoittautuu rohkeaksi ja neuvokkaaksi ja on lopulta tärkeässä roolissa rikoksen ratkaisemisessa.

– Halusin keskeiseen rooliin naisen, koska maailma muuttuu, myös poliisivoimissa. Kuvio on klassinen, eli tulokas saa parikseen kokeneen poliisin. Hyvää kitkaa syntyy siitä, kun Liina osoittautuu toimintakykyisemmäksi kuin vanhempi työparinsa, Pulkkinen sanoo.

Kirjassa kerrotaan esimerkiksi Simosenkylästä, joka oli vailla kunnallistekniikkaa ja vähän kuin villi länsi lentokentän vieressä.

Romaanin nimi Sinisiipi tulee sinisiipisistä perhosista, jotka toimivat yhtä häikäilemättömästi kuin käet. Sinisiipi laskee munansa kasvustoon, josta muurahaiset kantavat perhosen toukat pesäänsä. Siellä toukat alkavat syödä muurahaisia ja valtaavat pesän.

Kirjailijan suunnitelmissa on tehdä Sinisiivelle ainakin kaksi jatko-osaa. Kyseessä siis on Vantaa-sarja. J. P. Pulkkinen päätti jatkosta viime syksynä, koska aineistoa on kertynyt hyvin ja seuraavissa osissa henkilöitä on vielä mahdollisuus syventää.

– Aloin kerätä materiaalia vuonna 2012, jolloin tein Sinisiivestä myös ensimmäiset muistiinpanot. Näytin niitä käsikirjoittaja ja ohjaaja Atro Lahtelalle, ja hän ehdotti niiden pohjalta tehtävää elokuvaa tai tv-sarjaa. Olemme työstäneet käsikirjoitusta rinnan kirjan kirjoittamisen kanssa, mutta sen osalta kaikki on vielä auki, Pulkkinen kertoo.

Hän on penkonut eri arkistoja ja lukenut pitkältä aikaväliltä lehtijuttuja Vantaan kähminnöistä. Kiinnostavaa tietoa Vantaan alkuajoista hän sai myös Simonkylän omakotiyhdistyksen tekemästä historiikista Purovarren tarinoita.

– Kirjassa kerrotaan esimerkiksi Simosenkylästä, joka oli vailla kunnallistekniikkaa ja vähän kuin villi länsi lentokentän vieressä. Siellä asui romaneja ja lestinheittäjiä, ja tarinan mukaan he söivät Finnairin aterimilla, joita oli heitetty läheiselle kaatopaikalle. Nykyään alue on joutomaata.

 

Pulkkinen on saanut Vantaan kaupungilta innostunutta palautetta siitä, että vihdoin Vantaakin on näkyvästi esillä kaunokirjallisessa teoksessa.

– Itse muistan ainoastaan Vesa Haapalan runokokoelman Vantaa, jossa kaupunki on vahvasti mukana. Muuten Vantaata on kuvattu kirjallisuudessa äärimmäisen vähän, vaikka täällä sentään asuu 220 000 ihmistä.

Ylen kulttuuritoimittajana työskentelevän Pulkkisen mukaan toimittajan ja kirjailijan roolit ruokkivat hauskasti toisiaan. Toimittajana tapaa ihmisiä ja kuulee heidän tarinoitaan, jotka voivat muuttua kirjailijalla materiaaliksi. Hän keskittyy kirjojen kirjoittamiseen vapaa-ajallaan eikä kaipaa erityistä irrottautumista päivätyöstä.

– Minua helpottaa se, että kirjailijana olen paineettomassa tilassa vapaa päättämään omista kirjoitusaikatauluistani.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi