Kansalaisaloite vireillä: hävikkiruuan heittäminen roskiin laittomaksi
Kauppojen pitäisi myydä pian vanhenevaa ruokaa suuremmilla alennuksilla kuin nyt, ja kaiken ylijäämäruoan heittäminen roskiin tulisi säätää rangaistavaksi teoksi. Näin ehdotetaan kansalaisaloitteessa, jonka Johanna Tamminen pani vireille maaliskuussa.
Kannatusilmoituksia oli 7.7. mennessä kertynyt vasta 1422. Niitä tarvitaan 50 000, jotta eduskunta ylipäätään alkaa käsitellä asiaa.
Aloitteessa ehdotetaan, että kauppojen täytyisi laittaa tuotteet viimeisenä käyttöpäivänä 60 prosentin alennukseen ja parasta ennen -merkityt tuotteet kyseisenä päivänä 45 prosentin alennukseen.
Lisäksi ehdotetaan, että "kauppojen täytyisi luovuttaa alennuksien jälkeen myymättä jääneet elintarvikkeet ruoka-apuun, seurakunnille, yhdistyksille, ruokajonoihin tms. Jos kauppa haluaa, se voisi myös jakaa ylijäämäruoan ilmaiseksi suoraan kaupasta".
Ylijäämäruoka mieluummin alennusmyyntiin kuin avustusautoihin
Vantaalainen Johanna Tamminen on vuonna 2015 valmistunut elintarvikeinsinööri, joka on toiminut jo kolme vuotta hävikkiruoan hyödyntämisen puolesta muun muassa Yhteinen pöytä -hankkeessa Vantaalla. Hän tietää, mistä puhuu.
– Tällä hetkellä ruoka-apuyhdistykset ja vapaaehtoiset kuljettavat kauppojen ylijäämäruokaa järjestöille, ruokajonoihin ja seurakuntiin. Kustannukset ovat paljolti näiden toimijoiden varassa.
– Jos suurempi osa ylijäämäruuasta myytäisiin suoraan kaupoista, vaikka isommallakin alennuksella, hävikin määrä vähenisi. Tämä käytäntö säästäisi paljon ylimääräistä työtä sekä ruoka-avun saralla että kaupoissa, Tamminen sanoo.
Aloitteen perustelujen mukaan "parasta olisi, että vähävarainenkin asiakas löytäisi omasta lähikaupastaan sopivanhintaista syötävää, eikä tarvitsisi aina turvautua ruokajonoihin".
– Nykyään täällä pääkaupunkiseudulla näkee vain 30 prosentin alennuksia. Päiväysvanhat tuotteet eivät mene kaupaksi sillä alennuksella. Tiedän sen, koska kuljettelen niitä lähes päivittäin eräästä kaupasta eri yhdistyksille. Niitä jää tosi paljon.
– Jos suurempi osa ylijäämäruuasta myytäisiin suoraan kaupoista, vaikka isommallakin alennuksella, hävikin määrä vähenisi. - kansalaisaloitteen tekijä Johanna Tamminen
Aloitteessa ehdotetaan myös roskiin heittämisen kriminalisointia. Se olisi Tammisen mukaan reilua, koska silloin laki olisi sama kaikille. Tilanne olisi reilu myös niille kaupoille, jotka lahjoittavat hävikkiruokaa.
– Olen kristitty ihminen, ja minusta ruoka on niin arvokasta, ettei sitä saisi heittää pois.
Talvikaudella Tamminen on viikoittain mukana valmistamassa Hämeenkylän seurakunnan hävikkilounasta ja osallistuu myös Myyrmäen Kirkkoravintolan työhön. Aikaa Yhteisen pöydän vapaaehtoistyöhön on, koska Tamminen ei ole vielä löytänyt oman alansa töitä. Ruokapalkka on hänelle tarpeellinen apu arjessa.
EU:n tavoitteena on puolittaa ruokahävikki 13 vuodessa
Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan Suomessa menee hukkaan vuosittain 400–500 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Turhaan tuotettu ruoka kuormittaa sekä taloutta että ympäristöä. Kauppojen osuus hävikistä on 18 prosenttia, kotitalouksien 30 ja ravintoloiden 20 prosenttia.
Suomen ja Euroopan komission tavoitteena on, että vuonna 2020 elämme kierrätysyhteiskunnassa, jossa kaikki jätteet toimivat resurssina. EU:n kiertotalouspaketissa on linjattu, että ruokahävikki tulisi puolittaa 2030 mennessä.
Moni taho toimii jo ruokahävikin pienentämiseksi. Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu aikoo perustaa hävikkiruokakaupan Helsinkiin. Sitä varten se myy 15 euron hintaisia "virtuaaliosakkeita", joilla on tarkoitus kerätä 150 000 euron alkupääoma.
– Virtuaaliosakkeita on myyty jo yli 1000 kappaletta ja niitä menee päivittäin kaupaksi. Alamme etsiä sopivaa liiketilaa heti lomien jälkeen, kertoo rahoituksen ja viestinnän johtaja Ritka Heino.
Tutustu aloitteeseen tästä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Mainos vetoaa kuin uskonto – ”Joka väittää, että mainokset eivät vaikuta häneen, puhuu pötyä”
Hyvä elämäMainokset muistuttavat runoja, mutta niiden tavoite on päinvastainen, sanoo toimittaja ja kulttuurihäirikkö Jari Tamminen. Hän kirjoitti kirjan vastamainoksista, jotka paljastavat tyhjän lupauksen.