Keittiömystikko: Singahtelemalla ehtii moneen paikkaan – näin sielu pysyy mukana

Keittiömystikko: Singahtelemalla ehtii moneen paikkaan – näin sielu pysyy mukana

"Ehkä stressi onkin sitä, että on kadottanut yhteyden itseensä ja korkeampaan ohjaukseen. Silloin onnea ja syvää iloa voi päätyä etsimään korvaavista lähteistä."

Sielu huutelee joskus ihmisensä perään: "Huhuu! Missä menet? Onko suunta oikea?" Jos annat tilaa sielullesi, se löytää kyllä sinut. Tuomisinaan sillä on läsnäoloa ja merkitystä.

Kolmekymppisenä pienten lasten äitinä mietin, kuinka elämän palaset saisi järjestykseen. Piirsin ajatuskarttoihin ympyröitä ja niiden suhteita: lapset, parisuhde, työ, koti, ystävät, suku, liikunta ja opiskelu. Arvelin, että jos juoksisin supernaisena sinne tänne, saisin homman toimimaan.

Samoihin aikoihin pohdin, mitä ihmettä paljon puhuttu läsnäolo oikein tarkoittaa. Sitäkö, että katson kadulla vastaan tullutta oravaa oi-niin-tietoisesti silmiin?

Sen tuntee kyllä, jos joku on kokonaisvaltaisesti olemassa itselleen ja sinulle.

Intensiivisten tosielämän harjoitusten johdosta asia alkoi aueta. Sinne tänne singahtamalla tavoittaa kyllä asiat, mutta ei välttämättä pysy itse itsensä perässä. Syvempi osa itseä tietää mikä on olennaista, jos sitä pysähtyy kuulemaan. Tasapaino on sitä, että palaa tähän ytimeensä yhä uudestaan ja kuulee sielunsa sanomaa. Pikku hiljaa sieluni on alkanut pysyä paremmin kyydissä myös haastavissa ja stressaavissa tilanteissa.

Tietoisesta läsnäolosta puhuttaessa korostetaan usein mielen ja aistien tarkkaavaisuutta, mutta kyse on syvemmästä asiasta. Miten voi selviytyä elämässä, joka hellii ja joskus rajustikin tuuppii meitä kohti laajempaa ymmärrystä?

Elämän hyväksyminen kaikkineen on radikaali juttu, ei mitään puuhastelua. Se vaatii erityistä voimaa ja kärsivällisyyttä. Työ tapahtuu paljolti pinnan alla ja hedelmät eivät näy heti ulospäin.

Ihminen, joka on läsnä itselleen – tunteilleen, ajatuksilleen, traumoilleen, vieteilleen, mielelleen ja koko sisimmälleen – on lähellä toistakin. Sen tuntee kyllä, jos joku on kokonaisvaltaisesti olemassa itselleen ja sinulle. Niihin hetkiin virtaa korkeamman kipinä.

Jos keskittyy ulkoisen maailmansa vaatimuksiin itsensä kustannuksella, sielu voi paeta paikalta. Ehkä stressi onkin sitä, että on kadottanut yhteyden itseensä ja korkeampaan ohjaukseen. Silloin onnea ja syvää iloa voi päätyä etsimään korvaavista lähteistä: ostamalla, syömällä tai juomalla. Kun sielu saa tilaa ihmisessä, myös merkityksen kokeminen lisääntyy.

Missä sielusi saa levätä? Pysähdy ihmettelemään, pohtimaan, kuulemaan ja huomaamaan. Sielun houkuttelu paikalle voi kestää hetken, mutta tilaa saadessaan se alkaa kyllä ilmentää itseään. Auttaaksesi asiaa raivaa elämääsi tilaa oikeasti tärkeille asioille. Hakeudu voimapaikkaasi, itsesi ja hyvän äärelle.

Näe pinnan alle ja anna kaipauksen koskettaa. Katso kesäistä maisemaa tai ystävää silmiin, ja tunnet sen taas. Ah! Vapauden, levollisuuden ja voiman – sitä on todellinen läsnäolo.

Kirjoittaja on luokan- ja uskonnonopettaja, kirjailija, retriitinohjaaja, entinen lumilautailija, vaimo ja neljän lapsen äiti, jonka sydän sykkii hiljaisuudelle.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi