null Kirkko ja kaupungin verkkomediassa jumalatonta kasvua vuonna 2020

Kirkko ja kaupungin verkkomediassa jumalatonta kasvua vuonna 2020

Pääkaupunkiseudun seurakuntien julkaiseman median käyttö jatkoi tasaista nousuaan koronavuonna.

Viime vuonna kirkkokaupunki.fi-sivustolla kävi keskimäärin 47 000 eri kävijää viikossa. Tämä on noin 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019, ja peräti 50 prosenttia enemmän kuin 2018. Sivulatauksia koronavuonna kertyi vajaat neljä miljoonaa.

Viimevuotinen kehitys on linjassa pandemia-ajan yleisen mediamuutoksen kanssa. Ihmiset ovat viettäneet kotona ja viestintävälineiden parissa enemmän aikaa, ja se näkyy myös median kulutuksessa. Markkinatutkimusyritys Kantar TNS:n mukaan koronakeväänä kasvoi erityisesti lehtien verkkosivujen lukeminen. Median merkitys on kasvanut, ja digivälineiden välttämättömyyden esimerkiksi sosiaalisessa yhteydenpidossa ovat huomanneet myös ikäihmiset, kertoo Tilastokeskus. Kansakunta on tehnyt digiloikan.

Kirkkojakaupunki.fi:hin käyttäjät tulevat pääosin hakukoneilla tehtyjen hakujen kautta ja sosiaalisessa mediassa jaetuista linkeistä. Kirkko ja kaupungilla on harvinaisen aktiivinen Facebook-yhteisö, ja sisältöjä jaetaan myös @kirkko_kaupunki-Twitter-tilillä. Viime vuonna suhteellisesti eniten näkyvyyttään K&k:n somekanavista kasvatti Instagram-tili @kirkkojakaupunki. Yhteensä näissä kolmessa isoimmassa somekanavassa lehden päivityksiä nähtiin viime vuonna 11,3 miljoonaa kertaa.

Kirkko ja kaupunki julkaisee artikkelien lisäksi verkossa myös videoita ja audiosisältöjä. Nykymuotoista Kirkko ja kaupungin verkkomediaa ja painettua lehteä on julkaistu vuoden 2017 alusta. Painettu lehti toimitetaan osoitteellisena jakeluna pääkaupunkiseudulla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenille. Levikki on 340 000 kappaletta. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi