Kirkko kuunteli ja ihmiset kertoivat – kirkolta kaivataan turvaa, toivoa ja hyväksyntää
Moni suomalainen kokee pyhää luonnossa tai omassa arjessaan, jotkut ovat kiinnostuneet uusmagiasta. Jumalanpalvelus ei juuri houkuta, kertoo kirkon tuore tulevaisuusselonteko.
Ottakaa kaikki vastaan avoimin mielin, tarjotkaa turvaa, lohtua ja toivoa, auttakaa heikoimpia, toimikaa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja luonnon suojelemiseksi, ratkaiskaa lopultakin avioliittokysymys. Kirkkoa tarvitaan nyt enemmän kuin aikoihin.
Tällaisia terveisiä kirkolle ja seurakunnille nousee esiin kirkon tuoreesta Siunauksen signaalit -tulevaisuusselonteosta, joka toteutettiin poikkeuksellisella tavalla. Asiantuntijoiden sijasta kuultavaksi etsittiin tavallisia ihmisiä – erityisesti niitä, jotka ovat etääntyneet kirkosta. Tarkoituksena oli tunnistaa sellaisia ajan merkkejä, jotka vaikuttavat kirkon tulevaisuuteen.
Eri puolella Suomea toteutettuihin signaalihuoneiksi kutsuttuihin keskusteluryhmiin osallistui noin 140 eri-ikäistä ja erilaisista taustoista tulevaa ihmistä. Aineistoa täydennettiin verkkokyselyllä sekä popup-haastatteluilla viime kesän Herättäjäjuhlilla ja Porin Suomi-Areenassa. Tiedonkeruu jatkuu, sillä toimintamallin toivotaan leviävän seurakuntiin ja hiippakuntiin.
– Yllätyksenä tuli, kuinka myönteisesti ihmiset suhtautuivat kirkkoon ja kuinka he kokivat, että kirkkoa tarvitaan. Suuri onnistuminen oli myös se, kuinka avoimesti ihmiset halusivat jakaa kokemusmaailmaansa, kertoo Siunauksen signaalit -hanketta johtanut kehityspäällikkö Liisa Björklund Kirkkohallituksesta.
Hänen mukaansa ihmisten peruskysymykset olivat hyvin samanlaisia, oltiin sitten Kajaanissa seurakunnan vapaaehtoisten parissa tai Instagramista poimittujen nuorten pääkaupunkilaisten joukossa. Oma arki ja sen hyvät hetket olivat monille suuri tyytyväisyyden lähde. Samanlaisia olivat myös ihmisten huolenaiheet: ilmastonmuutos, sota ja vihapuhe sekä ihmissuhteiden ongelmat ja läheisten terveys.
Tulevaisuusselonteon keskeiset teemat
1. Arjen kristillisyys korostuu.
2. Luonto vahvistuu hengellisyyden lähteenä.
3. Kokeileva hengellisyys haastaa perinteemme.
4. Nykyinen elämänmuotomme on kestämätön.
5. Perheiden monimuotoistumista ei voi ohittaa.
6. Kuunteleva ja kohtaava kirkko ilahduttaa.
Pyhää koetaan luonnossa ja arjessa
Viimeistään 2000-luvulla erilaiset vaihtoehtoiset henkisyyden muodot ovat levinneet laajalle ja alkavat olla valtavirtakulttuuria. Ihmisten hengellinen etsintä ja merkityksen kaipuu ei ole kadonnut mihinkään, mutta vastauksia ei välttämättä haeta kirkosta. Kirkko on yksi hengellinen toimija muiden joukossa eikä sillä ole monopoliasemaa omien jäsentensäkään parissa. Monet heistä hakevat hengellisyyteensä aineksia muista uskonnollisista perinteistä tai uushenkisyydestä.
Tämä näkyi myös signaalihuoneiden keskusteluissa. Kirkolta toivottiin avoimuutta erilaisia henkisyyden muotoja kohtaan.
– Moni tuntuu kaipaavan sellaista armollista, avointa ja hyväksyvää uskonyhteisöä, joka ymmärtää elämän rikkinäisyyttä ja rajallisuutta. Haluaako kirkko olla moniarvoinen ja moniääninen yhteisö, johon mahtuu erilaisia kristittyjä, vai oikeaoppisten yhteisö? Björklund kysyy.
Kirkon omin hengellinen tarjonta – messu – ei juuri tuntunut kiinnostavan ihmisiä.
– Messu on ehkä monille vaikea. Jotta voi kokea olevansa mukana, pitää ymmärtää teologiaa, oppia ja kieltä. Muuten se voi tuntua etäiseltä ja jäykältä, Liisa Björklund pohtii.
Sunnuntaiaamun jumalanpalveluksen sijaan pyhää koettiin luonnossa tai pysähtymällä omassa arjessa. Monilla on arjessaan toistuvia rutiineja, joihin liittyy rauhoittumista ja rukoustakin. Joidenkin hiljentymiseen kuuluu uusmaagisiksi luonnehdittavia rituaaleja, jotka tuntuvat kirkon näkökulmasta vierailta.
– Arkisen kuvittelukykyni ylitti, kun esiin tuli valkoista noituutta, voimakiviä ja jopa eksorkismia eli pahojen henkien pois ajamista. Nämä olivat yksittäisiä ääniä, mutta täyttävät heikon signaalin kriteerit eli voivat olla muutoksen ensioireita, Björklund kertoo.
Nuoret naiset irrottautuvat kirkon perinteistä
Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön johtaja Hanna Salomäki näkee tulevaisuusselonteon esiin tuomissa asioissa paljon aiemmista tutkimuksista tuttua.
– Kirkon tuorein nelivuotiskertomus, jossa oli kyselypohjaista tietoa, sanoitti suurelta osin samoja ilmiöitä ja teemoja: arjen kristillisyyttä, instituutiokriittisyyttä, johon liittyy omien valintojen korostaminen, luonnon merkitystä, hengellistä monimuotoisuutta ja sitä, että poimitaan ja yhdistellään asioita eri perinteistä.
Varsinkin nuoremmat sukupolvet – ja naiset miehiä enemmän – ovat Salomäen mukaan selvästi irrottautumassa kirkon perinteistä. Se on jo pitkään näkynyt kasteiden ja kirkollisten vihkimisten vähenemisenä. Nyt muutos näkyy myös siinä, että lähes kolmannes nuorista aikuisista ei ehdottomasti haluaisi itselleen kristillistä hautausta.
Monet vaihtoehtoisen hengellisyyden ilmiöistä on liitetty nimenomaan nuoriin naisiin. He ottavat hengellisyyteensä aineksia monelta taholta eivätkä välttämättä koe esimerkiksi enkelihenkisyyden olevan ristiriidassa kristinuskon ja kirkkoon kuulumisen kanssa. Kirkossa he kuitenkin ovat kokeneet tulleensa torjutuiksi.
Kulttuurikristillisyys on rapistumassa
Tulevaisuusselonteon lisäksi myös kirkon omat tilastot ovat jo kauan osoittaneet sen, että messuun ei ole tunkua.
– Suomessa jumalanpalveluksiin osallistuvien osuus on jo pitkään ollut hyvin alhaalla. Ja ne, jotka ovat aiemmin käyneet kirkossa harvoin, käyvät entistäkin harvemmin. Nuorista löytyy isoja ryhmiä, jotka eivät käy kirkossa koskaan. Niin sanottu kulttuurikristillisyys, jossa kirkossakäynti kuuluu juhlapäivien viettoon, on rapistumassa, Hanna Salomäki sanoo.
Hän ei kuitenkaan näe yhteensovittamattomina kirkon jumalanpalveluselämää ja ihmisten tarvetta omaehtoiseen, itsensä näköiseen hengellisyyteen.
– Viime vuosina on syntynyt uusia jumalanpalvelusyhteisöjä, joissa on mukana nuorempia sukupolvia. Niissä on pyritty kiinnittämään huomiota musiikkiin ja kieleen, niin että ulkoiset tekijät eivät hirveästi poikkeaisi muusta kulttuurista. Seurakuntalaisille on myös annettu vapautta ja vastuuta. Näin on saatu aika monenlaisia ihmisiä sitoutumaan toimintaan.
Julistaa vai kuunnella? Tulevaisuusselonteko puhutti kirkolliskokouksessa
7.–11. marraskuuta kokoontuneessa kirkolliskokouksessa tulevaisuusselonteko herätti vilkkaan keskustelun, jossa käytettiin 58 puheenvuoroa. Monet kiittelivät selonteon uudenlaista toteuttamistapaa eli sitä, että asiantuntijoiden sijasta oli kuunneltu tavallisia ihmisiä.
Toiset taas olivat sitä mieltä, että selonteossa olisi mieluummin pitänyt kuulla niitä, jotka ovat jo aktiivisesti mukana kirkon ja herätysliikkeiden toiminnassa, eikä niitä, jotka ovat kirkon liepeillä tai ulkopuolella. Joissakin puheenvuoroissa kannettiin huolta siitä, ruvetaanko kirkon oppia nyt muuttamaan gallupien varassa ja ihmisten toiveiden mukaan.
– Onko kirkon tulevaisuuteen varautumisen toimintamalli kysyä niiltä ihmisiltä, jotka eivät Jeesusta tunne, mitä he haluaisivat kirkon tekevän? Vai tulisiko meidän tutkia Raamatusta, mitä Jumala haluaa kirkon tekevän? kysyi Vuosaaren kirkkoherra Jussi Mäkelä.
Mäkelä sanoi, että Jeesus ei tullut taistelemaan minkään hyvän asian puolesta vaan kuolemaan meidän puolestamme.
– Tämä totuus meidän on kerrottava ihmisille, halusivat he sitä tai eivät. Kirkon tehtävä ei ole muuttua ihmisten toiveiden mukaiseksi vaan kertoa heille Jeesuksesta sellaisena kuin hän on eikä sellaisena kuin ihmiset haluaisivat hänen olevan.
Vantaalainen kirkolliskokousedustaja Soili Haverinen siteerasi Raamattua: ”Ovat vieneet Herran pois, emmekä tiedä, mihin hänet on pantu.”
– Kirkon sanoman ydin ei ole se, että me pelastamme maailman teoillamme, vaan että Kristus on pelastanut maailman verellänsä, Haverinen muistutti.
Hän kysyi, kuinka kirkko voisi kirkastaa sanomaansa tässä ajassa. Kirkolla ei hänen mukaansa ole tulevaisuutta, jos sitä ei enää erota hyvää tekevistä maallisista järjestöistä.
Helsinkiläinen kirkolliskokousedustaja Katri Korolainen arvioi, että toimintamalliksi ja työkaluksi tarkoitettu tulevaisuusselonteko näyttää herättävän pelkoa ja jopa kauhua. Ihmisiä on kuunneltu, mutta nyt ei kestetä sitä, mitä he kertovat.
– Uskon ja luotan, ettei kirkko mene rikki, vaikka kuulisimme ihmisiä ja heidän toiveitaan ihan rauhassa. Älkää pelätkö, Kristus on niin vahva, että hän kestää myös ihmisten arkitodellisuuden, Korolainen sanoi.
Kuuntelemisen ja ihmisten elämän todesta ottamisen merkitystä korosti myös toinen helsinkiläisedustaja, Hanna Mithiku.
– Salissa käyty keskustelu herättää kysymyksen, kuuntelenko kertoakseni miten asiat oikeasti ovat vai ymmärtääkseni ja oppiakseni jotain uutta. Haluaisin rohkaista jokaista pysähtymään juuri niiden viestien äärelle, jotka tuntuvat itselle vieraimmilta. Millaiseen muutokseen ne viestit kutsuvat? Mithiku sanoi.
Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka muistutti, että ihmisten kuuleminen ja monenlaisten todellisuuksien tunnustaminen on kirkon työlle välttämätöntä. Hän kiinnitti huomiota siihen huoleen, jota monet tuntevat uusien hengellisten ja henkisten ilmiöiden vuoksi. Ne tuntuvat herättävän halua vetää ovet kiinni.
– Miksi ihminen etsii itseään eikä Jumalaa? Miksi noituus vetää puoleensa enemmän kuin kirkkomme hengellisyys, miksi kivet enemmän kuin sakramentit? Ihmisen kaipuu arjen tuolle puolen ei ole kadonnut, mutta se on saanut uudenlaisia muotoja, Hintikka sanoi.
Kun vastauksia etsitään yhä useammin muualta kuin kirkon ja kristillisen tradition piiristä, Hintikan mielestä kirkossa olisi aiheellista kysyä, ”miten meni noin niin kuin omasta mielestä”.
– Olemmeko onnistuneet pitämään ovet ja korvat auki ihmisten kaipuulle ja kysymyksille vai olemmeko olleet niin innokkaita huutamaan vastausta, että kysymykset ovat jääneet kuulematta?
Muokattu 5.12.: lisätty kirkolliskokouksen ajankohta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Noin 70 000 helsinkiläistä sai seurakunnilta tekstarin
AjankohtaistaViestissä kerrottiin esimerkkejä siitä, mitä kirkollisverolla on saatu aikaan ja toivotettiin hyvää joulua.
