null Kirkkokiertueelle lähtevä Reino Nordin: ”Minulla on aina ollut suhde Jumalaan”

Reino Nordin kävi lapsena Kallion kirkossa koulun kanssa ja kiinnitti jo silloin huomioita kirkon hienoon akustiikkaan.

Reino Nordin kävi lapsena Kallion kirkossa koulun kanssa ja kiinnitti jo silloin huomioita kirkon hienoon akustiikkaan.

Hengellisyys Ajankohtaista

Kirkkokiertueelle lähtevä Reino Nordin: ”Minulla on aina ollut suhde Jumalaan”

Reino Nordinilla on mennyt monta vuotta lujaa. Siksi hänestä tuntuu, että kirkkokiertue tuli hyvään saumaan.

– Jännää, sanoo Reino Nordin ja katsahtaa Kallion kirkon alttarille.

Voi perustellusti sanoa, että Nordin on viime vuodet ollut tähänastisen musiikkiuransa huipulla. Lavat ovat olleet isoja ja niin ovat hititkin: Antaudun oli vuonna 2017 striimatuin suomalainen kappale Spotifyssa. Sitä striimattiin yli 12,3 miljoonaa kertaa. Kato mua silmiin, Kyynelten virta ja monet muut kappaleet ovat tulleet suomalaisille tutuiksi.

Nyt Nordinia kuitenkin aidosti jännittää. Edessä on jotakin uutta: ympäri Suomea vievä kirkkokiertue, joka päättyy hänen lapsuutensa kotikulmille, Kallion kirkkoon.

– En ole pitkään aikaan ollut mistään näin innoissani, Nordin sanoo.

Jeesus sanoi oikeita asioita

Kallion kirkko on Reino Nordinille tuttu paikka. Täällä hän kävi koulun kanssa ja muistaa kiinnittäneensä huomiota siihen, kuinka hienosti ääni kirkossa kantaa.

– Ajattelin, että voi kun täällä saisi joskus laulaa. Mietin, että saisikohan täällä laulaa jotain muutakin kuin Maa on niin kaunis.

Kirkkokiertueella Nordin ei esitä Maa on niin kaunis -kappaletta, mutta kovin kaukana siitä ei olla. Settiin kuuluu uusia sovituksia hänen omista kappaleistaan, virsiä ja muutama joululaulu. Luvassa on myös yksi uusi kappale, jota ei ole vielä levytetty. Kiertueella on mukana iso orkesteri jousisoittajineen.

Reino Nordin valitsi joulukiertueella esitettävät kappaleet itse.

Jos ei ole nuorena radikaali ja vanhana konservatiivi, jossain on tullut virhe!

– Noin 75–85 prosenttia kappaleistani on sellaisia, että voin esittää ne kirkossa. Monet vanhemmatkin kappaleeni, kuten Aurinko ja Lempee, sopivat kirkkoon kuin nenä päähän.

Kappaleita valitessaan Nordin pohti, voiko hän seistä sanoitusten takana. Esimerkiksi Kosketa minua henki -virsi pani miettimään vähän erilaisia juttuja kuin omat rakkauslaulut.

– Siinä lauletaan esimerkiksi niin, että ”Kosketa, Jumalan Henki, syvälle sydämeen. Sinne paina hiljaa luottamus Jeesukseen.” Tuli sellainen olo, että oho, mutta kyllähän minä luotan Jeesukseen. Hän on sanonut tismalleen oikeita asioita. Siitä kaverista ei hirveän montaa virhettä löydy, Nordin toteaa.

Uskontojen ja musiikin suhde ylipäätään on alkanut kiinnostaa.

– On kiinnostavaa, miten musiikkia käytetään valon, armon tai rakkauden esiintuomiseen. Tavallaan se on se syy, miksi minäkin teen musiikkia.

Reino Nordin raitistui noin kolme vuotta sitten. Sen jälkeen elämä on rauhoittunut.

Reino Nordin raitistui noin kolme vuotta sitten. Sen jälkeen elämä on rauhoittunut.

Kirkkokiertue on yllättänyt ja ilahduttanut

Iskelmä- tai pop-laulajien kirkkokiertueissa sinänsä ei ole mitään uutta, mutta monelle tuli yllätyksenä, että sellaisen tekee juuri Reino Nordin. Hän on ollut raikulipojan maineessa, ihan syystäkin.

Nyt meno on kuitenkin rauhoittunut. Nordin raitistui kolmisen vuotta sitten. Osittain myös siksi hänestä alkoi tuntua, että baarikeikkoihin olisi kiva saada vaihtelua ja musiikkia olisi hyvä päästä esittämään jonnekin, missä sanoitukset ja kappaleiden nyanssit pääsevät paremmin esiin.

– Olin haaveillut konserttisalikiertueesta, mutta keikkamyyjäni sanoi, että sinun pitäisi tehdä kirkkokiertue. Sanoin siihen, että no niin muuten pitäisi.

Moni on ottanut uutisen ilolla vastaan. Nordin on saanut viestejä, joissa kiitellään sitä, että keikalle voi tulla mummon tai lapsen kanssa. Osa on ollut ihmeissään.

Kun olen jollakin tavalla rajoittanut itseäni, olen aina saanut tuhatkertaisesti takaisin.

– Ihmiset ovat sanoneet, että onpa tosi rohkeaa tehdä kirkkokiertue. Olen kuitenkin ollut aina ennakkoluuloton ja onhan minullakin aina ollut suhde Jumalaan ja johonkin ylimaalliseen. Elämässä on ollut kaikenlaisia vaiheita, mutta edes silloin kun olen ollut kapinoiva tai heikko en ole voinut sanoa, että Jeesuksessa, rakkaudessa tai armossa olisi vikaa.

Nordin kuuluu yhä kirkkoon.

– En eronnut kirkosta silloinkaan, kun se oli trendikästä. Vaarini olisi ollut sellaisesta ihmeissään. On toinen juttu, mitä kuninkaat ovat kirjoittaneet, mitä poliitikot tai papit omissa ahdingoissaan päästävät suustaan, mutta minä uskon valoon, ihmisten hyvyyteen, rakkauteen ja armoon.

Noin vuosi sitten kuollutta vaariaan hän luonnehtii viisaaksi uskovaiseksi mieheksi. Nordin on iloinen siitä, että vaari ehti nähdä hänen aikuistumisensa, perheensä ja raitistumisen.

– Kun kerroin hänelle, että raitistuin, vaari puhkesi itkuun ja sanoi, että Jumalalle kiitos.

Reino Nordin esittää kiertueellaan myös virsiä. Se sai miettimään, voiko hän allekirjoittaa virsien sanat.

Reino Nordin esittää kiertueellaan myös virsiä. Se sai miettimään, voiko hän allekirjoittaa virsien sanat.

Luopuminen tekee hyvää

36-vuotiaaksi Reino Nordin on ehtinyt paljon. Hän on näytellyt, laulanut ja soittanut, reggaeta, soulia, poppia, rakkauslauluja ja menevämpää musiikkia.

Nordinin mukaan kaikki tyylit ovat tulleet luonnostaan, kukaan ei ole ohjaillut tiettyyn suuntaan. Jotkut vanhat kappaleet vähän huvittavat, mutta niidenkin kanssa hän on ihan sinut.

– Sehän on maailman isoin voimavara, että voi muuttaa mieltänsä. Jos ei ole nuorena radikaali ja vanhana konservatiivi, jossain on tullut virhe!

Sen Nordin tiedostaa itsekin, että viime vuodet ovat olleet poikkeuksellisen hyviä.

– Kyllähän se tuo paineita ja pelkoa siitä, että pitäisi pysyä jollakin tasolla. Mutta ei missään voi pysyä ikuisesti, eivätkä ne hitit katoa mihinkään. On vääristynyt tapa ajatella, että pitäisi tulla vielä isommaksi. Siinäkin mielessä kirkkokiertue tulee hyvään saumaan. Voi miettiä, mitä tarvitsee.

Jouluun Reino Nordin valmistautuu paitsi keikkaillen myös yksinkertaistamalla elämäänsä.

– Virittelen varmaan pientä paastoa ennen joulua. Juhla tuntuu siistimmältä kun kiristää nyörejä ennen sitä. Yritän muutenkin välillä paastota, se tekee hyvää keholle ja mielelle. Elämme nykyään niin ylitsepursuavassa yltäkylläisyydessä.

Hän ei koe, että kyse olisi itsensä kurittamisesta.

– Kun olen jollakin tavalla rajoittanut itseäni, olen aina saanut tuhatkertaisesti takaisin. Varsinkin, jos puhutaan addiktioista, se on niin, että luopuessaan ei menetä vaan saa takaisin.

Kun kirkkokiertue päättyy 22. joulukuuta, Reino Nordin aikoo viettää aikaa perheen kanssa. Jouluun kuuluvat rento yhdessäolo, kalkkuna ja ehkä tänä vuonna myös joulukirkko.

– Katsellaan mitä tulee. Se mitä haluaisin tuoda jouluun on sitkeä rauha ja hiljaisuus. Että olisi vaan ihan tavallista, eikä mikään ahdistaisi.

– Jos jotain toivon muiden jouluun, niin sitä, että ihmiset päästäisivät irti. Ottaisivat happea, ja jos heillä on läheisiä, niin hymyilisivät heille ja halaisivat.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.