Jaakko Selin, Eva-Riitta Siitonen ja Annakaisa Vääräniemi kiertävät kirkkoja ihan turisteina – ”Miksi kirkoista ei ole Michelin-opasta?”
Annakaisa Vääräniemi, Eva-Riitta Siitonen ja Jaakko Selin pysähtyvät reissuillaan usein kirkossa.

Annakaisa Vääräniemi, Eva-Riitta Siitonen ja Jaakko Selin pysähtyvät reissuillaan usein kirkossa.

Jaakko Selin, Eva-Riitta Siitonen ja Annakaisa Vääräniemi kiertävät kirkkoja ihan turisteina – ”Miksi kirkoista ei ole Michelin-opasta?”

Jaakko Selin on nähnyt maailman suurimmat katedraalit. Hänestä ihmeellisin on silti Sodankylän vanha kirkko, joka tuoksuu suopursulta, mehiläisvahalta ja patinoituneelta hirreltä.

Jaakko Selin, maailmanmatkaaja, toimittaja ja vaatesuunnittelija

”Kun perheen kanssa 1970-luvulla matkailtiin kotimaassa, pysähdyttiin aina kirkon kohdalla, vaikka vanhempani eivät olleet yhtään uskonnollisia. Kerran tultiin aamuyöstä auringon noustessa Sallaan, ja siinä oli edessä Sallan kirkon päätykolmio. Se pakahdutti 12-vuotiaan sydämen.

Teini-ikäisenä minuun teki vaikutuksen kirkkojen ylevyys, se korkealle hamuaminen, rauha ja kauneus. Jylhä ja ilmiömäinen oli myös kotikirkkoni Lohjan Pyhä Lauri, kun se avattiin pitkän remontin jälkeen. Olin niin innoissani kirkoista, että aloin tehdä niitä esittelevistä postikorteista leikekirjaa.

Lapsena minulla oli kirja, jossa oli kuva Aachenin katedraalin kahdeksankulmaisesta salista, jonka keskellä olevalla valtaistuimella on kruunattu monet kuninkaat. Mikä siinä lie vaikuttanut minuun niin voimakkaasti –sehän näyttää vähän syöttötuolilta. Kerran päätin poiketa Aachenissa. En pettynyt, mutta en viehättynytkään. Yksi lapsuudesta alkanut ympyrä kuitenkin sulkeutui, kun sen näin.

Ylioppilaskirjoituksissa vastasin reaalissa kysymykseen kirkkoarkkitehtuurista. Ihastuin kysymyksestä niin, että jätin sen viimeiseksi, oikein nautiskellakseni, että oottakaas, kohta lähetään romaanisesta basilikasta, mä tiedän tästä kaiken.

Sodankylän vanha kirkko ja sen tuoksu ovat jääneet Jaakko Selinin mieleen. Kuva: Lehtikuva.

Sodankylän vanha kirkko ja sen tuoksu ovat jääneet Jaakko Selinin mieleen. Kuva: Lehtikuva.

Maltalla on 351 kirkkoa, melkein vuoden jokaiselle päivälle, uusia ja vanhoja. Mutta ihan erityinen on Sliemassa oleva pieni kirkko. Marttyyrikuoleman kokeneet pyhät on siellä kuvattu kuolintapansa mukaan ja sen vastapainona ovat valkoisiksi rapatut seinät ja ikkunoista tuleva valo. Se on jäänyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi.

Kun tutustuin maltalaisiin nuoriin, ihailin, miten heille tuntui koko maailma olevan auki, mutta samalla he olivat niin syvästi uskonnollisia, että kun bussilla mentiin kirkon ohi, lopettivat he riehumisen heti ja tekivät ristinmerkin.

Olen nähnyt kaikki maailman isoimmat katedraalit, Firenzen tuomiokirkon, Chartres’n lasimaalaukset, kävellyt Milanon tuomiokirkon katolla. Mutta kaikkien niiden jälkeen ihmeellisimmältä tuntuu Sodankylän vanha puukirkko. Että se sentään säilyi, poltetussa Lapissa. Siellä on nöyryys läsnä ja sieltä on jäänyt mieleen myös tuoksu. Jos muualla tuoksuukin seetri ja suitsuke, Sodankylän vanhassa kirkossa tuoksuu suopursu, mehiläisvaha, patinoitunut hirsi.

Chartres´n katedraalin lasimaalaus. Kuva:iStock.

Chartres´n katedraalin lasimaalaus. Kuva:iStock.

Kirkossa etsin symboleita, sitä ainutkertaista, mikä on erilaista kuin muualla. Pyhäinjäännökset ällöttävät minua enkä vaikutu gotiikasta. Minua puhuttelee yksinkertainen pyhyys. Kun suunnittelen kävelyreittiä vieraassa kaupungissa, suunnittelen reitin aina puistojen ja kirkkojen mukaan. Jos olen jonkun kanssa menossa samaan kaupunkiin, sovin tapaamisen jonkin kirkon portaille.

Miksi kirkoista ei ole tehty Michelin-opasta? Se kertoisi, kannattaako johonkin tehdä ihan kirkon takia matka vai kuuluuko se niihin, joihin kannattaa poiketa, jos osuu lähelle.

Saakohan tänne mennä, ajattelee suomalainen, ja jättää kirkon oven avaamatta. Minulle kirkko on rauhoittumisen paikka. Kun elämässä on tapahtunut kauheita asioita, olen sytyttänyt kynttilän. Harmi vain, etteivät kirkot Suomessa ole auki. Ovessa pitäisi lukea, mistä kirkon avaimen voi hakea. Muualla maailmassa ongelma on juuri päinvastoin. Esimerkiksi pääsiäisenä kaupat ja ravintolat ovat kiinni, kun kaikki ihmiset ovat kirkossa.”

Annakaisa Vääräniemi, toimittaja ja Adventurista-blogin pitäjä

”Junamatkalla läpi Siperian Venäjän kauniit ortodoksikirkot ja Mongolian buddhalaistemppelit tekivät minusta kirkkomatkailijan. Pyhät paikat ovat ulkomailla niin täynnä visuaalisia yksityiskohtia, että aina en jaksa päivässä yhtä kirkkoa enempää.

Kun veljeni kuoli kolmisen vuotta sitten, aloin estetiikan lisäksi ajatella pyhää tilaa myös hiljentymis- ja muistopaikkana. Saatan sytyttää kynttilän ja istua hetkeksi alas.

Jos mahdollista, käyn myös moskeijoissa. Kaikki pyhät paikat opettavat paikallista kulttuuria. Erityisesti nautin japanilaisissa pyhäköissä. Niiden puutarhat ovat niin upeita, että haaveilen meditaatioretriitistä Japanissa.

Sohvasurffareitten seurassa aloin arvostaa Helsingin kirkkoja. Tuomiokirkko on klassikko, mutta myös Suomenlinnassa on upea kirkko. Temppeliaukion kirkko on turistien mieleen, kuten myös Kampin kappeli.

Our Lady of the Rocks -kirkko on rakennettu keinotekoiselle saarelle. Kuva: istock.

Our Lady of the Rocks -kirkko on rakennettu keinotekoiselle saarelle. Kuva: istock.

Hallgrímurinkirkko Reykjavikissa on vaikuttava. Kuva: iStock.

Hallgrímurinkirkko Reykjavikissa on vaikuttava. Kuva: iStock.

Euroopan kirkoista ovat mieleen jääneet Reykjavikin Hallgrímurinkirkko, Barcelonan La Sagrada Familia ja Perastin Our Lady of the Rocks. Tuo jälkimmäisin on rakennettu Montenegron keinotekoiselle saarelle. Sen ympärillä loistaa Kotorinlahden syvänsininen vesi, ja sitä ympäröivät jylhät vuoret. Melkein kuin olisi vuonojen keskellä.

Kaikki, millä on tarina, jää mieleen. Our Lady of the Rocks rakennettiin paikalle, josta merimiehet löysivät madonnaikonin.”

Sagrada Familia Barcelonassa on yhä vielä kesken. Kuva: iStock.

Sagrada Familia Barcelonassa on yhä vielä kesken. Kuva: iStock.

Eva-Riitta Siitonen, entinen poliitikko ja Helsingin kaupunginjohtaja

”Mitä kauemmas matkaa, sitä turvallisemmalta tuntuu löytää matkan varrelta kirkko. Tunnen vieraassa maassakin kuuluvani samaan viiteryhmään, kristittyihin. Miltei 20 vuoden ajan hakeuduin kaikkialla kirkkoihin sytyttääkseni kynttilän tyttäreni paranemiseksi.

Olen vuosittain käynyt Kreikan pienellä Syroksen saarella. Sen kirkoissa toistuvat edelleen puolikuun kuviot. Väkivaltaisen turkkilaisvallan aikana pullatkin piti leipoa puolikuun muotoon. Olen etsinyt saaren pienistä kirkoista rauhaa ja historiaa, ymmärrystä ihmisten kokemalle traumalle.

Eva-Riitta Siitonen on käynyt lukuisia kertoja Syroksen saarella. Kuva: iStock.

Eva-Riitta Siitonen on käynyt lukuisia kertoja Syroksen saarella. Kuva: iStock.

Kristus Vapahtajan katedraali Moskovassa rakentui usean tsaarin aikana ja valmistui 1883. Stalin räjäytti sen maan tasalle 1931 aikomuksenaan rakentaa tilalle jotakin suurta. Lopulta kuoppaan tehtiin maauimala. Kun Neuvostoliitto hajosi, silloinen kollegani, kaupunginjohtaja Juri Luskov, rakennutti kirkon uudelleen. Kun Moskovan kaupunki täytti 850 vuotta, Kööpenhamina lahjoitti sille kullatuista legoista tehdyn Kristus Vapahtajan kirkon pienoismallin.

Kristus Vapahtajan katedraali Moskovassa. Kuva:iStock.

Kristus Vapahtajan katedraali Moskovassa. Kuva:iStock.

Kun Moskovan kaupunki täytti 850 vuotta, Kööpenhaminan kaupunki lahjoitti sille kullatuista legoista tehdyn Kristus Vapahtajan kirkon pienoismallin. Siihen tutustui myös Eva-Riitta Siitonen. Kuva: Eva-Riitta Siitosen kotialbumi.

Kun Moskovan kaupunki täytti 850 vuotta, Kööpenhaminan kaupunki lahjoitti sille kullatuista legoista tehdyn Kristus Vapahtajan kirkon pienoismallin. Siihen tutustui myös Eva-Riitta Siitonen. Kuva: Eva-Riitta Siitosen kotialbumi.

Helsingin kirkoista Tuomiokirkko tuli tärkeäksi, kun asuin sen naapurissa kymmenkunta vuotta. Hietaniemen hautausmaan kappelin valaistu torni oli majakkani koko pimeän syksyn, kun kävin päivittäin tyttäreni haudalla.

Rakkain kirkkoni on kuitenkin lapsuudesta asti ollut metsä. Joka kevät pyydän Luojaltani, että vielä tämän kesän jaksaisin siellä kulkea.”

Hietaniemen hautausmaan uusi kappeli on ollut Eva-Riitta Siitosen majakka, kun hän on käynyt tyttärensä haudalla. Kuva: Jani Laukkanen.

Hietaniemen hautausmaan uusi kappeli on ollut Eva-Riitta Siitosen majakka, kun hän on käynyt tyttärensä haudalla. Kuva: Jani Laukkanen.

 

Ryhdy kirkkoturistiksi, aloita läheltä

Espoon tuomiokirkko (Kirkkopuisto 5) avoinna 1.6.–31.8. ma–su klo 10–18. Oppaat ovat paikalla klo 11–16.30., ei juhannusaattona 21.6.

Helsingin tuomiokirkko avoinna klo 9–18, kesä-, heinä- ja elokuussa klo 9–24. Aukioloaikoihin voi tulla muutoksia mm. kirkollisista toimituksista johtuen. Paikalla joka päivä vapaaehtoisia ja henkilökuntaa, jotka vastaavat kirkkoon liittyviin kysymyksiin. Englanninkielisiä, kaikille avoimia kirkon esittelyitä kesä-, heinä- ja elokuussa ma klo 11 ja ti klo 12.

Vantaan Pyhän Laurin kirkko (Kirkkotie 45) avoinna 3.6.–31.8. ma klo 12–18 ja ti–pe klo 10–18. Opas on 10.6. alkaen pääsääntöisesti paikalla ma klo 12–18 ja ti–pe klo 11–18.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi