null Kirkonkellot soivat perjantaina Helsingissä Martti Ahtisaaren muistoksi – Tuomiokirkon pääsuntiota auttavat hautajaisjärjestelyissä verkostot ja yli 40 vuoden kokemus

Perjantaina 10. marraskuuta koko maassa on suruliputus. Martti Ahtisaari haudataan Helsingin Hietaniemeen. Kuvat: Heikki Saukkomaa ja Markku Ulander / Lehtikuva

Perjantaina 10. marraskuuta koko maassa on suruliputus. Martti Ahtisaari haudataan Helsingin Hietaniemeen. Kuvat: Heikki Saukkomaa ja Markku Ulander / Lehtikuva

Ajankohtaista

Kirkonkellot soivat perjantaina Helsingissä Martti Ahtisaaren muistoksi – Tuomiokirkon pääsuntiota auttavat hautajaisjärjestelyissä verkostot ja yli 40 vuoden kokemus

Valtiolliset hautajaiset ovat nykyään harvinaisia. Tuomiokirkkoseurakunnan pääsuntio Petri Oittinen oli töissä jo Urho Kekkosen hautajaisissa.

Presidentti Martti Ahtisaaren valtiolliset hautajaiset 10. marraskuuta ovat suuri ponnistus järjestelyissä mukana oleville tahoille, joihin myös Helsingin tuomiokirkkoseurakunta kuuluu. Helsingin tuomiokirkkoon odotetaan yli 800 kutsuvierasta, joista osa saapuu ulkomailta. Tarkkaa kutsuvieraslistaa ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta Hufvudstadsbladetin mukaan paikalle on saapumassa ainakin Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa. Jonkin verran paikkoja kirkosta on varattu myös tavallisille kansalaisille.

Hautajaisten turvatoimet ovat mittavat. Tilaisuus myös televisioidaan ja radioidaan, joten kaiken pitää sujua suunnitellusti. Hautajaisjärjestelyistä vastaa hautajaistoimikunta, johon kuuluu edustajia muun muassa valtioneuvostosta, seurakunnasta, puolustusvoimista ja poliisista.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pääsuntio Petri Oittinen on työskennellyt seurakunnassa vuodesta 1981. Hän on ollut töissä kahden presidentin, Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston hautajaisissa, sekä useissa muissa valtiollisissa hautajaisissa.

– Seurakunnan kannalta tällainen kuolemantapaus tarkoittaa ainakin sitä, että valtioneuvosto perustaa hautajaistoimikunnan ja pääsuntio kumittaa allakan. Muu jää hetkeksi sivuun, mutta tällaisessa tehtävässä rutiini ja verkosto kantavat, Oittinen kertoo.

Tilaisuuden järjestelyissä on voitu ottaa oppia Mauno Koiviston hautajaisista vuonna 2017. Oittisen mukaan Ahtisaaren hautajaisista tulee kuitenkin vaativimmat hänen työuransa aikana.

– Vainajan kansainvälisestä urasta ja niihin liittyvistä kutsuvieraista johtuen turvajärjestelyt ovat erilaiset kuin silloin.

Nobel-palkinnolle on varattu paikka

Hautaan siunaamisen toimittaa emerituspiispa Eero Huovinen. Häntä avustavat Helsingin piispa Teemu Laajasalo ja namibialaistaustainen Kannelmäen seurakunnan luottamushenkilö Dora Puhakka. Muistopuheen pitää tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Kuten valtiollisissa hautajaisissa aina, arkku peitetään Suomen lipulla. Alttarilla telineessä näkyvät myös kunniamerkit. Tällä kertaa myös Nobel-palkinnolle on varattu paikka.

Siunaustilaisuudessa kuullaan presidentti Ahtisaaren perheelle merkityksellisiä kappaleita ja esiintyjiä. Tuomiokirkossa esiintyvät Helsingin tuomiokirkon poikakuoron Cantores Minoresin ja Kaartin soittokunnan lisäksi sellisti Senja Rummukainen, saksofonisti Jukka Perko, kitaristi Jarmo Saari sekä Radion Sinfoniaorkesterin sellot.

Tilaisuuden jälkeen, kello 14.30, hautajaissaattue lähtee ratsupoliisin vetämänä autosaattueena Tuomiokirkolta Hietaniemen hautausmaalle. Kaikki Helsingin kirkonkellot soivat noin 45 minuuttia kestävän surusaaton ajan. Kun surusaatto saapuu Hietaniemen kappelin läheisyyteen, muiden kellojen soitto päättyy ja Hietaniemen kappelin kellonsoitto alkaa.

Kaupunkilaiset ovat tervetulleita seuraamaan hautajaissaattuetta reitin varrelle. Muistotilaisuus järjestetään hautaan laskun jälkeen Valtioneuvoston juhlahuoneistossa 300 kutsuvieraalle.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pääsuntio Petri Oittinen on ollut työtehtävissä monissa valtiollisissa hautajaisissa. Kuva keväältä 2023. Kuva: Esko Jämsä

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pääsuntio Petri Oittinen on ollut työtehtävissä monissa valtiollisissa hautajaisissa. Kuva keväältä 2023. Kuva: Esko Jämsä

Suurin osa presidenteistä on haudattu Hietaniemeen

Valtiolliset hautajaiset eli hautajaiset, joiden järjestelyistä, kustannuksista tai molemmista vastaa valtio, ovat harvinaisia. Presidentit saavat valtiolliset hautajaiset, mutta valtioneuvosto voi päättää sellaisten myöntämisestä myös pitkäaikaisille pääministereille, eduskunnan puhemiehille tai muille ”kansallista merkitystä” omaaville henkilöille. 

Esittely valtiollisten hautajaisten järjestämisestä tapahtuu valtioneuvoston kansliasta valtioneuvostolle. Nykyinen käytäntö on ollut voimassa vuoden 1989 lopulta.

Aiemmin valtiollisia hautajaisia järjestettiin nykyistä useammin. Vuosina 1921–1989 valtion varoin haudattiin yhteensä 73 henkilöä. Valtiolliset hautajaiset saivat esimerkiksi säveltäjä Jean Sibelius (1957), professori, Nobel-voittaja A.I. Virtanen vuonna (1973), arkkitehti Alvar Aalto (1976) ja näyttelijä Tauno Palo (1982).

Suurin osa edesmenneistä presidenteistä on haudattu Helsinkiin Hietaniemeen. Sinne on haudattu Urho KekkonenCarl Gustaf Emil MannerheimJuho Kusti PaasikiviLauri Kristian RelanderRisto Ryti ja Kaarlo Juho Ståhlberg. Vain kaksi presidenteistä on haudattu kotipaikkakunnilleen, Pehr Evind Svinhufvud Luumäelle ja Kyösti Kallio Nivalaan.

Presidenttien hautajaisiin ovat kuuluneet kunnialaukaukset. Kekkosen hautajaisissa ei kunnianlaukauksia kuitenkaan ammuttu, sillä hänet miellettiin rauhanpoliitikoksi. Sen sijaan niissä kuultiin sotilashautajaisiin kuuluva Narvan marssi. Martti Ahtisaaren hautajaisissakaan kunnialaukauksia ei ammuta.

Hautajaissaattue kulkee seuraavaa reittiä: Unioninkatu, Aleksanterinkatu (Meritullintorin suuntaan, kiertää päävartioston), Pohjoisesplanadi, Unioninkatu (kiertää Presidentinlinnan), Aleksanterinkatu, Mannerheimintie, Arkadiankatu, Pohjoinen Rautatiekatu, Mechelininkatu ja Hietaniemen hautausmaan poikki vanhan kappelin portilta Hietaniemen uudelle kappelille.

Hautajaissaattue kulkee seuraavaa reittiä: Unioninkatu, Aleksanterinkatu (Meritullintorin suuntaan, kiertää päävartioston), Pohjoisesplanadi, Unioninkatu (kiertää Presidentinlinnan), Aleksanterinkatu, Mannerheimintie, Arkadiankatu, Pohjoinen Rautatiekatu, Mechelininkatu ja Hietaniemen hautausmaan poikki vanhan kappelin portilta Hietaniemen uudelle kappelille.

Suruliputus koko maassa

Hautajaispäivä on yleinen suruliputuspäivä koko maassa. Liputus alkaa kello 8 ja päättyy klo 20. Liputuksen alkaessa lippu vedetään ensin salossa ylös asti ja lasketaan sen jälkeen kolmanneksen tangon mittaa alas siten, että lipun alareuna asettuu salon puoliväliin. Siunaustilaisuuden arvioidaan päättyvän kello 14.30, jolloin liput nostetaan kokosalkoon.

Presidentti Martti Ahtisaari menehtyi 16. lokakuuta. Hän oli kuollessaan 86-vuotias. Ahtisaari toimi Suomen tasavallan presidenttinä vuosina 1994–2000. 

Myös he saivat valtiolliset hautajaiset

Vuodesta 1990 alkaen valtiolliset hautajaiset on myönnetty seuraaville henkilöille:

1990 entinen pääministeri, valtiotieteen tohtori Ahti Karjalainen

1992 kirjailija, akateemikko Väinö Linna

1995 jääkärikenraali Väinö Valve

2000 entinen pääministeri ja ministeri, entinen eduskunnan puhemies Johannes Virolainen

2004 entinen pääministeri, entinen eduskunnan puhemies Kalevi Sorsa

2004 jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth

2011 valtioneuvos, entinen pääministeri Harri Holkeri

2017 presidentti, entinen pääministeri Mauno Koivisto

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.