Kylmiössä on kahdeksan astetta plussaa. Vainajat odottavat siunausta keskimäärin kaksi ja puoli viikkoa.
Kohti konfirmaatiota: Mitä ihmisestä jää, kun ruumis poltetaan ja luut jauhetaan?
Kirkko ja kaupungin seuraaman Vuosaaren musiikki- ja mediariparin nuoret vierailivat krematoriossa. Päättyykö ihmisen elämä kuolemaan?
– On tämä aika synkkää, sanoo Ella Wirama.
14- ja 15-vuotiaita ensi kesän riparilaisia lampsii Hietaniemen krematorion pihalle. On melkein teepaitakeli. Täällä poltetaan ihmisiä. Pastori Lauri Holman mielestä krematoriovierailu on hyvä juttu.
– Se on se vanha sanonta, että muista kuolemaasi. Se antaa elämälle perspektiiviä, että täällä ei olla ikuisesti.
Ei olla, ei. Mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen? Pastorin vastaus lienee selvä, joten kysytään nuorilta.
– Varmaan sielu lähtee ruumiista ja menee jonnekin parempaan paikkaan, pohtii Ella Wirama.
– Ajattelen aika samalla tavalla kuin Ella. Että sielu irtoaa ruumiista ja jatkaa elämää jossain muualla, sanoo Hilkka Hissa.
– Mä ajattelen varmaan, että ihminen siirtyy taivaaseen, johonkin parempaan paikkaan. Siellä se voi elää onnellisena, tuumii Iia Aikala.
Sehän kuulostaa hyvältä. Vaikuttaako ihmisen iankaikkiseen loppusijoituspaikkaan se, mihin hän uskoo tai mihin uskontoon hän kuuluu?
Ei, toteavat tytöt.
"Ei mitään, mistä voisi tulla paha mieli"
Krematoriosäätiön toimitusjohtaja Mikael Wilén on hilpeä veikko.
– Haluaisin sanoa, että meillä on Suomen tuhkausennätys, mutta saakelin Turku vei sen viime vuonna, Wilén kertoo ja hörähtää.
– Mustaa huumoria, anteeksi.
Kyllä täälläkin porukkaa palaa aika lailla. Viime vuonna Hietaniemessä tuhkattiin 2 728 vainajaa. Turku rikkoi 3 000:n rajan.
Jos haluatte, voitte tulla katsomaan.
– Mikael Wilén
Kolmannella rivillä istuvia poikia vainajantuhkauksen tilastot eivät tunnu kiinnostavan. Kuuluu ölinää ja sähinää. Räplätään kännyköitä. Parilla pojalla on kuulokkeet korvissa.
Wilénillä on aikamoisia anekdootteja. 1800-luvulla Euroopan kaupunkien hautausmaat olivat niin täynnä ja haudat niin matalia, että koirat tulivat öisin kaivamaan ruumiita ylös. Tuhkaus alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta.
Kohta lähdetään tutustumaan uuneihin, kylmiöihin ja sen sellaisiin.
– Olen tehnyt tätä työtä kohta 26 vuotta, ja se mitä tuolla on, on minulle arkea, Wilén sanoo.
– Mutta voin ajatella, että joillekin se ei ole sitä. Mielestäni tuolla ei ole mitään sellaista, mistä voisi tulla paha mieli, mutta jos joku ei halua tulla mukaan teknisiin tiloihin, hän voi jäädä tänne odottamaan.
Kaikki lähtevät mukaan.
Tuhkatusta ja jauhetusta vainajasta jää noin neljä ja puoli litraa tavaraa.
Neljä ja puoli litraa
Huoneen seinillä on hyllyittäin uurnia. Kussakin uurnassa on nimilappu.
– Onko näissä uurnissa siis…? kysyy pastori Holma.
– Joo, kaikissa näissä uurnissa on tuhkaa, vastaa Wilén.
Uurnan vetoisuuden on oltava neljä ja puoli litraa. Sen verran ihmisestä jää tavaraa. Tuhka pitää lain mukaan sijoittaa pysyvästi yhteen paikkaan. Sitä ei siis saa jakaa eikä siirrellä.
Pojat huoneen toisessa nurkassa repeävät omille jutuilleen. Wilén kysyy, onko kysymyksiä. Ei ole.
– Nyt tulee tämän päivän jännin kohta, Wilén sanoo. Hän toteaa taas, että seuraavaan huoneeseen ei ole pakko tulla mukaan.
Lämpöä on kahdeksan astetta. Huoneen kahdella seinustalla on arkkuja. Jokaisen kannen alla on vainaja. Pari poikaa peittää nenänsä.
– Tuolta löytyy vielä pakkanen, jossa on 18–20 astetta pakkasta. Sitä käytetään silloin, kun vainajaa joudutaan säilyttämään pidempään, Wilén kertoo.
Pääkaupunkiseudulla vainaja saa odotella siunauspäiväänsä keskimäärin kaksi ja puoli viikkoa.
Yksi tyttö kysyy, paljonko arkut maksavat. Halvimman saa noin kuudellasadalla eurolla.
"Onko se pastorikaan nähnyt ennen tällaista?"
Takaseinällä on tikkataulu. Suurimman tilan huoneesta vievät kaksi uunia. Ne ovat tuliterät, ruotsalaista laatutyötä.
– Tässä on kaksi poltinta. Yläpolttotilassa suoritetaan tuhkaus ja alapolttotilassa poistetaan savukaasut, Mikael Wilén kertoo.
Uuni lämmitetään vähän yli 800-asteisiksi. Lämpötila määritellään laissa: siinä lämmössä saastetta syntyy vähiten. Kun arkku ajetaan sisään, se syttyy palamaan itsestään.
Mitä teidän mielestä ihmisen tietoisuudelle käy kuoleman jälkeen?
– Pastori Lauri Holma
– Jos tuhkaa minut, siinä menee vähän yli tunti ja viisitoista minuuttia, Wilén sanoo.
– Mutta jos olen käyttäytynyt hyvin ja lapseni tykkäävät minusta, he ovat ostaneet minulle kokopuuarkun. Kokopuuarkku antaa lämpöä itsestään, minkä takia tuhkaus tapahtuu vähän nopeammin.
Tuhkauksesta syntynyt lämpö sidotaan veteen, ja sillä lämmitetään krematoriorakennusta. Jäljelle jäänyt tuhka kolataan uunista astiaan, joka siirretään kylmäkaappiin.
– Jos haluatte, voitte tulla katsomaan, miltä se näyttää, Wilén sanoo ja avaa metallikaapin oven.
Ensin vilkaisemaan tulee tyttöporukka. Yhden suu ja silmät avautuvat pyöreiksi. Metalliastioissa on tuhkan seassa isoja luunpaloja. Tuhkankäsittelykone jauhaa ne myöhemmin tasalaatuiseksi.
– Onko se pastorikaan nähnyt ennen tällaista? kysyy nuorisotyöntekijä Jonna Peitso.
– No en ole, vastaa Lauri Holma.
– Ei sitä paljon ihmisestä jäljelle.
Nuoret pääsivät kurkkaamaan, miltä näyttää uunista kolattu ihminen.
Onko kuolema ihmisen loppu?
Nuoret kaivavat kännyköitä esille. Ryhmä on kokoontunut krematorion pieneen kappeliin. Kaksi poikaa läiskii toisiaan päähän.
Mikael Wilén on vuosikaudet työskennellyt vainajien ja luumurskan keskellä. Mitä krematorionhoitaja ajattelee: onko kuolema ihmisen loppu?
Wilén toteaa kuuluvansa kirkkoon, mutta sen verran on tullut nähtyä, että tuota.
– Minulla on sellainen ajatus, että niin kauan, kun löytyy henkilöitä, jotka muistavat vainajan, niin kauan hän elää ikuisesti. Tämä olisi sellainen helppo vastaus. Mutta minä olen varmaan väärässä, hän sanoo ja naurahtaa.
Kohta nuoret pääsevät vapauteen, mutta pastori Holma kokoaa joukon vielä kasaan.
– Ajattelen, että jollakin tavalla elämää arvostaa enemmän, kun tajuaa, ettei se jatku maan päällä ikuisesti, Holma sanoo.
– Mitä teidän mielestä ihmisen tietoisuudelle käy kuoleman jälkeen? Jatkuuko se vai raukeaako tyhjyyteen? Tästä voidaan jatkaa riparilla.
– Mitä teidän mielestä ihmisen tietoisuudelle käy kuoleman jälkeen? kysyy pastori Lauri Holma. Leirin alkuun on kuukausi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vesituhkaus, kompostointi ja pakastekuivaus ovat ympäristöystävällisempiä hautausmenetelmiä, mutta kovin nopeasti ne eivät ole tulossa käyttöön Suomessa
Hyvä elämäRuumiin liuottaminen ja kompostointi ovat laillisia hautaustapoja maailmalla. Käyttöönottoa hidastavat sekä erilaiset lait että eettiset pohdinnat.
