Kolumni: Tsunamin jälkeen piispan sanat pelottivat, nyt ne lohduttavat
Piispa Eero Huovisen pohdinnat siitä, missä Jumala oli tsunamin iskiessä jäivät vahvasti 11-vuotiaan mieleen, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.
Nyt tapaninpäivänä tuli kuluneeksi 19 vuotta siitä, kun Intian valtameren pohjassa tapahtunutta maanjäristystä seurannut tsunami surmasi Kaakkois-Aasian alueella yli 230 000 ihmistä. Kaikki nämä vuodet tsunamille on etsitty myös hengellistä syytä ja sillä on ollut vaikutus myös omaan jumalasuhteeseeni.
Olin katastrofin aikaan 11-vuotias. Mieleeni on jäänyt Thaimaassa paikalla olleen piispa Eero Huovisen pohdinnat siitä, missä Jumala oli tsunamin iskiessä. Muistan, että tuolloin piispan mietteet tuntuivat oudoilta ja pelottavilta. Lapsenuskoni oli vahva ja luonnonkatastrofia enemmän minua ahdisti ajatus piispan uskon mahdollisesta horjumisesta.
Seuraavan kerran törmäsin tsunamin hengellisen puolen pohtimiseen varhaisaikuisuudessa, kun luin islaminuskoa käsitteleviä blogeja. Yksi kirjoittaja oli muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen, joka pohti islamin ja kristinuskon eroavaa suhtautumista kärsimykseen. Nainen kirjoitti, kuinka katastrofi voi toimia opetuksena, herätyksenä tai jopa tapana saada syntejä anteeksi. Kirjoittajan ajatukset tuntuivat tuolloin lohdullisilta, koska olin kokenut itsekin paljon kärsimystä.
Toisinaan kadehdin ateistien vapautta uskonkysymysten pohtimisesta.
Viimeksi olen törmännyt aiheeseen kuunnellessani pari kuukautta sitten ilmestynyttä Niina Revon, Janne Huuskosen ja Akseli Koukin äänikirjaa Jeesus tykkää laihoista tytöistä. Siinä hengellistä väkivaltaa harjoittava lahkonjohtaja ilmoittaa ylimielisen yksiselitteisesti tsunamin olleen Jumalan rangaistus Thaimaassa reissanneille pedofiileille. On sanomattakin selvää, kuinka loukkaavaa tämä on tsunamin uhreille ja miten ristiriitaista on selittää Jumalan lapsirakkaudella katastrofia, jossa kymmenettuhannet lapset menettivät henkensä, kotinsa tai perheensä.
Toisinaan kadehdin ateistien vapautta uskonkysymysten pohtimisesta. Samalla kuitenkin muistan, kuinka paljon turvaa minulle tuo usko siihen, ettei yksikään hius putoa, tai yksikään mannerlaatta liikahda, ellei Jumala sitä salli.
Aihetta miettiessäni palasin kahden vuosikymmenen jälkeen lukemaan, että mitä se piispa Huovinen oikein sanoikaan. Huomasin, etteivät hänen sanansa tuntuneetkaan enää pelottavilta, vaan samaistuttavilta. Tsunamin jälkeen julkaisemassaan Käännä kasvosi, Herra -kirjassa Huovinen toteaa, ettei vastausta kaikkivaltiuden, rakkauden ja kärsimyksen ristiriitaan ole. Niin outoa kuin se onkin, loppujen lopuksi koen sen kaikista selityksistä hengellisesti tyydyttävimmäksi.
Jos ihminen tietäisi kaiken, mihin me tarvitsisimme Jumalaa?
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: ”Ehdokkaan ihonväri ei ole presidentille sopiva” – voisiko gallupissa kysyä mielipidettä tällaisesta väitteestä?
PuheenvuorotOlennaista on tulevan presidentin kyky hoitaa virkaansa, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.
