null Kommentti: Salaliittoteoriat politisoivat uskonnon ja uskonnollistavat politiikan

Puheenvuorot

Kommentti: Salaliittoteoriat politisoivat uskonnon ja uskonnollistavat politiikan

Salaliittoteorioissa käytetään hyväksi ihmisten syvimpiä huolia ja pelkoja. Kristinuskon piirissä maaperää niille luo maailmanloppua korostava julistus.

Salaliittoteorioista on tullut poliittisen kamppailun väline. Uskonnollisissa piireissä erityisen alttiita ovat lähestyvän maailmanlopun merkkejä julistavien saarnaajien opetuslapset. Näiden julistajien sanomaan voi törmätä niin paikan päällä, TV7:n kaltaisten uskonnollisten televisioasemien tarjonnassa kuin netissä. Ilmiö on maailmanlaajuinen. Erityisen vahva se on Yhdysvalloissa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitti julkisesti, että salaliittoteoriat vaikeuttavat maan koronapandemian vastaista taistelua. Yhdysvalloissa salaliittoteoria QAnon kannattajineen on yksi tekijä parin päivän päästä pidettävissä presidentinvaaleissa. Suomessakin, vaikka vielä pienimuotoisesti, kylvetään erilaisten salaliittoteorioiden avulla epäluuloa yhteiskuntaan ja nakerretaan luottamusta poliittiseen järjestelmään ja mediaan.

Salaliittoteorioita on ollut olemassa iät ja ajat. Vaikka osa teorioista kytkeytyy poliittisesti vasemmistoon, suurin osa tämänhetkisistä salaliittoteorioista leviää populistisen äärioikeiston piirissä. Myös ääri-islamissa salaliittoteorioita osataan hyödyntää.

Salaliittoteoriat hyödyntävät usein ihmisten syvimpiä huolia ja pelkoja, jotka liittyvät terveyteen, lapsiin ja läheisiin. Kansallinen turvallisuus on niissä usein uhattuna. Uhkien väitetään olevan äärimmäisiä, kuten esimerkiksi QAnonin levittämä väite miljoonia lapsia kaapanneesta pedofiilirenkaasta. Herkkiä ihmisiä houkutellaan mukaan hyvällä asialla, jonka jälkeen osa heistä jää koukkuun ja sukeltaa syvemmälle salaliittoteorian maailmaan.

Salaliittoteorioiden seuraajat ovat saaneet vettä myllyynsä koronapandemiasta ja sen kukistamiseen pyrkivistä toimista, kuten kasvomaskeista, liikkumisen rajoittamisesta ja tulossa olevasta rokotteesta. Kun tulevaisuus on epävarmaa ja tieto rajallista, niin sanottu vaihtoehtoinen tieto houkuttaa tavallista enemmän.

Monet salaliittoteoriat vetoavat henkisyyden kaipuuseen ja hyödyntävät aineistoa, jossa on siihen sopivia näkökulmia.

Monissa salaliittoteorioissa, myös QAnonissa, hyödynnetään uskontoja. Niiden sanomasta poimitaan salaliittoteoriaa tukevia osia ja tapoja ilmaista asioita. Monet salaliittoteoriat vetoavat henkisyyden kaipuuseen ja hyödyntävät aineistoa, jossa on siihen sopivia näkökulmia.

Kristinuskon piirissä maaperää salaliittoteorioille on luonut julistus, jossa keskitytään tarkkailemaan aikojen merkkejä. Lähestyvän maailmanlopun julistajat lukevat suurella innolla Raamatun Johanneksen ilmestystä ja Danielin kirjaa. Niiden sanomaa tulkitaan ennustuksiksi nykyajasta, verrataan tämänhetkisiin maailmantapahtumiin ja todetaan, että loppu on lähellä. Ilmestyskirjan peto, Antikristus ja sodat, katastrofit ja kulkutaudit ovat näille saarnaajille aineistoa, joiden tulemisen erityisesti he vakuuttavat osaavansa tulkita ja kertoa sitten kuulijoilleen. Parhaimmillaan saman maailmanlopun saa myytyä useana painoksena.

Tämäntapaisesta julistuksesta johtaa väylä QAnonin tapaisiin moderneihin teorioihin, jossa Antikristuksen maailmanhallitusta vastaa maailmaa hallitseva pedofiilien satanistinen verkosto, josta salaliittoteoriassa käytetään nimityksiä cabal ja syvä valtio.

Uskontoa politisoidaan salaliittoteorian tapaan myös kytkemällä se päivänpolitiikkaan, kristillisiksi sanottujen arvojen puolustamiseen. Osa Yhdysvaltain valkoisista evankelikaaleista on tehnyt tätä jo vuosikymmeniä ja samalla muokannut herätyskristillisistä kannattajistaan Republikaanisen puolueen tukijoita. Donald Trumpia on markkinoitu Jumalan virkaansa valitsemana hahmona, jonka puutteilta pitää sulkea silmät.

Suomessakin löytyy tämäntapaista julistusta. Esimerkiksi Lähetyssäätiö Patmoksen tutkimusjohtaja Juha Ahvio on suoraan kehottanut blogissaan suomalaisia kristittyjä esirukousrintamaan Trumpin puolesta. Hän myös väittää siinä demokraattien ja muiden syvän valtion salaliittovaikuttajien suunnittelevan vallankaappausta. Kansainvälinen globalistieliitti ja sen EU- ja YK-agenda esiintyivät niin ikään hänen tekstissään.

Suomessa keskustellaan aina välillä siitä, ettei uskontoa pidä käyttää politiikkaan. Usein keskustelu käynnistyy, kun joku kirkon edustaja sanoo jotain vasemmistolaiseksi tulkittua. Juuri nyt kaikkein räikeintä politiikan, uskonnon ja salaliittoteorioiden yhdistämistä löytyy poliittisen kentän oikealta laidalta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.