null Korson Kirkonkulmassa ja Myyrmäen kirkon Caféssa voi viettää jouluaattoa yhdessä

Jouluna jaetaan hyvää mieltä.

Jouluna jaetaan hyvää mieltä.

Ajankohtaista

Korson Kirkonkulmassa ja Myyrmäen kirkon Caféssa voi viettää jouluaattoa yhdessä

Korsossa katsotaan joulurauhan julistusta televisiosta ja Myyrmäessä pääsee saunaan.

Korsossa aiotaan katsoa porukalla joulurauhan julistusta televisiosta. Aattona kirkon naapuriin Kirkonkulmaan voi mennä varttia vaille kaksitoista varaamaan itselleen aitiopaikan. Joulurauha julistetaan perinteisesti kello 12.

– Jos kaipaa jouluna toisten kanssa yhdessä olemista, kannattaa tulla Kirkonkulman jouluun. Mukaan pääsee joulurauhan julistuksen jälkeenkin, sanoo johtava nuorisotyönohjaaja Satu Mukala, joka on järjestämässä Kirkonkulman joulu -tilaisuutta tänä vuonna.

Arkipäivisin Kirkonkulma on kaikenikäisten käytössä ja iltaisin siellä kokoontuvat nuoret. Jouluaaton tilaisuus on tarkoitettu kenelle tahansa.

Hössöttäminen loppuu

Joulurauhan julistuksen jälkeen kanttori liittyy Kirkonkulman joukkoon laulattamaan Kauneimpia joululauluja.

– Laulujen jälkeen syödään. Tarjolla on joulupuuroa, kahvia, glögiä ja torttuja. Kello 15 siirrymme Korson kirkkoon jouluaaton hartauteen, Mukala kertoo.

Jos aattona tulee sellainen olo, ettei halua olla yksin, voi lähteä Kirkonkulmaan.

- Nuorisotyönohjaaja Satu Mukala

Mukalan mielestä viimeistään joulurauhan julistuksen jälkeen hössöttäminen loppuu. Sen jälkeen laskeudutaan jouluun. Siihen kuuluvat ajanvietto muiden ihmisten kanssa, rauhassa yhdessä ateriointi ja keskustelu. On lupa vain olla.

– Kyllä tietysti toivon kaikille tilaisuutta hiljentyä joulun sanoman äärellä, Mukala sanoo.

– Joulun sanoma on sama meille kuin paimenille, joille ilmoitettiin, että teille on syntynyt Vapahtaja. Kirkonkulman joulussa olemme yhdessä viettämässä Vapahtajan syntymäjuhlaa.

Lähde muiden joukkoon

Toisille voi olla tiedossa yksinäinen joulu siitä huolimatta, että toivoisi voivansa viettää juhlaa muiden seurassa. Yksinolo voi tulla myös yllättäen.

– Jos aattona tulee sellainen olo, ettei halua olla yksin, voi lähteä Kirkonkulmaan. Tänne voi tulla, vaikkei olisi koskaan käynyt kirkossa. Tai voi piipahtaa uteliaalla mielellä katsomaan, että mikähän juttu tämä on, Satu Mukala sanoo.

Kirkonkulman joulu -tilaisuudessa luetaan jouluevankeliumi. Lukija on vielä yllätys.

– Meillä on nuorisotyössä aika matalan kynnyksen vapaaehtoisuuden periaate, ja sama pätee tähän tilaisuuteen. Ellei kukaan muu halua lukea evankeliumia, minä luen, Mukala sanoo.

Jouluaattona Mukala on töissä tekemässä joulua muille. Yhdessä oleminen ja kohtaaminen ovat tärkeintä.

– Kirkossa juhlapyhät liittyvät olennaisesti meidän sanomaamme. Jos on kirkossa töissä, silloin töitä tehdään välillä juhlapyhinä. Joulu on antamisen juhla, eikä niin, että kaikkea vain minulle.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Tilausjoulupukki Olli Suonpää on koskettanut joulun taikaa

Hyvä elämä

Koteja ja kauppakeskuksia pukkina kiertävä yksinhuoltaja uskoo joulupukkiin omalla tavallaan. Muistumana alkuperäisestä joulupukista, pyhästä Nikolaoksesta, perinteinen joulupukin asu muistuttaa piispankaapua.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.