Voisi sanoa, että naisten ja käärmeiden suhde on ollut jännitteinen jo pidemmän aikaa. Ensin käärme huijasi Eevaa paratiisissa niin pahasti, että sen seurauksena Eeva ja Aadam karkotettiin pois tuosta onnen tilasta. Jumala myös varmisti vihanpidon jatkumisen. ”Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän”, Jumala sanoi käärmeelle.
Sen, minkä Eeva pilasi, Maria korjasi. Tällainen ajatus on taustalla, kun Neitsyt Mariasta puhutaan uutena Eevana. Eevan teko toi synnin maailmaan, Marian synnyttämä lapsi sovitti sen. Ajatus on päätynyt myös kirkkotaiteeseen, jossa käärmettä tai peräti lohikäärmettä jalkoihinsa polkeva Maria on yleinen aihe. Viimeistään tässä vaiheessa käy selväksi, että käärme ei ole mikä tahansa luontokappale vaan saatanan, pahuuden ja synnin symboli.
Käärmeiden pelko opitaan
Käärmeeseen liittyviä uskomuksia löytyy uskonnoista ja kansanperinteestä eri puolilta maailmaa. Käärme luo nahkansa, ja siksi se on ollut uuden elämän, uudestisyntymisen ja parantumisen symboli. Ympyräksi kiertyneen, häntäänsä purevan käärmeen on nähty kuvaavan ikuista kiertokulkua. Symbolikirjoja selailemalla löytää lisää merkityksiä: joillekuille se symboloi hedelmällisyyttä, toisille viisautta. Jotkut näkevät siinä fallossymbolin.
– Käärmeet ovat aina herättäneet ihmisissä voimakkaita tunteita. Nykyisin nuo tunteet vaikuttavat olevan usein vihamielisiä tai ainakin pelokkaita. Kuitenkin käärmeitä on vuosituhansien ajan palvottu jumalolentoina. Käärmeiden palvontaa tavataan edelleen varsinkin Aasiassa. Suomessakin käärmeitä, erityisesti kyitä, on käytetty erilaisina taikakaluina. Elättikäärmeet ovat suojelleet maatiloja ja pitäneet yllä niiden menestystä, kertoo biologi Pälvi Salo.
Tutkijat ovat havainneet, että käärmeetkin ovat yksilöitä ja ne voivat olla luonteeltaan rohkeita tai arkoja.
Hänen mukaansa käärmeiden pelko ei ilmeisesti ole synnynnäistä, mutta valmius siihen on. Jo vauvat reagoivat selvästi kuviin käärmeistä ja hämähäkeistä, mutta varsinainen pelko tai inho opitaan vasta oman kokemuksen tai todennäköisemmin muiden ihmisten reaktioiden kautta.
– Itse suhtaudun käärmeisiin kunnioituksella ja varovaisuudella. Ymmärrän kyllä myös suoranaisen pelon, sillä vuosittain käärmeenpureman saa maailmassa arviolta 1–5 miljoonaa ihmistä, ja vähintään 20 000 heistä menehtyy. Suomessa vastaavaan pelkoon ei mielestäni ole syytä. Meillä esiintyy vain yksi myrkkykäärmelaji, kyy. Arvion mukaan kyyt purevat vuosittain noin sataa ihmistä.
Maailmassa elää noin 3 500 käärmelajia. Pälvi Salon mukaan niistä tiedetään vielä vähän. Tutkijat ovat havainneet, että käärmeetkin ovat yksilöitä ja ne voivat olla luonteeltaan rohkeita tai arkoja. Käärmeet myös muodostavat sosiaalisia suhteita: ne tunnistavat toisensa ja suosivat tiettyjen yksilöiden seuraa.
– Kalkkarokäärmeet osaavat ilmeisesti tunnistaa sukulaisensa, ja kalkkarokäärmenaaraat käyttäytyvät poikasiaan kohtaan tavalla, jota ei voi oikein kutsua muuksi kuin hoivaamiseksi.
Kreikassa käärmeet vaeltavat kirkkoon
Neitsyt Marian ja käärmeiden välit ovat sittemmin tainneet korjaantua – ainakin paikallisesti. Joka elokuu pyhiinvaeltajat kokoontuvat Kreikan Kefalonian saarelle katsomaan, kuinka Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen päivän tienoilla käärmeet luikertelevat kirkoissa Jumalanäidin ikonien ympärillä.
Kerrotaan, että käärmeet nähtiin siellä ensimmäisen kerran 1700-luvun alussa. Tuolloin Markopoulon kylässä sijainnutta luostaria uhkasivat merirosvot, ja nunnat rukoilivat Marialta apua. Apu saapui käärmeiden muodossa. Merirosvot pelkäsivät niitä ja joutuivat kääntymään takaisin.
Kuva: Marika Koskensalo / Lehtikuva
Hui, käärme!
Miten toimia, jos luonnossa liikkuessaan kohtaa käärmeen? Entä jos pihapiiriin tulee kyykäärme? Biologi Pälvi Salo vastaa.
”Luonnossa kohdattua käärmettä on suotavaa tarkkailla rauhassa turvallisen etäisyyden päästä, niin että eläin ei tarpeettomasti häiriinny. On syytä muistaa, että rantakäärme ja kangaskäärme ovat rauhoitettuja lajeja, eli niiden tahallinen tappaminen, pyydystäminen ja häiritseminen on kiellettyä. Kyy ei ole rauhoitettu, mutta senkään häiritsemiseen ja tappamiseen luonnossa ei ole mitään järjellistä syytä.
Kyyn tappaminen ei mielestäni ole ensisijainen toimenpide siinäkään tilanteessa, että sellainen havaitaan kesämökin tai omakotitalon pihapiirissä. Ensin pitäisi selvittää, onko kyseessä satunnainen ongelmakyy vai sittenkin laajempi kyyongelma. Yksittäisestä kyyhavainnosta en olisi kovin huolissani. Säännölliseen kyykäärmeiden esiintymiseen pihapiirissä lienee ainakin kaksi syytä. Jos kyitä näkyy enimmäkseen vain keväällä ja syksyllä, saattaa pihapiiri sijaita sopivasti reitillä, jota pitkin kyyt kulkevat kesälaitumien ja talvehtimispaikan välillä. Jos taas kyyhavaintoja on eniten keskikesällä, voi pihapiiri olla osa kyiden kesälaidunaluetta, jolloin niitä houkuttavat sinne ravinto, sopiva elinympäristö tai molemmat.
Jos kyitä on jatkuvasti pihassa kiusaksi asti, on tarpeellista ryhtyä toimenpiteisiin. Pihalla liikkuessa ja esimerkiksi polttopuita hakiessa tai marjoja poimiessa on syytä noudattaa varovaisuutta ja katsoa, minne kätensä työntää. Piha pitäisi raivata kyille vastenmieliseksi, eli sieltä pitäisi poistaa niitä houkuttelevat piilopaikat, kuten risu-, puu-, lauta- ja kivikasat. Nurmikko olisi syytä pitää lyhyenä ja pensaiden alustat siisteinä, silloin nekään eivät tarjoa kyille suojaa. Mikäli tontilla on runsaasti kyille sopivia saaliseläimiä, kuten pikkujyrsijöitä, houkuttelee se lopulta paikalle myös kyitä. Varmista siis, ettet tahattomasti ylläpidä runsasta jyrsijäpopulaatiota pihalla.
Minkään hajusteen tai ultraäänilaitteen ei ole osoitettu karkottavan käärmeitä pois pihamaalta. Ainoa varma, mutta työläs ja mahdollisesti myös kallis keino käärmeiden pitämiseen piha-alueen ulkopuolella on alueen aitaaminen 80–100 senttimetriä maanpinnasta ulottuvalla pellillä, muovilevyllä tai hyvin tiheällä verkolla. Aita lienee kelvollinen ratkaisu vain varsin rajatuille alueille, esimerkiksi koiratarhan suojaamiseksi.
Tarvittaessa kyyn voi myös siirtää kauemmas, pois pihamaalta. Kyyn elinpiiri ulottuu maksimissaan noin 1,5 kilometrin päähän talvipesästä, ja parasta on, jos siirto tehdään elinpiirin sisällä. Syksyllä ja keväällä eläintä siirretään mielellään siihen suuntaan, minne se oli jo valmiiksi matkalla. Tällaiset lyhyen matkan siirrot elinpiirin sisällä voivat toimia varsin hyvin, eikä kyy välttämättä tule takaisin saman kesän aikana.
Kyiden siirtäminen tuntemattomaan ympäristöön, pois niiden omasta elinpiiristä, voi sen sijaan olla ongelmallista. Kohdealueelta on löydyttävä riittävästi ravintoa ja suojapaikkoja siirretylle eläimelle. Esimerkiksi liian myöhään syksyllä tehty siirto voi tarkoittaa, ettei kyy löydä enää sopivaa talvehtimispaikkaa uudessa elinympäristössä.”
Eläinkonservaattorin työssä yhdistyvät tiede ja luovuus. Työ kuolleiden eläinten parissa on muuttanut Netta Lempiäisen suhtautumisen kuolemaan käytännönläheiseksi.
