null Pandemia hiljensi kirkot aavemaisiksi – koronavuosi pakotti Helsingin seurakunnat miettimään, miksi kirkko oikeastaan on olemassa

Varhaiskasvatuksen ohjaaja Tanja Berg, pappi Lauri Holma ja kirkkoherra Juha Rintamäki eivät tammikuussa osanneet odottaa, minkälainen työvuosi heillä olisi edessä.

Varhaiskasvatuksen ohjaaja Tanja Berg, pappi Lauri Holma ja kirkkoherra Juha Rintamäki eivät tammikuussa osanneet odottaa, minkälainen työvuosi heillä olisi edessä.

Pandemia hiljensi kirkot aavemaisiksi – koronavuosi pakotti Helsingin seurakunnat miettimään, miksi kirkko oikeastaan on olemassa

”Papin työssä on oltava realisti”, sanoo Vuosaaren seurakunnan pappi Lauri Holma. ”Jos lähtee 30 ihmisen kanssa viikoksi leirikeskukseen, ottaa riskin.”

Sillä viikolla melkein kaikki Vuosaaren seurakunnan papit olivat vapaalla. Vain kirkkoherra ja Lauri Holma olivat töissä. Oli maaliskuun puoliväli.

– Se meni aika rysähtäen. Tilaisuudet loppuivat. Nuortentoiminta loppui. Seurakuntalaiset eivät enää voineet osallistua jumalanpalveluksiin, Holma kertoo.

– Oli aika epätodellinen olo. Kaikki olivat etäällä toisistaan. Kirkossa oli aavemaisen hiljaista. Silloin tällöin kohtasin jonkun käytävällä.

Vielä helmikuun alussa harva suomalainen osasi pelätä koronapandemiaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos neuvoi, että hiihtolomamatkoja ei ole syytä perua.

Tilanne muuttui nopeasti, ja Suomi alkoi sulkea oviaan. Maaliskuussa piispat linjasivat, että jumalanpalveluksiin sai osallistua vain etänä. Vuosaaren kirkkoherra Jussi Mäkelä ilmoitti työntekijöilleen, että oli sopinut TV7-kanavan kanssa yhteistyöstä. Koska ihmiset eivät saaneet kokoontua kirkkoihin, TV7 lähettäisi sunnuntaisin Vuosaaren kirkolla kuvattuja jumalanpalveluksia.

TV7 on herätyskristillinen ja arvokonservatiivinen kaapeli-tv-kanava. Moni muu luterilainen seurakunta alkoi striimata jumalanpalveluksiaan netissä omin keinoin.

”Rehellisesti sanottuna: nuoret eivät suhtaudu turvaväleihin kuten aikuiset”, toteaa Vuosaaren seurakunnan pappi Lauri Holma.

”Rehellisesti sanottuna: nuoret eivät suhtaudu turvaväleihin kuten aikuiset”, toteaa Vuosaaren seurakunnan pappi Lauri Holma.

– Jussi perusteli päätöstään sillä, että kaapeli-tv näkyy laajasti Vuosaaressa ja vanhukset eivät helposti löydä nettiin. Meillä oli noin viikko aikaa järjestää asia, mutta saimme aikaan erittäin laadukasta jälkeä, josta tuli paljon kiitosta, Holma kertoo.

Hänen mukaansa papin työ ei eroa paljon, on kirkkosalissa tv-kameroita tai ei.

– Kanttoreille muutos oli raskaampi. Jos pitää joka toinen viikko nauhoittaa viimeisen päälle harjoiteltu musiikkiesitys, se on vähän eri asia kuin johtaa veisuuta sadalle hengelle kirkossa.

Holmasta tuntuu, että pandemian kaltaiset poikkeustilat saavat ihmiset miettimään enemmän Jumalaa.

– Ei tässä nyt ole ollut mitään radikaalia herätystä, mutta tuota… Jumala tulee relevantiksi.

Pappi ei voi eristäytyä etätyökammioon – ”Jos lähtee 30 ihmisen kanssa viikoksi leirikeskukseen, ottaa riskin”

Kuukausien myötä turvaväleistä ja kasvomaskeista on tullut uusi normaali. Myös kirkon tilaisuuksissa – silloin, kun niitä on saatu järjestää – on rajoitettu osallistujamääriä ja suositeltu maskien käyttämistä.

Lauri Holma opetti kesällä ja syyslomalla kahdella Vuosaaren seurakunnan rippileirillä. Hän kertoo seurakunnan työntekijöiden olleen tarkkoja siitä, että leireille ei tullut ihmisiä, joilla on tautioireita. Papin työssä on kuitenkin oltava realisti. Jos lähtee 30 ihmisen kanssa viikoksi leirikeskukseen, ottaa riskin.

– Rehellisesti sanottuna: nuoret eivät suhtaudu turvaväleihin kuten aikuiset, Holma toteaa.

– Leireillä ollaan niin paljon yhdessä, että jos riparille tulee yksikin ihminen, jolla on korona, osa voi saada tartunnan, vaikka me tekisimme mitä. Jos sinne taas ei tule ketään taudinkantajaa, pysymme kaikki turvassa ja terveinä.

Holma tuntuu suhtautuvan pandemiaan tyynesti. Hänen mukaansa muutamat hänen työtovereistaan ovat olleet huolestuneempia.

– Luulen, että tällainen kriisi vahvistaa ihmisten luonteenpiirteitä. Kai minä sitten olen perusluonteeltani aika luottavainen, Holma pohtii.

– Riskiryhmien kanssa olen erittäin huolellinen. Kirkolliset toimitukset on helppo toteuttaa turvaväleillä.

Lapsiperheet joutuvat kääntymään ja palaamaan kotiinsa – ”Se tuntuu tosi pahalta”

On torstai 26. marraskuuta. Pakilan seurakunnan johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja Tanja Berg istuu Pakilan kirkon lastenkappelissa ja näyttää turhautuneelta.

– Keskiviikkoiltana osa perhekerhoon tulevista vanhemmista ja lapsista kääntyi ovelta takaisin kotiin. Se tuntuu tosi pahalta.

Kerhotilaan ei saanut ottaa enempää väkeä. Tulijoille oli tarjolla toinenkin tila, mutta siellä ei olisi voinut tavata muita perheitä.

Samaan aikaan, kun Berg istuu lastenkappelissa, pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä istuu kokoustamassa ja sopimassa yhä tiukemmista rajoituksista, joista tiedotetaan seuraavana päivänä.

Berg osaa kyllä ennakoida, mitä on tulossa. Hänen tiiminsä on varautunut siihen, että kirkon ovet ovat joulukuussa lähinnä kiinni.

”Aina, kun joudumme luopumaan jostain kiinteistöstä, se tarkoittaa käytännössä, että siltä alueelta ei enää tule lapsia kerhoon”, kertoo Pakilan seurakunnan johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja Tanja Berg.

”Aina, kun joudumme luopumaan jostain kiinteistöstä, se tarkoittaa käytännössä, että siltä alueelta ei enää tule lapsia kerhoon”, kertoo Pakilan seurakunnan johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja Tanja Berg.

Pakilan seurakunnan alueella asuu paljon lapsiperheitä. Berg arvioi, että seudun ihmiset suhtautuvat kirkkoon suopeammin kuin helsinkiläiset keskimäärin. Seurakunta kattaa laajan alueen Pakilasta Paloheinään, Tuomarinkylään ja Torpparinmäkeen, mutta Pakilan kirkko on nykyään sen ainoa toimipiste.

– Aina, kun joudumme luopumaan jostain kiinteistöstä, se tarkoittaa käytännössä, että siltä alueelta ei enää tule lapsia kerhoon. Viimeisimpänä meiltä lähti Länsi-Pakilan puolelta kerhotila Välke, Berg kertoo.

– Mutta sitten olemme jalkautuneet. Menemme leikkipuistoihin ja niin pois päin.

Koronavuonna Berg onkin kohdannut ihmisiä etenkin kaduilla ja puistoissa.

– Asun itse tällä alueella ja liikun täällä paljon. Monet tulevat juttelemaan. Perhekerho on monelle vanhemmalle henkireikä. He sanovat, että älkää vain lopettako sitä.

Kun tapahtuma perutaan, mietitään toinen suunnitelma, ja kun se perutaan, keksitään kolmas

Vuonna 2020 Tanja Berg ja hänen työkaverinsa ovat opetelleet uuden perusasenteen. Se kuuluu näin:

– Emme sano, että teemme tämän, jos se on mahdollista. Sanomme, että teemme tämän jollain tavalla.

Keväällä se tarkoitti esimerkiksi sitä, että kun kerhotoiminta keskeytyi, lastenohjaajat alkoivat tehdä perheille askartelupaketteja ja lähettää näille postia.

Kun perheiden joulutapahtumat peruttiin, lastenohjaajien piti mennä vahtimaan lapsia pihalle, jotta vanhemmat voivat käydä jouluasioilla. Sitten todettiin, että niinkään ei voi tehdä. Nyt lastenohjaajat rakentavat kirkolle jouluikkunoita, päivystävät aulassa ja tekevät jo tutuksi tulleita askartelupaketteja.

– Mahdolliset kirkolla pistäytyjät voivat ottaa niitä mukaansa, Berg sanoo.

Tanja Berg ei tiedä, miten jouluaaton perhehartaudet toteutuvat. ”Jollain tavalla. Minä tulen joka tapauksessa aattona töihin ja olen täällä.”

Tanja Berg ei tiedä, miten jouluaaton perhehartaudet toteutuvat. ”Jollain tavalla. Minä tulen joka tapauksessa aattona töihin ja olen täällä.”

Keväällä muskarit ja pääsiäisaskartelut siirtyivät nettiin. Nyt Berg kollegoineen kuvaa jouluaiheisia videoita päiväkodeille.

– Moni päiväkoti olisi halunnut tulla joulun alla kirkolle, mutta se ei nyt onnistu. Moni sanoi, että video on viimeinen vaihtoehto, mutta siihen me nyt turvaudumme.

Tanja Berg on itse jouluaattona töissä. Tarkoitus on, että hän ja muut seurakunnan työntekijät pitävät kirkolla kolme jouluhartautta perheille.

– Mutta enpä tiedä, miten ne toteutuvat. Jollain tavalla. Minä tulen joka tapauksessa aattona töihin ja olen täällä.

Kirkkoherra, joka organisoi kolmessa päivässä Helsingin historian suurimman pika-avustusoperaation

Maaliskuun puolivälissä Helsingin seurakuntayhtymän johtaja, Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki selasi Facebookia. Eräs keskustelija oli kirjoittanut Lauttasaari-ryhmään, että ihmisten pitäisi nyt yhdessä auttaa niitä, jotka ovat joutuneet koronan takia eristykseen.

– Vastasin viestiin, että Helsingin seurakunnissa pohditaan juuri tätä samaa. Mietimme, miten voisimme pitää systemaattisesti huolta, että kaikki ihmiset voisivat saada apua, Rintamäki kertoo.

Kommentteja tuli lisää, valtavasti. Oli lauantai. Samana iltapäivänä Helsingin Sanomien toimittaja soitti Rintamäelle ja kysyi, mitä suunnitelmia kirkolla oli.

– Hesari julkaisi siitä kohtuullisen ison jutun sunnuntaina. Sen jälkeen Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio laittoi minulle viestin ja kysyi, onko tämä asia, jossa me voisimme tehdä yhteistyötä.

Rintamäki vastasi, että on. Kaupunki ja kirkko sopivat ensimmäisen palaverin maanantaille.

Oli kulunut kolme päivää siitä, kun Rintamäki luki yksittäisen lauttasaarelaisen kommentin Facebookista. Meni vielä pari viikkoa, ja Helsinki-apu alkoi.

”Mikä meidän roolimme tässä kaupungissa on? Mikä erottaa meidät muista toimijoista?” kysyy Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki.

”Mikä meidän roolimme tässä kaupungissa on? Mikä erottaa meidät muista toimijoista?” kysyy Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki.

Kyseessä oli kirkon, kaupungin ja useiden kansalaisjärjestöjen ja kaupallisten toimijoiden yhteinen hanke, jossa vapaaehtoiset ja palkolliset ihmiset soittivat kaikille yli 70-vuotiaille helsinkiläisille. Tavoitetuilta ihmisiltä kyseltiin kuulumisia ja heille tarjottiin mahdollisuutta saada ruokaa ja lääkkeitä kotiovelle.

Helsinki-avun soittelijat soittivat keväällä 67 902 puhelua. Eristyksissä elävien ihmisten oville vietiin tuhansia ruokalähetyksiä ja satoja lääkekuljetuksia. Pormestari Jan Vapaavuoren mukaan Helsinki-apu oli kaupungin historian suurin niin nopeasti aikaan saatu avustusoperaatio.

Koska kirkon toiminta oli pitkälti keskeytetty, Helsinki-apuun osallistui monta sataa Helsingin seurakuntien työntekijää. Myös Vuosaaren seurakunnan pappi Lauri Holma ja Pakilan seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Tanja Berg viettivät päiviä soitellen.

– Kyllä Helsinki-apu jää minun historiankirjoihini merkittävänä asiana, Rintamäki sanoo.

Hänen mukaansa operaation onnistuminen kertoo siitä, että kirkko ja Helsingin kaupunki luottavat toisiinsa.

– Tämä tapahtui Suomen suurimmassa kaupungissa. Moni kaupunki Oulua myöten otti meistä mallia.

Ja niin peruttiin joulunajan tapahtumat – pappi hautaa kuolleet ja miettii, että mitäs sitten

On maanantai, marraskuun viimeinen päivä. Pappi Lauri Holman kalenteri oli vielä hetki sitten täynnä joulusesongin juhlia ja arkisia papintöitä.

– Lähes kaikki on peruttu. Päiväkotien jouluvaellukset sentään toteutuvat kymmenen hengen ryhmissä ulkosalla, Holma toteaa.

Se siitä, sitten. Mitäs pappi nyt tekee joulukuun? Holma naurahtaa.

– En oikein tiedä vielä.

Vuosaaren kirkkosaliin saa tällä hetkellä tulla korkeintaan kymmenen ihmistä kerrallaan. Melkein kaikki pappi Lauri Holman joulukuun työt on peruttu.

Vuosaaren kirkkosaliin saa tällä hetkellä tulla korkeintaan kymmenen ihmistä kerrallaan. Melkein kaikki pappi Lauri Holman joulukuun työt on peruttu.

Kyllä töitä sentään riittää. Haastattelupäivänä Holma on menossa erään seurakuntalaisen kotiin keskustelemaan perjantaina pidettävistä hautajaisista.

– Kysyin omaiselta, jutellaanko puhelimessa, kirkolla vai kotona. Hän toivoi, että kotona.

Sitten nauhoitetaan joulun ja uudenvuoden jumalanpalveluksia TV7:lle. Sunnuntaina piti olla kaste, mutta se peruuntui.

– Heidän toiveestaan. He kokivat, että vierasraja on liian tiukka.

Vuosaaren kirkko rakennettiin vuonna 1980. Nelikymppisiään juhliva pyhäkkö on tulevana jouluna luultavasti ensimmäistä kertaa lähes tyhjä.

– Nyt on ohje, että kirkkoon saa tulla kymmenen henkeä, johon lukeutuvat jumalanpalveluksen toimittajat. Jos joku tulee kirkolle, hänet saa päästää sisälle, mutta kun kymmenen henkeä tulee täyteen, ovet menevät kiinni, Holma kertoo.

”Meillä on maailman paras tarina”, sanoo kirkkoherra – miten se tarina menee?

Tässä vaiheessa talvea vaikuttaa siltä, että vuonna 2020 harvempi suomalainen päätyi eroamaan kirkosta kuin edellisinä vuosina. Kirkkoon liittyminen taas näyttää lisääntyneen. Eroajia oli silti enemmän kuin liittyjiä, ja kirkon jäsenmäärä jatkaa laskuaan.

Vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana 4 358 helsinkiläistä erosi kirkosta ja 2 037 liittyi siihen. Keväällä moni kastetilaisuus peruuntui, mutta kesällä kasteita oli tavanomaista enemmän.

Marraskuun alussa luterilaiseen kirkkoon kuului noin 332 000 helsinkiläistä.

Joka toinen helsinkiläinen kuuluu luterilaiseen kirkkoon. ”En edes tiedä, mikä olisi seuraavaksi suurin yhteisö. Ammattiyhdistysliikkeet eivät tule lähellekään”, Juha Rintamäki sanoo.

Joka toinen helsinkiläinen kuuluu luterilaiseen kirkkoon. ”En edes tiedä, mikä olisi seuraavaksi suurin yhteisö. Ammattiyhdistysliikkeet eivät tule lähellekään”, Juha Rintamäki sanoo.

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki ajattelee, että koronavuosi on ollut kirkolle tarpeellinen. Kun tavallinen arki katkesi, seurakuntien työntekijät joutuivat miettimään, miksi kirkko oikeastaan on olemassa.

– Mikä meidän roolimme tässä kaupungissa on? Mikä erottaa meidät muista toimijoista?

Mikä sitten erottaa kirkon muista toimijoista?

– Kyllä minä ajattelen, että se on juuri tämä henkinen ja hengellinen ulottuvuus. Kukaan muu ei julista evankeliumia. Kirkon sanoma on meille luovuttamaton.

Rintamäki kertoo erään vanhan kaverinsa todenneen hänelle, että Juha, niin se vain on, että teillä on tämän maailman paras tarina. Rintamäki on samaa mieltä.

– Se on just niin. Meillä on maailman paras tarina uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Meidän pitää luottaa siihen.

Miten se tarina sitten menee?

– Miten se nyt menee.

Rintamäki jää miettimään.

– Jotenkin niin, että meillä on usko, jonka varassa voi kohdata elämän käänteitä. Meillä on toivo siitä, että vaikeuksienkin keskeltä selviää ja lopulta kuolemankin jälkeen on elämää. Ja meillä on rakkaus, joka tarkoittaa, että meidän täytyy pitää toisistamme huolta ja että Jumala on luvannut pitää huolta meistä.

Oikaisu 9.12. kello 16.08: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että luterilaisesta kirkosta erosi vuoden 2020 kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana 2 494 helsinkiläistä. Oikea luku on 4 358. Jutussa luki aiemmin myös, että marraskuun alussa luterilaiseen kirkkoon kuului 331 381 helsinkiläistä. Oikea luku on 331 716, johon eivät sisälly ruotsinkielisen Olaus Petri församlingenin ja saksalaisen seurakunnan jäsenet.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi