Lakimies Jaakko Weuro: Sadinmaan tapauksessa ei ole kyse yhden papin niskuroinnista
Pastori Kai Sadinmaa kantaa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta lainattua jalkapuuta Helsingin keskustan läpi.

Pastori Kai Sadinmaa kantaa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta lainattua jalkapuuta Helsingin keskustan läpi.

Lakimies Jaakko Weuro: Sadinmaan tapauksessa ei ole kyse yhden papin niskuroinnista

Pappi joutuu päättämään samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä oikeudellisesti epäselvässä tilanteessa, sanoo Sadinmaa-päätökseen eriävän mielipiteen jättänyt lakimies Jaakko Weuro.

Helsingin tuomiokapituli antoi istunnossaan 13.9. homopareja vihkineelle Kai Sadinmaalle vakavan moitteen ja kehotti tätä pysymään pappislupauksessaan. Tuomiokapitulin istuntoon maallikkojäsenenä osallistunut lakimies Jaakko Weuro jätti päätökseen eriävän mielipiteen, johon Helsingin hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen yhtyi.

Weuron mukaan Sadinmaa on joutunut soveltamaan voimassa olevan lainsäädännön määräyksiä oikeudellisesti epäselvässä ja kiistanalaisessa tilanteessa. Sadinmaan toimintaa ei siten voida pitää pappisviran asettamien velvollisuuksien vastaisena, kuten tuomiokapitulin ratkaisu tekee.

– Vastalause on myös minun ammatillinen näkemykseni juristina. Tuomiokapitulin istunnon jäsenenä koen velvollisuudekseni pitää huolta siitä, että päätökset ovat lainmukaisia, Weuro sanoo.

Weuro on valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies, jolle hallinto-oikeudelliset kysymykset ovat tuttuja työn kautta. Weuro on myös kirkolliskokousedustaja ja kirkolliskokouksen lakivaliokunnan jäsen.

Ongelma jäi pappien ratkaistavaksi

Tuomiokapitulin ratkaisu Sadinmaan asiassa perustuu Weuron mielestä virheelliseen oikeudelliseen päättelyyn. Weuron mukaan kirkollista avioliittoon vihkimistä koskeva oikeustila on ollut pappien kannalta epäselvä ja ristiriitainen sen jälkeen, kun eduskunta hyväksyi uuden avioliittolain 1. maaliskuuta.

Papilla on velvollisuus toimia vihkimisissä piispan antaman ohjeen mukaisesti. Samalla pappi joutuu ratkaisemaan julkisen hallintotehtävän hoitajana kysymyksen kirkon jäsenten yhdenvertaisesta oikeudesta tulla vihityksi avioliittoon.

Weuro korostaa, että juridisen tulkintatilanteen ongelmallisuus on yleisesti tiedossa samoin kuin se, että ristiriitatilanne on jäänyt pappien ratkaistavaksi.

– Epäselvyyteen on kiinnitetty huomiota jokaisessa vaiheessa, kun tätä asiaa on käsitelty. Tässä ei ole kyse yksittäisen papin niskoittelusta ja kapinoinnista. On täysin sattumanvaraista, että juuri Sadinmaa joutui nyt tuomiolle, Weuro sanoo.

Kirkko päättää vihkimisestä itsenäisesti

Tuomiokapituli nojaa päätöksessään Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten turvaamaan uskonnonvapauteen.

Uskonnon tunnustamisen ja harjoittamisen vapauteen sisältyy kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoistaan. Vihkioikeuden omaavalla uskonnollisella yhdyskunnalla on oikeus päättää itsenäisesti, minkälaisin edellytyksin ja muodoin se vihkii ihmisiä avioliittoon.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on vahvistanut, että kirkollinen vihkiminen on osa uskonnon harjoittamisen oikeutta. Perustuslain turvaama yhdenvertaisuus ei siten synnytä subjektiivista oikeutta tulla vihityksi kirkossa.

Myöskään maaliskuun alussa voimaan tullut avioliittolain muutos ei rajoita uskonnollisten yhdyskuntien itsenäistä oikeutta päättää, vihkivätkö ne samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.

Papin oma vakaumus ei paina

Samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen ei ole Helsingin tuomiokapitulin mukaan tällä hetkellä mahdollista kirkon nykyisen avioliittokäsityksen ja siihen perustuvien säännösten ja määräysten mukaan.

Sadinmaa-päätöksessä kapituli muistuttaa, että kirkon avioliittokäsityksen määritteleminen ei kuulu sen toimivaltaan, vaan asiasta päättää kirkolliskokous. Vuonna 2010 kirkon ylintä päätösvaltaa käyttävän kirkolliskokouksen perustevaliokunta linjasi yksimielisesti, että kirkon avioliittokäsityksen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen.

Jos kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle halutaan asettaa lisää ehtoja, ne tulisi kirjata kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen, kuten kirkko toimii kaikissa muissa asioissa.

– Lakimies Jaakko Weuro

Sama kanta vahvistettiin myös avioliittolain muutokseen liittyvässä piispainkokouksen selonteossa vuonna 2016.

Tuomiokapituli korostaa, että papilla ei ole oikeutta poiketa pappisvirkansa velvollisuuksista omaan uskonnolliseen vakaumukseensa vedoten. Pappi käyttää uskonnon ja omantunnon vapauttaan ryhtyessään uskontokunnan palvelukseen.

Tämän jälkeen henkilökohtainen vakaumus ei anna oikeutta poiketa uskontokunnan tunnustuksesta ja järjestyksestä. Tuomiokapituli nojaa asiassa eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja Euroopan ihmisoikeustoimikunnan näkemykseen.

Vihkikaavan sanamuodot puntarissa

Jaakko Weuron eriävän mielipiteen mukaan Sadinmaa on kiistattomasti toiminut piispa Irja Askolan antaman ohjeen vastaisesti, kun hän on vihkinyt samaa sukupuolta olevia kihlapareja. Weuro huomauttaa kuitenkin, että Sadinmaa ei vetoa vastineissaan oman vakaumuksensa ja pappisviran velvollisuuksien väliseen ristiriitaan, vaan nimenomaan velvollisuuksiinsa pappina.

Pappien kohtaama oikeudellinen epäselvyys liittyy Weuron mukaan ennen muuta kirkkokäsikirjan avioliittoon vihkimistä koskevan toimituskaavan painoarvoon. Onko vihkikaavan viittaus sulhaseen ja morsiameen riittävä peruste katsoa, että pappi menettelee lainvastaisesti vihkiessään samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon?

Sekä piispainkokouksen viime vuonna antama selonteko että kirkkohallituksen antama oikeudellinen selvitys nojaavat Weuron mukaan juridisesti vihkikaavan sanamuotoihin. Kumpikin selvitys päätyy näkemykseen, jonka mukaan samaa sukupuolta olevan parin kirkollinen vihkiminen ei ole mahdollinen.

Toisessa vaakakupissa painavat Weuron mukaan perustuslain säännös ihmisten yhdenvertaisuudesta sekä kirkkojärjestyksen säännös kirkon jäsenten oikeudesta päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista.

Pohjalla on kysymys kirkon asemasta

Kirkkojärjestyksen säännökset eivät aseta rajoituksia samaa sukupuolta olevan parin vihkimiselle. Avioliittoon vihkimisen edellytyksiä ovat sen mukaan kirkon jäsenyys ja konfirmaatio.

Weuron mukaan toimituskaavoista käy ilmi, että niitä ei ole tarkoitettu määrittelemään kirkollisen avioliittoon vihkimisen edellytyksiä.

– Kyse on menettelyohjeesta, johon sisältyviä toimituskaavoja sovelletaan tilanteiden ja olosuhteiden mukaan. Jos kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle halutaan asettaa lisää ehtoja, ne tulisi kirjata kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen, kuten kirkko toimii kaikissa muissa asioissa.

Helsingin tuomiokapitulin lakimiesasessori Ritva Saario huomauttaa, että avioliittolain muutos ei sisällä määräyksiä siitä, minkälaisilla kirkon sisäisillä määräyksillä kirkon asettamista vihkimisen edellytyksistä ja muodoista tulisi säätää.

Vaatimus vihkimistä säätelevästä uskonnollisten yhteisöjen omasta lainsäädännöstä ei olisi Saarion mukaan mahdollinenkaan, koska useimmilla vihkioikeuden omaavilla yhteisöillä ei ole omaa lainsäädäntöä.

– Vaatimus siitä, että uuden avioliittolain myötä kirkon vihkimistä koskevia säännöksiä ja määräyksiä tulisi ryhtyä tulkitsemaan kirkon avioliittokäsityksen vastaisesti, merkitsisi puuttumista uskonnonvapauden alueeseen, Saario sanoo.

Weuron jättämän eriävän mielipiteen mukaan kirkon asema julkisoikeudellisena yhteisönä erottaa sen muista uskonnollisista yhdyskunnista. Siitä seuraa, että kirkon järjestysmuoto perustuu lakiin. Kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä kirkko tunnustaa jäsentensä oikeuden tulla osallisiksi kirkollisista toimituksista tietyin ehdoin.

– Siksi yhdenvertaisuuden vaatimusta ei voida ohittaa viittaamalla uskonnonvapauteen, Weuro sanoo.

Siitä lakimiehet ovat yksimielisiä, että tuomiokapitulin Sadinmaalle antama ”vakava moite” ei ole oikeudellinen rangaistus, vaan tuomiokapitulin vapaamuotoinen kannanotto.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi