Linda-Maria: Suhteessamme väkivaltaan on ristiriita – ja se on inhimillistä
Suhtaudumme väkivaltaan eri tavalla riippuen sen tekijästä, motiivista ja kohteesta.
Viime päivinä poliittista somekuplaani on kuohuttanut kaksi asiaa. Eläinsuojelurikoksesta tuomitun Mikkel Näkkäläjärven valitseminen SDP:n puoluesihteeriksi sekä rasisminvastaisessa mielenosoituksessa nähty banderolli, jossa viitataan ministerien päiden leikkaamiseen. Mielestäni molemmat kohut paljastavat ihmisten, myös itseni subjektiivisen, moninaisen ja ristiriitaisenkin suhtautumisen eri väkivallan muotoihin.
Olen törmännyt somessa kommentteihin, joiden mukaan on tekopyhää kritisoida Näkkäläjärven eläinsuojelurikosta, ellei ole vegaani. Joidenkin kommentoijien mukaan minkä tahansa väkivaltarikostuomion pitäisi riittää siihen, ettei henkilöllä ole enää mahdollisuutta työskennellä poliittisissa luottamustehtävissä. Toiset peräänkuuluttavat armoa ja uutta mahdollisuutta eritoten nuorella iällä saatujen tuomioiden jälkeen.
Sunnuntaisessa mielenosoituksessa nähdyssä kyltissä luki tarkkaan ottaen ”Jos jotain leikataan, leikataan Petteriltä ja Riikalta pää”. Tähän otti kantaa Pirkanmaan vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Perttu Jussila, joka kirjoitti X:ssä kaikenlaisen poliittisella väkivallalla flirttailun olevan aina tuomittavaa.
Pidän sellaista väkivaltaa tuomittavampana, jossa tekijä on valta-asemassa suhteessa uhriin.
Kielentutkija ja vihreiden aktiivi Tuomo Kondie puolestaan kirjoitti Instagramin tarinat-osiossa, kuinka ”tässä maassa on ehkä kourallinen niin vakaumuksellisia pasifisteja, etteivät he missään tilanteessa hyväksyisi väkivaltaa” ja kuinka ”me muut tilannekohtaisesti hyväksymme väkivallan”. Kondie nosti esimerkeiksi sotilasliitto Natoon liittymisen ja venäläissotilaiden kuolemasta iloitsemisen.
Lopuksi Kondie muistutti, että jokaisella meistä on jonkinlainen suhde väkivaltaan ja että usein se on ristiriitaisempi kuin haluamme myöntää. Tämä lause kiteytti sen, mitä olen viime aikoina pohtinut. Me suhtaudumme väkivallan eri muotoihin eri tavalla riippuen sen tekijästä, motiivista ja kohteesta. Samoin suhtaudumme sen seurauksiin. Kulttuurisilla normeilla on vaikutusta tähän. On todennäköisempää ja omasta mielestäni ymmärrettävämpää, että tässä yhteiskunnassa kasvanut lapsi päätyy syömään tehotuotettua lihaa kuin tappamaan huvikseen kissoja.
Myönnän, etten osaa suhtautua kaikkeen väkivaltaan samalla tavalla. Pidän sellaista väkivaltaa tuomittavampana, jossa tekijä on valta-asemassa suhteessa uhriin. Tällaiseen väkivaltaan lukeutuvat esimerkiksi seksuaalirikokset, koulukiusaaminen, naisiin kohdistuva väkivalta, hyökkäyssodat ja eläinrääkkäys. Sitten on väkivaltaa, jonka hyväksyn. Tämä kategoria käsittää itsepuolustuksen kaikissa muodoissaan.
Mielestäni olisi hedelmällistä tunnistaa ja tunnustaa se inhimillinen ristiriita, että lähes jokaisella meistä on väkivallan suhteen kaksi rajaa. Toinen, jonka ulkopuolelle jää väkivalta, jota emme hyväksy, kuten ihmisten tai eläinten kiduttaminen ja toinen, joka pitää sisällään väkivallan, jonka hyväksymme, kuten oman lapsen puolustamisen tarpeen vaatiessa aseellisesti tai eläinten tehotuotannon.
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Lapsiin kohdistuva väkivalta on saanut minut uskomaan yliluonnolliseen pahaan
PuheenvuorotIhmisyyden pimeän puolen kuittaaminen yliluonnolliseksi pahuudeksi tuntuu helpolta ratkaisulta, mutta joskus se on välttämätöntä, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.