null Linda-Maria: Suomineidot-dokumentti ohitti kaikkein olennaisimman kysymyksen: se ei selittänyt, mitä tarkoittaa natsismi

Puheenvuorot

Linda-Maria: Suomineidot-dokumentti ohitti kaikkein olennaisimman kysymyksen: se ei selittänyt, mitä tarkoittaa natsismi

On tärkeä ymmärtää, miksi joku radikalisoituu, mutta samalla pitää ymmärtää, että kansallissosialismi on tappava aate.

Tällä viikolla vietetään Suomen Punaisen Ristin valtakunnallista rasisminvastaista viikkoa. Se alkoi maanantaina 21. maaliskuuta, jolloin vietettiin myös YK:n kansainvälistä päivää rotusyrjinnän poistamiseksi.

Kyseisenä päivänä vuonna 1960 Etelä-Afrikan viranomaiset surmasivat 69 mielenosoittajaa, jotka vastustivat rauhanomaisesti rotuerottelua.

Tänä vuonna Yle julkaisi rasisminvastaisena päivänä dokumenttisarjan, jossa puhuttiin vähemmän rauhanomaisesti rotuerottelun puolesta. Sarjan ohjaaja Ninni Rokosan mukaan kolmesta kansallismielisestä naisesta kertovan Suomineidot-seurantadokumentin tavoitteena on lieventää voimakasta vastakkainasettelua. Rokosan mielestä selityksen saaminen toisen ihmisen uhkaavalle käytökselle mahdollistaa omasta pelosta vapautumisen.

Kansallissosialismi ei tarkoita vaikeuksia deittimarkkinoilla, nokkosten keräilyä tai vaaleanpunaisia yksisarvisia, kuten sarjasta olisi voinut päätellä.

Sarjan kerättyä runsaasti kritiikkiä sosiaalisessa mediassa Ylen vastaava toimittaja Ville Vilén perusteli sarjan esittämistä sillä, että on ”vahingollisempaa laittaa vaikeat asiat piiloon”.
Itse olen lähtökohtaisesti samaa mieltä sekä Rokosan että Vilénin kanssa.

Koen tärkeäksi tietää, miksi kiltistä pojasta tulee kouluampuja tai reippaasta tytöstä Isis-vaimo. Kun tutustuu radikalisoituneiden ihmisten taustoihin, löytää monesti useita vaiheita, joissa vaarallinen kehitys olisi voitu pysäyttää. Tämän vuoksi näen tärkeänä tutkia myös syitä siihen, miksi joistakin ihmisistä tulee äärioikeistolaisia.

Olen myös sitä mieltä, että vaikeita asioita tulee käsitellä niistä vaikenemisen sijaan. Kansallissosialismin kannatus ei häviä, vaikka siitä ei puhuttaisi. Kun katsoin Suomineidot-sarjan, en kuitenkaan saanut vastausta esimerkiksi siihen, miksi rekkakuski Meri Kartasta oli tullut etnonationalisti. ADHD-ihmisenä tiedän varmaksi, ettei ADD tee kenestäkään natsia.

Koen tärkeäksi tietää, miksi kiltistä pojasta tulee kouluampuja tai reippaasta tytöstä Isis-vaimo.

Mielestäni sarjan ongelma oli juuri se, että se jätti vaikeimmat ja oleellisimmat kysymykset käsittelemättä.

Jos tehdään dokumenttia, jossa päähenkilö tekee natsitervehdyksiä ja kertoo ärsyyntyvänsä ei-valkoisten ihmisten läsnäolon normalisoinnista, ei voi jättää käsittelemättä sitä, mitä kansallissosialismi oikeasti tarkoittaa. Kansallissosialismi ei tarkoita vaikeuksia deittimarkkinoilla, nokkosten keräilyä tai vaaleanpunaisia yksisarvisia, kuten sarjasta olisi voinut päätellä.

Kansallissosialismi eli natsismi on tappava aate, joka toisen maailmansodan aikaan johti kuuden miljoonan juutalaisen ja miljoonien muiden vähemmistöjen edustajien kansanmurhaan. Joidenkin arvioiden mukaan natsit murhasivat puolet Euroopan romaneista ja tuhosivat Euroopan romanikeskiluokan kokonaan.

Näiden tietojen valossa haluan esittää rasisminvastaisen viikon kunniaksi yhden toiveen.
Toivon, ettei vastakkainasettelu ihmisvihamielisten aatteiden ja ihmisarvon kunnioittamisen välillä tule lievenemään astettakaan.

Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.