Linda-Maria: Identiteetti on usein somekeskustelun tärkein argumentti, vaikka identiteettini ei tee minusta minkään alan asiantuntijaa
Tuntui hyvältä, kun pääsiäismaanantain mielenilmauksessa keskipisteenä en ollut minä, vaan yhteinen asiamme.
Ilmoitin hieman yli vuosi sitten lopettavani someaktivismin. Päätöstä edeltävänä aikana seurasin sosiaalisessa mediassa lähinnä tilejä, joissa maailmaa tarkasteltiin intersektionaalisen feminismin kautta. Se on feminismin muoto, jossa tiedostetaan sukupuolen lisäksi myös muut sortoon vaikuttavat tekijät, kuten etnisyys, terveydentila ja seksuaalinen suuntautuneisuus.
Omalla identiteetillä ja kokemuksilla on eittämättä suuri rooli siinä, mistä asioista ihmisellä on tietoa. Esimerkiksi minä tiedän paljon ADHD:sta ja epävakaasta persoonallisuudesta, koska kärsin kyseisistä häiriöistä. Mutta samat tiedot ovat myös terapeutillani, jolle Luoja on suonut vakaammat aivot.
Someaktivismin kentällä identiteetti tuntuu kuitenkin monesti olevan keskustelun tärkein argumentti ja painavan jopa enemmän kuin itse tieto. Koin painetta siitä, että minun pitäisi määritellä itseni ennen keskustelun aloittamista tai siihen osallistumista. Viimeistään siinä vaiheessa, kun joku kyseenalaistaisi argumenttini.
Keskustelut tuntuivat korttipeliltä. Hihassa oli aina oltava varalla pari identiteettiässää. Ne saattoi lätkäistä pöytään, kun joku väitti, ettei minun asemastani voinut käydä keskustelua jostakin aiheesta, josta minulla oli tietoa.
Hihassa oli aina oltava varalla pari identiteettiässää.
Tämä ei tuntunut oikealta tavalta toimia. Identiteettini ei tee minusta minkään asian asiantuntijaa. Kokemukset ovat opettaneet minua, mutta en ole kaikkitietävä. Minkään viiteryhmän kokemukset eivät ole keskenään täysin identtiset, eikä haluni muuttaa maailmaa perustu siihen, mitä minä olen.
Olen viime aikoina osallistunut paljon aktivismiin Ukrainan puolesta, myös somessa. Olen tajunnut, ettei ongelmani ole koskaan ollut some tai aktivismi, vaan identiteettikeskeisyys.
Pääsiäismaanantaina olin yksi kuudesta tuhannesta ihmisestä, jotka osallistuivat ekumeenisella rukoushetkellä alkaneeseen mielenilmaukseen Ukrainan puolesta. Tulin Senaatintorille yksin pienen sinikeltaisen lippuni kanssa ja lauloin muiden mukana Finlandia-hymniä. Tuntui hyvältä ja oikealta, kun aktivismin keskipisteenä en ollut minä ja minun identiteettini, vaan yhteinen asiamme.
Mielenosoituksen jälkeen menin vielä Tuomiokirkon kryptaan rukoilemaan. Siellä pidettiin hengellisiä puheita, joista yhdessä muistutettiin, että Jumalan edessä olemme kaikki samanarvoisia ihonväristä, taustasta tai muista ulkoisista tekijöistä riippumatta. Häntä ei kiinnosta identiteettini, vaan sydämeni.
Pitäisi varmaan lakata seuraamasta kaikkia muita paitsi Jeesusta.
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Linda-Maria: Ihmisten tuomitseminen on tänä päivänä helpompaa kuin koskaan – Raamatussa kuitenkin varoitetaan selvästi tuomitsemasta toisia
PuheenvuorotSomekansan tuomio voi räpsähtää herkästi mistä tahansa väärästä sanasta tai teosta.