Maageja, pyhä perhe ja viiden valon salaisuus – Ruoholahden alakoululaiset rakentavat joulun kertomuksen
Eniten Ruoholahden alakoulun kolmasluokkalaiset ihmettelevät härkää, jonka ruoka-astiassa köllöttelee vauva.
Tämä on aivan erityinen väri, sanoo pappi Anita Ahtiainen ja levittää lilan kankaan luokan lattialle.
– Tiedätkö, mikä väri se on?
Se on lila, Ruoholahden alakoulun kolmoset tietävät.
– Ennen aikaan tätä väriä saivat käyttää vain kuninkaat. Tavallisilla Rooman kansalaisilla sai olla tätä väriä vaatteissaan vain pienen kaistaleen verran.
Näin alkaa joulun kertomus. Ruoholahden alakoulun kolmoset istuvat, makaavat, kieriskelevät, vetävät sukanvartta, riisuvat villapuseron, pukevat sen, nojaavat toisiinsa, vaihtavat asentoa, työntävät sormen nenään, kuiskaavat vierustoverille, mutta kääntävät joka välissä katseen luokan lattialle, mihin kertomus pala palalta rakentuu.
Ruoholahden alakoulun kolmoset rakentavat Anita Ahtiaisen kanssa joulun kertomusta.
– Tämä väri kertoo, että kuningas on tulossa. Ei armeijaa, ei palatsia, ei sotilaita, ei vartijoita. Tämä kuningas on pieni vauva, Anita kertoo.
– Tsiisös! huutaa joku.
– Mutta se on suuri salaisuus, Anita sanoo.
– Joulun aikaan odotetaan aina uudelleen, että kuningas tulee. Joskus ihmiset ovat ihan sen ihmeen vieressä, mutta eivät hoksaa sitä. Siksi kirkossa on päätetty, että joulua pitää odottaa neljä viikkoa.
Wauu, kaukosäädin!
Anita Ahtiaisella on mukanaan monta kertomusta. Ne ovat laatikoissaan tai pienten puisten rakennelmiensa sisällä ympäri luokkaa. Kolmoset näkevät ne kaikki jo toista kertaa ja muistavat monta asiaa.
– Tässä on kultaisia laatikoita, ehkä vertauksia, Anita on esitellyt ihan alussa.
– Muistatteko, mitä tässä pussissa on?
– Joo! huutavat kolmoset.
– Siinä on sen ristin palat!
– Mutta tänään tarvitsemme nämä, Anita sanoo ja nostaa puisen rakennelman piirin keskelle.
– Temppeli! tunnistavat kolmoset.
– Jouluun kuljetaan profeettojen, pyhän perheen, paimenten ja tietäjien kanssa, Anita sanoo.
Sitten hän näyttää profeetan käden, joka osoittaa kohti Betlehemiä.
– Profeetat olivat niin lähellä Jumalaa ja Jumala niin lähellä heitä, että he tiesivät, mitä Jumala sanoo.
– Wauu, huokaa joku.
– Profeetat tiesivät, että jotain tapahtuu Betlehemissä, mutta he eivät tienneet, mitä, sanoo Anita.
Hän sytyttää ensimmäisen kynttilän. Turvallisuussyistä kynttilät toimivat tällä kertaa sähköllä.
– Wauu, kaukosäädin! kolmoset huokaavat.
– Tämä on profeettojen valo, sanoo Anita.
Oh my god!
Lilan liinan päälle astuvat sitten äiti Maria ja isä Joosef. He lähtevät Betlehemiin hoitamaan erästä veroasiaa. Maria odottaa vauvaa.
– Tiedetään, tiedetään, sanovat kolmoset.
Käveleminen on vauvaa odottavalle raskasta. Maria kävelee ja ratsastaa, kävelee ja ratsastaa. He saapuvat perille vasta myöhään illalla.
– Tämä on pyhän perheen valo, Anita sanoo ja sytyttää kaukosäätimellä toisen kynttilän.
Mutta kaikkein hämmästynein oli varmaan vanha härkä.
Sitten on paimenten portin vuoro. He ovat Betlehemin ulkopuolella paimentamassa lampaita ja säikähtävät niin, että sydän hakkaa rinnassa. Enkeli sanoo: Älkää pelätkö.
– Enkelit sanovat yleensä aina niin, koska ihmisillä on tapana säikähtää, kun he näkevät Jumalan sanansaattajia, Anita sanoo ja sytyttää paimenten valon.
Neljäntenä on tietäjien vuoro.
– He olivat kuninkaita ja niin viisaita, että heitä kutsuttiin omassa maassaan tietäjiksi, maageiksi, Anita sanoo.
Eniten he tiesivät tähdistä. Niiden perusteella he päättelivät, milloin piti kylvää, milloin korjata sato ja milloin ylittää vuoret, ettei joutuisi myrskyn kouriin.
– Kerran he näkivät hyvin erikoisen tähden. He ajattelivat, että se tähti olisi heidän kohtalonsa. He lähtivät liikkeelle löytääkseen sen, mistä uskoivat tähden kertovan. Heidän tapaansa mekin kuljemme kohti joulun salaisuutta.
Ja niin syttyy myös tietäjien valo.
Silloin yksi kolmosista huomaa:
– Hei, noi kynttilät on aina vähän isompia kuin edellinen.
– Meillä on kotona ihan sama, sanoo toinen.
Joulun kertomus rakentuu luokan lattialle.
Niin on neljä salaisuuksien viikkoa kulunut Ruoholahden alakoulun kolmannen luokan uskontotunnilla ja kaikki muuttuu: Kynttilöiden ja liinan lila vaihtuu valkoiseen, puhtaan ilon väriin. Tässä hän on, Kristus-lapsi, odotettu salaisuus.
– Oh my god! voihkaisee joku.
– Mutta kaikkein hämmästynein oli varmaan vanha härkä, Anita sanoo.
– Whaaat? joku hämmästelee.
– Kun se meinasi mennä syömään aamulla heinää, se löysi ruoka-astiastaan pienen vauvan, Anita sanoo.
Moikka, Kristus-valo!
Voisiko joku sammuttaa valot, Anita pyytää.
Sitten kaikki sanovat shh! niin kovalla äänellä, että kaikkien pitää toistaa se uudelleen: shh!
– Ota nyt oikein hyvä asento. Sellainen, josta näet profeettojen valon ja Marian ja Joosefin valon ja paimenten valon ja tietäjien valon ja vastasyntyneen kuninkaan valon.
Anitan ääni madaltuu melkein kuiskaukseksi.
– Mitä näet? Nauti siitä.
Kaikki istuvat hipihiljaa hämärässä adventin valossa.
– Olet varmasti nähnyt oikean kynttilän? Anita kysyy lopulta.
– Ja sammuttanut sen? Savu on levinnyt ympäri huonetta. Samalla tavalla joulu leviää koko vuoteen ja kuljettaa Jeesuksen valoa.
Sitten Anita kerää kertomuksen pala kerrallaan ja lapset seuraavat sitä tarkkaan. Tässä on profeettojen käsi, joka osoittaa Betlehemiin. Tässä on paimenten portti.
Kolmoset hyvästelevät tietäjät ja paimenet:
– Heippa! Moikka!
– Tässä on Kristus-valo, Anita sanoo.
– Moikka! Heippa! sanovat kolmoset.
No, Hoosianna
Mistä pidit tässä kertomuksessa eniten? Mikä kohta kertoi sinusta?
Hmm. Kolmoset miettivät.
Jalen Plummer on tehnyt hiekasta pallon. Emma Suominen ja Essi Toppila katsovat, säilyykö se ehjänä.
– Miten aiot jatkaa tästä?
Sitäkin täytyy miettiä hetki. Osa haluaa avata jonkin vertauksen laatikon. Tai kokeilla, millaisia palloja syntyy Israelin kansan autiomaan taikahiekasta. Tai koota ristin, jonka palat ovat pussissa. Tai piirtää laivan, jonka sisältä löytyy eläimiä. Tai sytytellä adventin kynttilöitä, joiden kaukosäädin tarjoaakin enemmän vaihtelua kuin pelkän odotuksen lilan ja Kristus-lapsen valkoisen.
Juuri kun tilanne on riistäytymäisillään mosaiikiksi, opettaja alkaa taputtaa rytmissä. Yksi kerrallaan jokainen kolmonen liittyy siihen ja etsii saman rytmin. On juhlan aika.
Juhlassa on tarjolla viinirypäleitä, kaksi jokaiselle. Pitää odottaa, että kaikki ovat saaneet.
– Kaksi rypälettä! arvioi joku määrää.
Mutta niistä riittää syötävää moneksi suupalaksi, kun maistelee tarkkaan.
– Tuleeko teille mieleen jokin laulu? Anita kysyy.
– No, Hoosianna, sanoo joku.
– Otetaan se.
Parasta on aina se, kun oppii jotakin uutta
Kun maagit ja profeetat ja odotuksen valot on pakattu paikalleen siihen, mihin joulun kertomus kuuluu, Oona Hiltunen, Adelaide Kojonen, Lumi Pellikka ja Emma Suominen haluavat erityishaastatteluun.
Mitä jäit miettimään? Oliko kertomuksessa jotakin sellaista, mitä et ollut koskaan kuullut tai ajatellut?
– Se, että se härkä hämmästyi, Adelaide sanoo.
– Niin, kun se härkä hämmästyi sitä ruokakaukaloon pantua vauvaa, sanoo Lumi.
– Sitä en minäkään ollut kuullut ennen, sanoo Oona.
– Joskus se on ollut lehmä, mutta tässä se olikin yllättäen härkä, sanoo Emma.
– Ne paimenet oli kanssa aika uusi juttu, sanoo Lumi.
– Mulle on itse asiassa kerrottu niin, että ne Maria ja Joosef tuli molemmat ratsastaen ja paimenet oli ottamassa niitä vastaan, sanoo Emma.
– Ja sanomassa, että meille mahtuu yöksi.
Lumin mielestä tärkeintä kaikesta oli ystävyyden nauha, jonka hän oppi tekemään.
– Parasta on aina se, kun oppii jotakin uutta.
– Mun mielestä parasta oli se tarina, sanoo Adelaide.
– Ja joulu. Ihaninta joulussa on se, että kaikki viettää sitä yhdessä.
Emma Suominen (vas.), Lumi Pellikka, Adelaide Kojonen ja Oona Hiltunen jäivät pohtimaan, mitä kaikkea ensimmäisenä jouluna tapahtui.
Godly Play ruokkii lapsen omaa ajattelua
Ruoholahden alakoulun kolmasluokkalaisten kanssa käytettiin Godly Play -menetelmää. Se on yksi tapa tutkia kristillistä uskoa.
Kun Godly Playn kehittäjä Jerome Berryman nuorena opiskelijana 1960-luvun Princetonissa turhautui opinnoissaan, hän sai viisaalta professoriltaan neuvon ryhtyä kirjoittamaan kristillisen kasvatuksen teoriaa. Se johti hänet miettimään, millaista lasten hengellisen ohjauksen pitäisi olla.
Siihen aikaan ajateltiin, että aikuisten pitää opettaa lapset uskomaan Jumalaan. Berryman puolestaan uskoi, ettei Jumalaa tarvinnut esitellä lapselle. Lapsi tunsi hänet jo. Berrymanin mielestä lapsi tarvitsi vain kielen tunnistaakseen ja ilmaistakseen kokemuksensa. Kielen lapsi oppii parhaiten leikkimällä.
Berryman suuntasi Italiaan opiskelemaan Montessoripedagogiikkaa ja ammensi siitä eväät uskonnonpedagogiseen leikkiin. Menetelmä muodostuu lapsen käytössä olevasta tutkimusympäristöstä, kertomuksista ja yhdessä olemisesta.
– Godly Play on oikeastaan kirkon Heureka, sanoo Godly Play -asiantuntija, pappi Anita Ahtiainen Nuoresta kirkosta.
Godly Playn avulla voi tutustua koulun opetussuunnitelman mukaisesti kristinuskon ja osin myös juutalaisuuden ja islamin sisältöihin. Seurakunnassa menetelmä voi laajeta hengelliseksi ohjaukseksi, joka pitää sisällään myös rukousta. Keskeistä on lämmin vuorovaikutus ja tila lapsen omalle pohdinnalle. Näin syntyy kokemus siitä, että ihmiskunnan suuret kertomukset ovat edelleen merkityksellisiä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hyvää pyhää: Tähtiä tarkkailemassa tietäjien kanssa
HengellisyysTuntemattomaan suuntaan lähtiessä tarvitaan luottamusta.
Hyvää pyhää: Sytytä kynttilä kerrallaan
Hengellisyys
Taivaan tähden: Pyhä rikkinäinen perhe
Hengellisyys
Taivaan tähden: Ahdas lantio
Hengellisyys
Taivaan tähden: Kynttilä on rukouksen merkki
Hengellisyys
