Maailmassa on lähes 15 000 ydinasetta – suurin riski ovat alueelliset ydinasevallat
Ydinaseista yli 4 000 on jatkuvassa käyttövalmiudessa.

Ydinaseista yli 4 000 on jatkuvassa käyttövalmiudessa.

Maailmassa on lähes 15 000 ydinasetta – suurin riski ovat alueelliset ydinasevallat

Merkittävin asia, mitä ihmiskunta on tehnyt Nagasakin jälkeen on se, että se ei ole käyttänyt ydinaseita, sanoo ydinasepolitiikan tutkija Tapio Juntunen Tampereen yliopistosta.

Sunnuntaina vietetään Hiroshiman atomipommin muistopäivää ja keskiviikkona tulee kuluneeksi 72 vuotta siitä, kun toinen Yhdysvaltain Japaniin pudottama pommi räjähti Nagasakin yllä.

Pommien tarkka uhrimäärä ei ole selvillä, mutta Hiroshimassa kuoli välittömästi 60 000–80 000 ja Nagasakissa 40 000–75 000 ihmistä. Seuraavien viikkojen ja vuosien varrella uhriluku vain kasvoi.

Sen jälkeen ihmiskunta ei ole ydinaseita sotatilanteessa käyttänyt, vaikka kylmän sodan aikana niiden käytöstä ei oltu kaukana. Kuuban kriisi vuodelta 1962 on yksi esimerkki. Se, että näin ei ole tapahtunut, on ihmiskunnan toisen maailmansodan jälkeisen historian merkittävin asia, sanoo Tampereen yliopiston tutkija Tapio Juntunen. Hän on erikoistunut turvallisuus-, aseriisunta- ja ydinasepolitiikkaan.

Kun vuonna 1945 ainoastaan Yhdysvalloilla oli ydinase, nyt ydinasevaltoja on yhdeksän. Niitä voisi olla kymmenen, mutta Etelä-Afrikka luopui omista ydinaseistaan 1990-luvulla.

Ydinaseiden määrä oli enemmillään 1980-luvulla, jolloin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kilpavarustelu nosti niiden määrän 60 000 kappaleeseen. Nyt niitä on Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinsitituutin SIPRI:n mukaan vajaa 15 000. Niistä yli 4 000 on käyttövalmiudessa. Bulletin of the Atomic Scientist -lehden tilastojen mukaan ydinkärkiä on 9 435, mutta monissa ohjuksissa on useampia kärkiä.

Pohjois-Korea uhkailee ydinaseilla

Eniten ydinaseita on Yhdysvalloilla ja Venäjällä, kummallakin noin 7 000. Muita perinteisiä ydinasevaltoja ovat Iso-Britannia, Ranska ja Kiina. Tämän lisäksi Israelilla, Intialla ja Pakistanilla on ydinaseita. Pohjois-Korea on uusin tulokas. Se on myös iso riski alueelliselle ja globaalille turvallisuudelle. Maa tekee jatkuvasti kokeita ballististen ohjusten kehittämiseksi ja uhkailee Yhdysvaltoja, Etelä-Koreaa ja Japania.

– On tietysti mahdotonta päästä Pohjois-Korean johdon pään sisälle, mutta maan hallinto pyrkii varmaan lähinnä varmistamaan oman valtansa ja lisäksi sillä on kansainväliseen arvostukseen liittyviä motiiveja. Uhittelu on pitkälti myös sisäpolitiikkaa, propagandaa.

Vaarana on, että kun eristäytynyt totalitaarinen hallinto tuntee itsensä uhatuksi, kriisi voi laajentua.

– Myös vahinko, esimerkiksi Pohjois-Korean ohjuskokeen harhautuminen meren sijasta maalle, saattaa käynnistää Yhdysvaltain ja sen liittolaisten välittömät vastatoimet. Toisaalta Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillersson piti pari päivää sitten yhden harvoista julkisista puheenvuoroistaan ja koitti vakuuttaa Pohjois-Korealle, ettei Yhdysvallat pyri maan johdon syrjäyttämiseen, Tapio Juntunen selvittää.

Yhdysvaltojen Etelä-Koreaan asettama ohjuspuolustusjärjestelmä torjuu keskipitkänmatkan ohjuksia ja suojelee liittolaisia. Lisäksi maa julkaisi videon Pohjois-Korean heinäkuun alun ohjuskokeiden jälkeen, jossa se esitteli ohjuspuolustuksensa toimivuutta myös mannertenvälisiä ohjuksia vastaan. Juntunen ei kuitenkaan usko, että Pohjois-Korealla vielä on kykyä asettaa ydinkärkeä ohjukseen.

Ei pitäisi katsoa vain sitä, kenellä on ydinase, vaan miten niitä on ajateltu käyttää.

Pohjois-Korean tilanne on esimerkki alueellisesta kriisistä, jossa on olemassa myös ydinsodan uhka. Juntunen pitää alueellisia ydinasevaltoja riskialttiimpina kuin Yhdysvaltain ja Venäjän vastakkainasettelua. Hän nostaa esille erityisesti Pakistanin ja Intian jännitteiset välit.

– Ei pitäisi katsoa vain sitä, kenellä on ydinase, vaan miten niitä on ajateltu käyttää. On olemassa aggressiivisia ja vähemmän aggressiivisia tapoja rakentaa ydinpelote. Intia on kertonut pidättäytyvänsä ydinaseiden ensikäytöstä, mutta Pakistanilla on ydinasedoktriini, jossa korostetaan mahdollisuutta käyttää niitä  ensimmäisenä keinona myös tavanomaisia sotajoukkoja vastaan, Juntunen huomauttaa.

Pakistanissa ja Ranskassa maan sotilasjohdolla on tietyissä tilanteissa mahdollisuus itsenäisesti päättää ydinaseiden käytöstä, muualla tarvitaan poliittinen valtuutus. Pohjois-Koreasta ei ole tietoa.

– Mitä enemmän maailmassa on ydinaseita ja ydinohjelmia pommien materiaalin rikastamista varten, sen vaikeampi niitä on hallita. Ydinaseterrorismista puhutaan paljon, mutta asejärjestelmät ovat sen verran monimutkaisia, että terrorismiin liittyvä suurin vaara on ydinmateriaalin päätyminen vääriin käsiin ja niin sanottu likainen pommi.

Onko johtajilla kontrollia?

Suurvaltojen välillä vastakkainasettelun ja sitä kautta ydinsodan riskiä kasvattaa varustelukierre. Sekä Yhdysvallat että Venäjä uusivat vanhentuneita ydinaseitaan ja kehittelevät myös uusia järjestelmiä, yrittäen samalla pysytellä rajoitussopimusten rajoissa. Käyttökynnystä saattavat laskea entistä pienemmät ja silti tehokkaat aseet, joita pystytään ohjaamaan tarkasti esimerkiksi bunkkerien tuhoamiseen.

Rahaa järjestelmiin kuluu tolkuttomasti, SIPRI:n mukaan pelkästään Yhdysvallat saattaa käyttää 1 000 miljardia dollaria aseidensa uusimiseen seuraavien 30 vuoden aikana. Myös puolustusjärjestelmien kehittäminen on osa kierrettä, sillä kun ne torjuvat ohjuksia, hyökkäykseen tarvitaan lisää aseita.

Ydinaseiden käyttöön on iso moraalinen kynnys, jopa vallitseva moraalinen tabu. Mutta samanaikaisesti pelotteelle on keskeistä, että on olemassa mahdollisuus ydinaseiden käyttöön. Yhdysvallat ja Venäjä eivät kumpikaan ole pidättäytyneet ensi-iskun mahdollisuudesta. Strategioissa voidaan korostaa päätöksenteon johdonmukaisuutta ja vastaiskua tai sitten yhtä tilanteiden epävarmuutta.

Tapio Juntusen mukaan Richard Nixoniin liittyy "hullun miehen teoria", jonka mukaan johtajan on näytettävä olevansa valmis ottamaan riskejä. Nixon yritti painostaa Neuvostoliittoa ja Kiinaa ydinuhalla Vietnamin sodan aikana, mutta ei onnistunut. Trump on puheissaan korostanut sitä, että tietty määrä epävarmuutta pitää olla.

Juntusen mukaan sen paremmin Vladimir Putin kuin Donald Trump eivät kuitenkaan noin vain voi aloittaa sotaa. Napin painallus ei siihen riitä. Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin ydinasesalkussa on erilaisia vaihtoehtoja vastaiskuille erilaisiin tilanteisiin. Ne nopeuttavat päätöksentekoa, sillä vastustajan iskiessä on kiire. Siitä huolimatta vaaditaan myös puolustusministerin, Pentagonin ja asejärjestelmän käyttäjien päätöksiä.

Ydinaseisiin sisältyy kuitenkin myös virhetulkintojen ja vahinkojen riski. 1983 Neuvostoliiton ennakkovaroitusjärjestelmät näyttivät Yhdysvaltain ensi-iskun olevan tulossa, vaikka todellisuudessa mitään tällaista ei ollut tapahtunut. Neuvostoliittolainen upseeri arvioi tilanteen oikein, eikä raportoinut tietoa eteenpäin poliittiselle johdolle. Maailma välttyi ydinsodalta.

Juntusen mukaan sen paremmin Vladimir Putin kuin Donald Trump eivät kuitenkaan noin vain voi aloittaa sotaa. Napin painallus ei siihen riitä.

Ydinsodalta yritetään välttyä myös aserajoitussopimusten, ydinaseiden leviämistä rajoittavan ydinsulkusopimuksen ja nyt heinäkuussa YK:ssa hyväksytyn ydinasekieltosopimuksen avulla. Tämän sopimuksen neuvotteluprosessiin osallistui maailman valtioiden enemmistö, mutta joukossa ei ollut ydinasevaltoja.

– Toki on hyvä kysymys, mitä hyötyä tällaisesta sopimuksesta on. Lyhyellä ajanjaksolla ei varmaan paljonkaan, mutta kyllä se osaltaan luo painetta ydinaserajoituksiin.

Suomi ei osallistunut sopimuksen valmisteluun eikä äänestänyt sen puolesta, allekirjoituskierrokselle sopimus ei ole vielä ehtinyt. Juntusen mukaan Suomi korostaa selvästi ydinsulkusopimuksen merkitystä ja siinä tunnustettujen ydinasevaltojen vastuuta ydinaseriisunnasta.

– Tarkoitus on hyvä, mutta voidaan kysyä, olisiko sopimuksen valmisteluun osallistumisella saatu enemmän aikaan. Tämä asia on saanut turhan vähän huomiota turvallisuuspoliittisessa keskustelussa, Juntunen pohtii.

Tuomiopäivän kelloa siirrettiin tammikuussa osoittamaan kaksi ja puoli minuuttia vaille puolenyön.

Tuomiopäivän kelloa siirrettiin tammikuussa osoittamaan kaksi ja puoli minuuttia vaille puolenyön.

 

Tuomiopäivän kello on toiseksi lähimpänä keskiyötä

Chicagolaisen Bulletin of the Atomic Scientist -lehden tiede- ja turvallisuuslautakunta, johon kuuluu muun muassa 15 Nobel-palkittua tutkijaa, siirsi tammikuussa 2017 Tuomiopäivän kellon viisareita osoittamaan kahta ja puolta minuuttia vaille keskiyötä.

Tuomiopäivän kello on Yhdysvaltain ensimmäisten atomipommien kehittämiseen osallistuneiden tutkijoiden perustama symbolinen kellon kuva, joka esittää sitä, kuinka lähellä ihmiskunta on tuhoa. Aluksi uhkana olivat lähinnä ydinaseet, mutta nykyisin kellon siirtämiseen vaikuttavat myös muut globaalit uhat.

Vuonna 1953, kun Yhdysvallat räjäytti ensimmäisen vetypomminsa, kellon viisareita siirrettiin osoittamaan kahta minuuttia vailla keskiyötä. Siinä se pysyi koko 1950-luvun. 1984 oli seuraavaksi kriisivuosi, kun suurvaltojen väliset suhteet olivat kireimmillään pitkiin aikoihin. Vuosina 2015 ja 2016 kello osoitti kolmea minuuttia vailla keskiyötä ja nyt sen viisarit ovat vielä puolta minuuttia lähempänä.

Syynä kellon siirtoon oli kokonaisarvio. Siihen vaikuttavat Yhdysvaltain ja Venäjän kireät suhteet, suurvaltojen ydinasevarustelun kiihtyminen ja paikalliset ydinsodan uhat Koreassa ja Pakistanin ja Intian välillä. Valeuutiset ja ihmisten häilyvä luottamus demokraattisiin instituutioihin on vakava uhka ja myös teknologian kehitykseen sisältyy uhkia. Lausunnossaan lautakunta nosti esille myös silloin vastavalitun presidentin Donald Trumpin suhtautumisen ydinaseisiin, tieteeseen ja ilmastonmuutokseen.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi