null Tikkurilan kirkon katolle nousi risti

Tikkurilan kirkon risti on päällystetty lehtikullalla. Vielä muutaman viikon se kilpailee huomiosta kaupungintalon joulukuusen kanssa.

Tikkurilan kirkon risti on päällystetty lehtikullalla. Vielä muutaman viikon se kilpailee huomiosta kaupungintalon joulukuusen kanssa.

Ajankohtaista

Tikkurilan kirkon katolle nousi risti

”Se on vähän kuin aamenen sanoisi”, totesi kirkkoherra Janne Silvast. Tikkurilan uusi kirkko otetaan käyttöön tammikuussa.

Keskiviikkona 9. joulukuuta puolilta päivin Tikkurilan keskustassa liikkuneet saattoivat osua todistamaan historiallista hetkeä. Tikkurilan uuden, lähes valmiin kirkon katolle asennettiin lehtikullalla päällystetty risti.

– Risti antaa tälle rakennukselle näkyvän identiteetin. Se on vähän kuin aamenen sanoisi: tämä on ihan oikea kirkko ja tässä on nyt risti, sanoo ristin asentamistöitä seurannut Tikkurilan kirkkoherra Janne Silvast.

Tikkurilan kirkon rakennustyöt alkavat olla valmiit.

Tikkurilan kirkon rakennustyöt alkavat olla valmiit.

Alun perin kirkkoon oli suunniteltu vain julkisivun tiiliverhoiluun muurattu ristikuvio. Seurakunnan luottamushenkilöiden toiveesta myös katolle päätettiin laittaa risti. Tikkurilan seurakunnan pitkäaikainen luottamushenkilö Paula Lehmuskallio on asiasta onnellinen.

– Nyt näkyy joka suuntaan, että täällä on kirkko. Rakennushan ei ole perinteisen kirkon muotoinen, eikä sitä muuten välttämättä tunnistaisi kirkoksi, Lehmuskallio sanoo.

Tikkurilan kirkon on suunnitellut arkkitehtitoimisto OOPEEAA ja rakentanut Lujatalo Oy. Rakennustöiden pitäisi valmistua ensi viikolla. Tikkurilan seurakunnan, Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan ja Vantaan seurakuntien yhteisten palveluiden työntekijät ja toiminta muuttavat tiloihin tammikuussa.

Kirkko vihitään käyttöön 24. tammikuuta. Televisioitavassa vihkimismessussa ovat mukana Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo ja Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.