– Minua on jo pitkään ihmetyttänyt, että yhteiskunnalla on varaa pitää koulutettuja ja hyväkuntoisia ihmisiä työelämän ulkopuolella samalla kun nuorempien sukupolvien harteille lastataan suuri vastuu yhteiskunnan kantokyvystä, Mailis Aaltonen sanoo. Kuvassa hän ostaa mansikoita Sandra Mäkelältä.
Intensiivinen työura vaihtui eläkepäiviin – omat kokemukset saivat Mailis Aaltosen ideoimaan vertaistukiryhmän tuoreille eläkeläisille
Elämänmuutoksen läpikäyminen auttaa eläkeläistä katsomaan eteenpäin.
Iso muutos lähti liikkeelle lupauksesta. Mailis Aaltonen oli luvannut viisivuotiaalle lapsenlapselleen, että tämän ei tarvitse koskaan olla yksin koulupäivän jälkeen. Se tarkoitti muun muassa sitä, että isovanhemmat muuttaisivat Oulusta Espooseen.
– Pidin kiinni sanoistani. Jäin 63-vuotiaana eläkkeelle ja muutimme mieheni kanssa lähelle lastemme perheitä. Antamaani lupausta minun ei tosin tarvinnut lunastaa, sillä lapsella oli iltapäiväkerho ja harrastuksia, Mailis Aaltonen sanoo.
Intensiivinen 20 vuoden työura Oulun yliopiston kehittämispäällikkönä päättyi ja mielenkiintoiset työtehtävät vaihtuivat espoolaisen eläkeläisen lähes tyhjään kalenteriin. Kahdesta samanaikaisesta elämänmuutoksesta tuli isompi mullistus kuin Aaltonen oli ajatellut.
– Kunnollinen valmistautuminen eläkepäiviin oli jäänyt tekemättä. Olin luottanut, että löydän jotakin urani jatkoksi ja ammatilliseksi kiinnekohdaksi, mutta enpä löytänytkään. Koulutukseni ja kokemukseni pohjalta olisin voinut ruveta tekemään monenlaista. Koin kuitenkin vahvasti, että enhän minä voi ilman organisaation antamaa asemaa ja oikeutusta ottaa yhteyttä entisiin kollegoihini lähialueen yliopistoissa.
Mailis Aaltosen viisi vinkkiä
1. Älä kiirehdi eläkkeelle.
2. Pidä ammattitaitosi ajan tasalla loppuun asti.
3. Varaudu eläkeaikaan suunnitelmallisesti ja realistisesti.
4. Puhu ääneen aikeistasi ja testaa suunnitelmiasi.
5. Osallistu työnantajan järjestämään eläkevalmennukseen, jos sellaista on tarjolla.
Pitkiä kävelyretkiä luonnossa
Ensimmäinen eläkevuosi ei ollut Mailis Aaltoselle helppo. Hän keskusteli paljon läheistensä kanssa, teki päivittäin pitkiä kävelyretkiä ja kyseli itseltään, kuka minä nyt olen. Luonnossa oli hyvä olla, sillä se tuntui armolliselta eikä vaatinut mitään.
Yleiset mielikuvat ikääntyneistä tuntuivat vierailta. Olihan Aaltosessa edelleen tallella ammattiminä, vaikka sille ei ollut enää käyttöä. Sitä oli vaikea hyväksyä. Työelämän jälkeinen loputon vapaus ei riittänyt ihmiselle, joka kaipasi uusia kiinnityksiä ja paikkoja, joihin kuulua.
– Minulle oli hyödyllistä työstää asioita, vaikka se ei ollut helppoa, Aaltonen sanoo.
Jälkikäteen hän ymmärsi, että olisi hyötynyt vertaistuesta ja asiantuntevasta ohjauksesta.
Mailis Aaltonen alkoi perehtyä eläköitymiseen ilmiönä. Artikkeleista ja muusta aineistosta nousi esiin monenlaisia kysymyksiä. Mitä eläkkeelle siirtymisessä oikeastaan tapahtuu ja mihin kaikkeen se vaikuttaa? Mitä tapahtuu aivoissa, kun vaativan työn päätyttyä tilalle ei tule riittävästi uusia haasteita?
Kirkon nelivuotiskertomusta lukiessaan Aaltonen tunsi heräävänsä ammatillisesti eloon. Kirkko kaipasi entistä enemmän vapaaehtoisia kantamaan vastuuta toiminnasta. Tilastoista selvisi, että hänen itsensä kaltaisia vaativissa tehtävissä työskennelleitä tuoreita eläkeläisiä on Uudellamaalla muutamia kymmeniä tuhansia. Voisivatko kirkko ja nämä ihmiset löytää toisensa?
– Pidä ammattitaitosi ajan tasalla työelämässä loppuun asti, Mailis Aaltonen vinkkaa.
Kirkko voisi hyödyntää erityisosaamistaan
Mailis Aaltonen ajatteli, että hänellä itsellään on koulutusorganisaation näkökulma ja kirkolla inhimillisen kasvun ja kehittymisen näkökulma. Ne yhdistämällä voisi syntyä jotakin uutta. Hän otti yhteyttä seurakuntaan ja keskusteli muutaman papin kanssa.
Aaltonen pohti, voisiko kirkolla olla tulevaisuudessa tarjolla valmis toimintamalli, jossa autettaisiin ihmistä työstämään eläkkeelle siirtymistään ja katsomaan omaa elämäänsä eteenpäin. Kyse on yhdestä ihmiselämän suuresta muutosvaiheesta. Olihan seurakunnilla jo kerhoja ensimmäisen lapsen vanhemmille, parisuhdeiltoja, eroryhmiä ja sururyhmiä.
– Olisi joku paikka, jossa ihminen voisi jäsentää tapahtunutta toisten samassa tilanteessa olevien kanssa, ymmärtää elämänmuutosta ja sen vaikutuksia omaan elämään. Olisi mahdollisuus miettiä omaa tulevaisuutta ja sitä, miten siitä tulisi sellainen kuin itse haluaa, Aaltonen sanoo.
– Vaikka seurakunta oli minulle vieras paikka, se oli kuitenkin tuttu nuoruuden isoskokemuksen ansiosta. Ajattelin, että seurakunnassa on ymmärrystä ihmiselämän kriiseistä ja muutosvaiheista.
Tapiolan seurakunta tarttui ideaan. Otaniemen kappelissa alkaa 5. lokakuuta Mitä vielä? -ryhmä äskettäin eläkkeelle jääneille. Ryhmään otetaan kahdeksan henkeä ja se kokoontuu viikoittain kaksi tuntia kerrallaan. Mailis Aaltosen kädenjälki näkyy vahvasti ryhmän ohjelmassa.
– Tavoitteena on kartoittaa osallistujien nykytilanne ja katsoa elämää tästä eteenpäin eri näkökulmista. Sopivan pienessä ryhmässä voidaan keskustella avoimesti luottamuksellisessa ilmapiirissä, pappi Marianne Tiihonen sanoo.
Mailis Aaltonen painottaa, että jokaisella on omanlaisensa kokemus eläkkeelle siirtymisestä ja sen jälkeisestä elämästä.
– Tiedän monia, jotka ovat siirtyneet eläkkeelle vaivatta ja löytäneet toimivan elämäntavan.
Omien kokemustensa perusteella hän uskoo, että myös joillekin muille voisi olla hyödyllistä tarkastella ohjatusti tätä elämän taitekohtaa ja aikaa sen jälkeen.
Mitä vielä? -ryhmä äskettäin eläkkeelle siirtyneille Otaniemen kappelissa tiistaisin 5.10.–14.12. klo 10–12. Ryhmä kokoontuu kahdeksan kertaa. Ilmoittautuminen ja lisätiedot 21.9. mennessä Katja Hero p. 050 583 6909, katja.hero@evl.fi. Ilmoittautuneet haastatellaan puhelimitse. Ryhmään otetaan kahdeksan henkeä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tikkurilan kirkolla alkaa ryhmä äskettäin eläköityneille – ”Kun uskaltaa puhua avoimesti ja miettiä omaa itseä, se voi olla voimaannuttava kokemus”
Hyvä elämäMitä vielä? -ryhmässä jaetaan omia kokemuksia ja pohditaan, minkälainen elämänvaihe eläkkeelle jääminen on.
