null Malmin kirkkoherra Heikki Arikka lähtee ehdolle Turun piispanvaaliin

Heikki Arikkaa pyysivät ehdolle piispanvaaliin useat Turun seudun seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja työntekijät.

Heikki Arikkaa pyysivät ehdolle piispanvaaliin useat Turun seudun seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja työntekijät.

Ajankohtaista

Malmin kirkkoherra Heikki Arikka lähtee ehdolle Turun piispanvaaliin

Piispa Kaarlo Kallialan seuraajaksi on jo aiemmin ilmoittautunut kolme muuta pappia. Piispanvaalien ensimmäinen kierros käydään 5. marraskuuta.

Helsinkiläisen Malmin seurakunnan kirkkoherra Heikki Arikka lähtee ehdolle Turun arkkihiippakunnan piispanvaaliin. Arikkaa ovat pyytäneet ehdolle useat Turun seudun seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja työntekijät.

Malmin seurakuntaan piispanvaalit eivät vaikuta, vaan Arikka jatkaa työssään normaalisti. Hän on toiminut kirkkoherrana vuodesta 2016. Tätä ennen hän työskenteli Turun ja Kaarinan seurakuntien kasvatusasiain keskuksessa ja keskusrekisterin johtajana, joten arkkihiippakunta on hänelle entuudestaan tuttu. Hän on toiminut myös sotilaspappina Libanonissa ja Afganistanissa.

Toivon kirkkoon muutosta, ja sitä olemme saaneet Malmilla tehdä.

– Toivon kirkkoon muutosta, ja sitä olemme saaneet Malmilla tehdä. Olemme rakentaneet seurakuntaa yhä vahvemmin jokaista kaupunkilaista tavoittavaksi, ihmisten keskellä toimivaksi yhteisöksi. Malmin seurakunta on tullut rakkaaksi ja tärkeäksi. Olen sitoutunut palvelemaan kirkkoa siinä tehtävässä, johon kulloinkin kutsutaan, Arikka sanoo Malmin seurakunnan verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.

Turun arkkihiippakunnan piispanvaaliin ovat jo aiemmin ilmoittautuneet Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtala, Turun arkkihiippakunnan hiippakuntadekaani Mari Leppänen sekä Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen. Piispanvaalin virallinen ehdokasasettelu alkaa vasta 6.7. ja päättyy 7.9.

Piispanvaalien ensimmäinen kierros käydään 5.11., ja tarvittaessa toinen kierros 3.12. Nykyinen piispa Kaarlo Kallialajää eläkkeelle 31.1.2021, ja uusi piispa aloittaa virassa 1.2. Arkkihiippakunnassa on kaksi piispaa. Piispallinen vastuu ja piispan tehtävät jakautuvat arkkipiispa Tapio Luoman ja piispan kesken.

Äänioikeutettuja ovat arkkihiippakunnan papit ja lehtorit, hiippakunnasta hiippakuntavaltuustoon valitut maallikkojäsenet, kirkolliskokoukseen valitut maallikkoedustajat ja kirkkohallitukseen valittu maallikkojäsen, hiippakunnan seurakuntien maallikkovalitsijat sekä tuomiokapitulin lakimiesasessori ja maallikkojäsen. Äänivaltaisia pappeja ja lehtoreita on yhteensä 596, ja maallikkojäseniä valitaan yhtä monta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.