Pastori Marjaana Toiviainen kirjoitti jäähyväiskirjeen
Suomesta lähtevä Marjaana Toiviainen kyllästyi rasismiin, mutta kiittää hyvyydestä. Hän ilmoitti vetäytyvänsä julkisuudesta saadakseen työrauhan.
Pastori Marjaana Toiviaisen eilinen Facebook-päivitys, jossa hän kertoi saaneensa tarpeekseen rasismista Suomessa ja jonka hän suuntasi hallitukselle sanoilla "te voititte", ylitti laajasti median uutiskynnyksen valtakunnallista mediaa myöten.
Viesti herätti myös sosiaalisessa mediassa tukea ja myötätuntoa Toiviaiselle, mutta hän itse suuntasi keskustelua ajamaansa asiaan eli turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien puolustamiseen ja heihin kohdistuvan rasismin, väkivallan ja vihapuheen vastustamiseen.
Poliitikoista Toiviaisen viestiin reagoivat twitterissä ainakin Kokoomuksen Aleksander Stubb ja Vasemmistoliiton Li Andersson. Stubb twiittasi: "Pappi Marjaana Toiviainen älä jätä meitä. Teet hienoa työtä suurella sydämellä. Suomi tarvitsee sinua. #turvapaikanhakija #eirasismille."
Li Andersson jakoi kaksi twiittiä, joista toisessa hän totesi ihmisen (Toiviaisen) joutuvan pelkäämään henkensä puolesta, koska on auttanut avun tarpeessa olevia. Toisessa hän totesi, että häntä etoo se, kuinka ihmisten julkisesta lynkkaamisesta, kiusaamisesta ja haukkumisesta on tullut yleistä ja hyväksyttyä.
Toiviainen totesi, että rasismia on sekin, että hän saa apua, mutta toiset jäävät ilman.
Toiviainen on ollut rajun vihan kohteena
Helsingin Sanomat teki uutisen, jossa lehti kertoi Marjaana Toiviaisen ja muidenkin Helsingin seurakuntien työntekijöiden joutuvan ottamaan vastaan erittäin raakaa vihapuhetta. Vihapuhe liittyy erityisesti seksuaalivähemmistöjen asemaan, turvapaikanhakijoihin ja ulkomaalaisiin yleensä.
Toivainen on jo pitkään ollut niin rajun vihaviestinnän ja kiusaamisen kohteena, että hänen kotiinsa jouduttiin asettamaan hälytysjärjestelmä. Toiviainen totesi eilisessä julkaisussaan, että rasismia on sekin, että hän saa apua, mutta toiset jäävät ilman. "Kun erivärinen ystäväni kaasutetaan Rautatientorilla, kun kädet poltetaan polttopullolla, kun häntä seurataan kotiin ja hän pelkää, että hänet tapetaan.. kun he saavat satoja ja tuhansia tappouhkauksia, kukaan ei auta."
Siksi Toiviainen ilmoitti, ettei voi asua enää Suomessa, vaan muuttaa Tansaniaan. Hänen ilmoituksensa herätti riemua ja rasismia, naisvihaa ja törkeyksiä tihkuvia kommentteja maahanmuuttokriittisillä sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa.
Toiviaisen työnantajan Oulunkylän seurakunnan kirkkoherra Ulla Kosonen kommentoi eilen illalla seurakunnan Facebook-sivulla Toiviaiseen kohdistuvaa vihapuhetta ja fyysisiä uhkauksia. Hänen mukaansa "työnantaja tukee Toiviaista kaikin käytössään olevin keinoin. Teemme myös työtä hänen työturvallisuutensa eteen. Minkäänlaista fyysistä ja psyykkistä uhkailua emme hyväksy."
Jokaiselle suomalaiselle kuuluu turvallinen koti, tarpeeksi ruokaa ja tunne siitä, että elämällä on merkitys.
Muistutus rakkaudesta ja hyvyydestä
Perjantaiaamuna Toiviainen jakoi Facebook-sivullaan uuden päivityksen, jossa hän kiitti saamistaan rohkaisevista viesteistä. "Viestit ovat kuitenkin olleet järisyttävän arvokas muistutus rakkaudesta ja hyvyydestä, jota tässä maassa on, vaikka se onkin piilossa."
Toiviainen jatkoi kertomalla arkisesta papintyöstään ja siinä kohtaamistaan ihmisistä. Hän nosti esille Oulunkylän seurakunnan päiväpiirin ja kertoi, kuinka seniorit ja ikääntyneet ihmiset kaipaavat kontakteja, tukea kotiin ja mikäli ei kotona pärjää, apua omaan elämäänsä mielekkäässä ympäristössä. Hän kirjoitti, että ihmisen arvo on mittaamaton, "eikä kenenkään tässä maassa pitäisi vanhetessaan maata omissa ulosteissaan, koska meillä ei muka ole varaa hoitaa ihmisiä."
Hän kertoi oppineensa seurakunnan senioreilta sinnikkyyttä, luottamusta, maailman kauneuden tajuamista ja rohkeutta. Rippikoululaisten hän kertoi kaipaavan reiluutta, sitä ettei ketään kiusata ja kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Hän totesi, että nuorten oikeudentaju on todella kehittynyt ja aikuisten pitäisi pysähtyä kuuntelemaan heitä.
Hän kertoi toisinaan vierailevansa vankilassa, koska hän on tehnyt työtä Vaasan vankilassa. Jokainen ihminen voi valitettavasti tehdä pahaa. Jokainen erehtyy joskus. Toiviainen kirjoitti erään vangin sanoneen kerran: "Marjaana, mä vaan haluaisin, että joku uskoisi, että mä olen tarpeeksi hyvä ihminen ollakseni joskus parempi."
Asunnottoman Mikon (nimi muutettu) kanssa Toiviainen kertoi keskustelleensa viimeksi kolme päivää sitten. Tämä oli kertonut, että byrokratian rattaissa hän ei saa asioitaan hoidettua. "Jokaiselle suomalaiselle kuuluu turvallinen koti, tarpeeksi ruokaa ja tunne siitä, että elämällä on merkitys", Toiviainen jatkoi.
Lisäksi hän nosti esille seurakunnan kohtaamat lapset ja kehitysvammaisten kerhon. Jälkimmäisiltä hän kertoi oppineensa, mitä on kohdata jokainen ihminen ilman ennakko-oletuksia.
Toiviainen myös perusteli, miksi hän muuttaa Tansaniaan. Syy on se, että siellä hänelle on sanottu kaikkein voimakkaimmin "karibu" eli tervetuloa. Tansaniassa ihminen on mahdollisuus eikä uhka. Siellä tervehditään toista ihmistä, kun hän tulee vastaan ja toivotetaan siunausta, kun hän lähtee kotiin. Muslimit ja kristityt ovat eläneet kauan keskenään ilman sotaa. Tansaniassa taistellaan sen puolesta, että elämä voittaisi kuoleman, vaikka kuolema olisi tosi vahva.
Kapituliin on tehty 26 kantelua
Toiviaisen toiminnasta afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden palauttamista vastustaneessa mielenosoituksessa on tehty ainakin 26 kantelua Helsingin hiippakunnan tuomiokapituliin. Ne koskevat erityisesti sitä, että hän olisi yrittänyt estää poliisin toimintaa Metsälän vastaanottokeskuksen luona. Länsi-Savo -lehdessä haastateltu Helsingin hiippakunnan lakimiesasessori Ritva Saario totesi, että kantelut käsitellään, kun on ensin kuultu Toiviaisen vastaus. Kanteluista kertoi ensimmäisenä Kotimaa24 -verkkosivusto.
Toiviainen itse katsoi Länsi-Savossa, ettei ole tehnyt mitään väärää. "Olen vannonut pappisvalan, ja sen vuoksi seisoin poliisiauton edessä elämäni ensimmäistä kertaa — vaikka minua pelotti ja suretti valtavasti. Sen vuoksi menen myös mielelläni tuomiokapitulin kuultavaksi, koska tiedän, etten ole tehnyt mitään väärää, päinvastoin."
Länsi-Savon juttu oli tehty ennen Toiviaisen Facebook-päivityksiä. Niitä hän ei medialle kommentoi. Muutenkin Toiviainen kertoi vetäytyvänsä julkisuudesta, jotta voi tehdä työtään rauhassa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pappi Marjaana Toiviaista vainonneille tuomio käräjillä – 28 tuomittiin kunnianloukkauksesta, yksi laittomasta uhkauksesta
AjankohtaistaTuomioon johtaneissa kirjoituksissa muun muassa toivottiin papin kuolemaa tai joutumista raiskatuksi, luokattiin hänen vakaumustaan ja huoriteltiin häntä.