Keskellä Buffy vampyyrintappaja (Sarah Michelle Gellar), oikealla True blood -sarjan hahmoja ja vasemmalla Vampyyripäiväkirjat -sarjan hahmoja.
Vampyyrisarjan fanitus voi tarjota jotain samantapaista kuin uskonto
Uskontotieteilijä Minja Blom tutki sarjojen True Blood, Vampyyripäiväkirjat ja Buffy vampyyrintappaja fanikeskusteluja. Hän löysi niistä elämää muuttavaa voimaa.
Yhteisöllisyyttä, keskusteluja arvoista ja elämän tärkeistä asioista, esikuvia ja jopa elämän muuttavaa voimaa. Uskonto on perinteisesti tarjonnut kehyksen näille kaikille, mutta niin tekee myös populaarikulttuuri, esimerkiksi tv-sarjat.
Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 10. huhtikuuta tarkastettu Minja Blomin uskontotieteen väitöskirja ”Fanius muutti elämäni – Myytit ja yhteisölliset fanirituaalit televisiosarjojen Buffy vampyyrintappaja, True Blood ja Vampyyripäiväkirjat faniudessa” pureutuu siihen, kuinka suuria merkityksiä vampyyrien maailmaan sijoittuvat tv-sarjat ja niiden faniyhteisöt voivat ihmisille antaa. Blom tutki vampyyrisarjoihin liittyviä myyttejä ja yhteisöllisiä rituaaleja sekä sitä, millaisia keskusteluja sarjojen fanit foorumeillaan käyvät.
– Keräsin esimerkiksi sellaisia keskusteluja, joissa pohditaan omia arvoja ja sitä, millaista kuvaa yhteiskunnasta sarjat luovat. Fanit kertovat keskustelupalstoilla myös siitä, millä tavalla sarjat ovat olleet heille merkityksellisiä. Kaikki keskustelut eivät tietenkään olleet näin syvällisiä. Suurimmaksi osaksi fanit keskustelevat hahmoista ja jaksojen tapahtumista, Blom kuvailee.
Blom ei koonnut keskustelijoista taustatietoja, mutta keskusteluaineistojen perusteella sarjojen faneissa on ainakin hyvin monenikäisiä ihmisiä.
– Suurimmaksi osaksi keskustelijat ovat varmaan nuoria aikuisia, mutta fanius ei ole pelkästään teinien ja nuorten ilmiö. Vanhemmatkin ihmiset tuntuvat löytäneen faniyhteisöt. Esimerkiksi Buffy-sarjan alkuperäiset fanit ovat myös siirtäneet faniutta lapsilleen.
Hyvää, pahaa ja metaforia
Vampyyritarinoita on kerrottu iät ja ajat, mutta televisiossa ne nousivat suureen suosioon 2000-luvun alkuvuosina. Buffy Vampyyrintappaja -sarjan ensimmäinen kausi alkoi vuonna 1997 ja sitä seurasivat 2000-luvun puolella True Blood ja Vampyyripäiväkirjat.
– Vampyyritarinat lähtevät uskonnollisestä perinteestä ja ovat siitä siirtyneet osaksi kansanperinnettä. Niiden kautta on välitetty yhteisön arvoja ja normeja, ja ne ovat ikään kuin kannustaneet käyttäytymään kunnolla, Minja Blom kertoo.
Fanit haluavat esimerkiksi, että se hetki, kun sarjaa katsotaan, on muusta arjesta erotettu hetki ja tila.
Nykyaikaisissa tv-sarjoissa nähtävät vampyyrit eivät ole niin pelottavia hahmoja kuin kansanperinteessä. Vampyyrit pyrkivät hyvään, mutta eivät elä kuitenkaan kuten tavalliset ihmiset, jotka käyvät töissä ja perustuvat perheitä.
Fanit näkevät vampyyrien edustavan yhteiskunnallisia vähemmistöjä. He näkevät myös itse sarjan tapahtumissa ja tapahtumapaikoissa monenlaisia tasoja. Esimerkiksi Buffy-sarjassa demonit kuvaavat arjen haasteita ja niitä vastaan taistellessaan Buffy näyttää mallia, kuinka selviytyä vastoinkäymisistä.
Vampyyrisarjojen katsomiseen liittyy faneilla usein erilaisia rituaaleja ja toimintaa. Varsinkin sarjojen katsominen on monille asia, joka antaa voimaa muuhun elämään.
– Fanit haluavat esimerkiksi, että se hetki, kun sarjaa katsotaan, on muusta arjesta erotettu hetki ja tila. Rauhoitutaan, eikä haluta, että mikään häiritsee.
Rituaaleihin kuuluvat myös kokemusten jakaminen joko jonkun kanssa kasvotusten tai netin keskustelufoorumeilla. Osa myös kirjoittaa fanifiktiota sarjojen inspiroimana, tai tekee sarjoihin liittyvää taidetta ja käsitöitä.
True blood -sarjan mainoskuva.
Tv-sarja voi olla muutosvoima
Jos sarjojen katsomiseen ja fanikulttuuriin kerran liittyy uskonnonkaltaisia piirteitä, voiko ajatella niin, että esimerkiksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko kilpailee vampyyreista kertovan tv-sarjan kanssa? Minja Blomin mukaan asia ei ole ihan näinkään. Populaarikulttuuri ja uskonto toimivat kuitenkin samalla kentällä, jossa luodaan merkityksiä, kokemuksia, yhteisöllisyyttä ja osallistumista.
– Jos tietoisesti hakee elämäänsä uskonnollisuutta, henkisyyttä tai hengellisyyttä, sitä tv-sarja ei välttämättä tarjoa. Uskontoihin liittyy myös usein kokemus siitä, että on yliluonnollinen olento tai yliluonnollisia olentoja, jotka vaikuttavat elämään. Sitä tv-sarjojen fanikulttuurissa ei ole, vaan fanit ymmärtävät hahmojen fiktiivisyyden, Minja Blom kertoo.
Joillekin sarjat antoivat voimaa, kun oli todettu vaikea sairaus tai elämäntilanne oli muuten vaikea.
Keskustelupalstoilla muutamat vampyyrisarjojen fanit toivat esiin myös uskonnollisuuttaan, hengellisyyttään ja henkisyyttään. Osa faneista oli uskonnollisia ja koki jopa niin, että tv-sarjan fanitus tuki tätä puolta.
Minja Blomin mielestä hänen tutkimuksensa tuo esiin, että populaarikulttuuriin ei pitäisi suhtautua ”vain viihteenä”, vaan se voi vaikuttaa ihmisten elämään monin tavoin. Joskus tv-sarja voi kannustaa jopa elämänmuutokseen.
– Kertomuksia on erilaisia. Jotkut olivat arkisia, kuten sellainen, että joku oli vaihtanut alaa, halunnut sosiaalityöntekijäksi ja auttamaan ihmisiä, koska sarjan sankaritkin auttavat. Joillekin sarjat antoivat voimaa, kun oli todettu vaikea sairaus tai elämäntilanne oli muuten vaikea. Vampyyrisarjojen innoittamana on lähdetty uuteen suuntaan tai jaksettu jatkaa eteenpäin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ella Luoma luki lapsena salaa ja häpeillen Hämähäkkimiestä, sitten hän rakastui täysillä Wolverineen − sarjisnörtti luuli liian pitkään, että vain pojat saavat tykätä supersankareista
Hyvä elämäKirkko ja kaupungin uusi verkkokolumnisti aikoo kirjoittaa kolumneissaan populaarikulttuurin ja kristinuskon risteyskohdista.
