null Naatus: Sinun mielipidettäsi ei tarvita

Puheenvuorot

Naatus: Sinun mielipidettäsi ei tarvita

Juoruaminen tekee hyvää, mutta ei somessa.

Suurin osa julkisuuteen huudetuista mielipiteistä on turhia, ja toisinaan ne ovat enemmän haitaksi kuin iloksi. Tämä siitä syystä, että useimmat tunteita herättävät asiat ovat muita kuin mielipidekysymyksiä.

On suunnaton ero olla jotakin mieltä siitä, mikä on kiva sää kuin siitä, onko lapsia syytä rokottaa vaiko ei. Säästä voi olla mitä mieltä tahansa, väitellä loputtomiin lämmön ja tihkusateen eroista, mutta rokotteiden suhteen on toinen juttu. Meemeistä napattujen mielipiteiden huutelu ja omasta päästä keksityn tiedon levittäminen ovat vaarallisia temppuja.

Tietenkin niin tulee saada tehdä: Jokaisen tulee saada puhua päähän pälkähtäneistä asioistaan myös julkisesti. Mielipiteen vapautta ei tule rajoittaa, vaikka useimmissa tapauksissa tuo vapaus kannattaisi jättää käyttämättä.

Parasta olisi jatkaa ihmiskunnan hyvin koettelemaa mallia, jossa juoruillaan omien seurassa ja lähipiirin kesken. Tällainen tunnetusti keventää mieltä sekä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Seuraavana aamuna voi kuitenkin olla vapaasti jo ihan toista mieltä, sillä niinhän elämässä usein käy. Jos altistaa itsensä toisten kanssa rupattelulle muun mukavan tekemisen ohessa, omat näkemykset saattavat menettää tiukimman versionsa. Toisin on somen kanssa, jossa harvoin kukaan viisastuu.

Eniten kuunnellaan niitä, jotka jaksavat eniten huutaa, ei niitä, joita kannattaisi kuunnella.

Hämmästyttävän usein kuulee, että ”kaikkien” mielipiteitä tulisi kuunnella ja ”kaikkien” näkemykset tulisi ottaa huomioon. Se on mahdotonta. Kaikkien ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia ei yksinkertaisesti ole aikaa kuunnella, kun pitää tehdä ratkaisuja.

Jos jollakin ihmisellä sattuu olemaan paljon aikaa ja kiinnostusta käyttää viestintävälineitä oman mielipiteensä julkistamiseen, se on hänen asiansa. Se ei kuitenkaan ole mikään syy kuunnella häntä enemmän kuin toista. Näin siis julkisessa toiminnassa tulisi olla. Ihmisen aktiivisuus ei kerro mitään hänen näkemystensä merkityksestä.

Kaiken lisäksi aktiivisuudesta palkitseminen vääristää sitä, mikä on hyvää ja kohtuullista. Eniten kuunnellaan niitä, jotka jaksavat eniten huutaa, ei niitä, joita kannattaisi kuunnella.

Pandemia on ollut kova koulu tässä lajissa. Maan hiljaiset ovat olleet maan hiljaisia myös näinä kuukausina.

 

Kirjoittaja on viestijä, kestävyysjuoksija ja kirkon uskollinen palvelija.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.