– Pohjoisessa kuulee epäilyjä, että onko siellä etelässä oikeaa luontoa ollenkaan. Minusta Helsingissä säilytetyt luontokohteet ovat todella hienoja. Sen sijaan Lapissa mikä tahansa Nelostien laita ei ole erämaata, sanoo Riikka Karppinen.
Kaivosmiehen tyttärestä tuli ympäristöaktivisti ja kersantti – 24-vuotias Riikka Karppinen rikkoo lasikattoja ja ikävöi kotisuota
”En ole koskaan jättänyt mitään tekemättä siksi, että en olisi uskaltanut.”
Liikennettä, ihmisiä, betonia, asfalttia. Päärautatieasemalla etelän elämä hyökyy päälle aina, kun Riikka Karppinen, 24, palaa lapsuusmaisemistaan Sodankylästä Helsinkiin.
– Täällä on ihan liikaa havainnoitavaa. Ylikuormitun edelleen, kun en ehdi katsoa kaikista ihmisistä, että kuka tuo on ja olenko nähnyt hänet ennenkin.
Helsingissä on kuitenkin oltava. Täällä ovat yliopisto-opinnot, täysipäiväinen työ Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton järjestösihteerinä ja ennen kaikkea mahdollisuudet vaikuttaa.
– Lappia tyhjennetään nyt luonnonvaroista: louhitaan malmia ja hakataan metsiä. Minusta se on väärä suunta.
Karppinen tunnetaan parhaiten lapsuuden kotikylässä Sodankylän Kersilössä sijaitsevan suursuon, Viiankiaavan, puolustamisesta. Ylikansallinen kaivosyhtiö Anglo American tahtoisi louhia Natura- ja soidensuojelualueelta nikkeliä ja kuparia.
Ympäristöaktivistille on omistettu oma luku esikuvallisia suomalaisnaisia esittelevässä tuoreessa kirjassa Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) (Into). Karppisen taistelusta kotisuonsa puolesta ilmestyi viime vuonna Petteri Saarion dokumentti Aktivisti. Suon puolustajasta on kirjoiteltu myös isoissa ulkomaisissa lehdissä.
– En ole kuitenkaan tyypillinen luonnonsuojelijatyttö. Metsästys ja armeija ovat myös osa minua, Karppinen sanoo.
Hän työskentelee esimerkiksi sen puolesta, että ilmastopolitiikka saataisiin osaksi päivänpolitiikkaa, kutsunnat myös naisille, nuoret enemmän ääneen sekä naisten, miesten ja muunsukupuolisten mahdollisuudet yhdenvertaisiksi.
Vihreä vaikuttaja on kysytty puhuja, joka suoltaa asiaa kuin ammattipoliitikko. Välillä hän virnistää ja näyttää äkkiä lukioikäiseltä.
”Ihailin lapsena Peppi Pitkätossua, maailman vahvinta tyttöä. Pepin tarinan innoittamana aloin tehdä iltaisin kyykkyhyppyjä, istumaannousuja ja etunojapunnerruksia, sillä hahmotin ne käytännön keinoiksi samanlaisen vahvuuden saavuttamiseen. Suunnittelin, että jonakin kesäpäivänä lapioin itseni hiekkalaatikon kautta Kiinaan.”
Suoaktivisti Riikka Karppinen kuvattiin suojellulla Slåttmossen-keidassuolla Helsingin Jakomäessä.
Hirvi nurin tai sangot täyteen metsässä
Kolme vuotta vanhempi isoveli oli Riikka Karppisen lisäksi ainoa lapsi piskuisessa Kersilön kylässä. Leikkiseuran puuttuessa Karppinen luki jo nuorena sanomalehtiä ja keskusteli politiikasta isänsä kanssa. Tämä on kaivosmies ja pitkän linjan vasemmistolainen kunnanvaltuutettu.
Marjastus, kalastus ja metsästys olivat Karppisen lapsuudessa yhtä arkisia asioita kuin marketissa käyminen Helsingissä. Kymmenvuotiaana tyttö tentti itselleen metsästyskortin täysin pistein ja hankki luvat myös hirven- ja karhunkaatoon. Hirven hän on ampunutkin.
– Luontosuhde oli lapsuudessani sellainen, että oli turha reissu, jos ei saatu hirveä nurin, sankoja täyteen marjoja tai tarpeeksi kalaa, Karppinen sanoo.
Rauhallinen elämä rikkoutui, kun ylikansallinen kaivosyhtiö sai malminetsintäluvan Viiankiaavalta Karppisen ollessa kymmenvuotias. Tyttö odotti, että aikuiset tekisivät jotain. Turhaan.
– Ei muut ko Riikka! sanoo hänen mummonsa Aktivisti-dokumentissa.
Aluksi kuulin sellaista vähättelyä, että me olemme tehneet politiikkaa jo ennen kuin sinä olet syntynyt.
15-vuotiaana Karppinen matkusti toisen kerran elämässään Sodankylästä Helsinkiin, tällä kertaa argumentoimaan kansanedustajille suon säilyttämisen puolesta. Ensimmäisestä reissusta kolmivuotiaana hän ei muista mitään, toiselta jäivät mieleen päärautatieasema, Eduskuntatalo ja ympäristöministeriö.
– En ole koskaan jättänyt mitään tekemättä siksi, että en olisi uskaltanut. Olen tajunnut jälkeenpäin, miten tärkeää oli puhua kaivosteollisuudesta tyttönä, sillä yleensä teknisten ja teollisten asioiden mielletään kuuluvan miehille.
Taistelu kaivosyhtiötä vastaan on kestänyt yhdeksän vuotta. Ensi kesänä kaivosyhtiön pitäisi osoittaa, paljonko se aiheuttaisi päästöjä ja millainen kaivoksesta tulisi. Väsyttääkö jättiä vastaan taisteleminen?
– Ei koskaan.
”Olen kotona Sodankylässä kuin turisti: tuijotan taivaalla räiskyviä revontulia, hengitän kuulasta ja kirpeää myöhäissyksyä ja kuuntelen kuuran kuorruttaman kasvuston tasaisen kevyttä ratinaa kenkien alla. On hiljaista, rauhallista ja kaikkivoipaisen kiireetöntä.”
Eteenpäin ensimmäisenä ja nuorimpana
Lasikatot ovat helisseet nuoren vaikuttajan tieltä. Riikka Karppinen valittiin Sodankylän kunnanvaltuutetuksi 18-vuotiaana, kunnan historian nuorimpana ja samalla ensimmäisenä vihreänä. Yhden naisen valtuustoryhmässä kaikki piti tietää ja osata itse.
– Aluksi kuulin sellaista vähättelyä, että me olemme tehneet politiikkaa jo ennen kuin sinä olet syntynyt.
Arvostus on kasvanut, kun Karppinen on osallistunut kerran kuussa pidettäviin valtuuston kokouksiin jämptisti myös kesken Helsingin opintojen ja Santahaminassa suorittamansa asepalveluksen. Meneillään olevalle toiselle valtuustokaudelle hänet valittiin Sodankylän äänikuningattarena.
Karppinen siirtyi reserviin kersanttina ja teki sen jälkeen historiaa Varusmiesliiton ensimmäisenä naispääsihteerinä.
– Varusmiesliitossa koin olevani tasavertainen, mutta asepalveluksessa oli paljon eriarvoisuutta. Naiseuteen liittyvät sanavalinnatkin liittyivät heikkouteen, kun tehtävästään huonosti suoriutuvaa haukuttiin neitimäiseksi.
Aktiivinen nainen herätti armeijan miehisessä maailmassa ärtymystä. Karppinen sai palvelusaikanaan niin vakavan sähköpostiuhkauksen, että teki siitä rikosilmoituksen.
– Uhkaaja tiesi täsmälleen, millä kasarmilla olin ja missä tuvassa majoituin. Uhkaus otettiin huomioon myös tiukentamalla yöpäivystystä, Karppinen kertoo tasaisella äänellä.
Parhaillaan Karppinen pohtii seuraavan lasikaton rikkomista. Hänestä olisi komeaa päästä eduskuntaan ensimmäisenä vihreänä Lapista. Hän päättää kevään eduskuntavaaleihin lähtemisestä marraskuussa.
– Tuntuu voimauttavalta, että etelässä on normaalia puhua kestävistä elämäntavoista. Lapissa olen vihreänä erikoinen ja poikkeus.
Entä pitkän linjan urasuunnitelmat?
– Jos minusta tulisi joskus ministeri, haluaisin olla yhdistetty ympäristö- ja puolustusministeri eli ympäristönpuolustusministeri.
”Lapsuudessani Hannele Pokka toimi Lapin läänin maaherrana ja Tarja Halonen Suomen tasavallan presidenttinä. Tuntui melkein mahdottomalta käsittää sitä, kun isä ja äiti kertoivat, että myös miehet voivat Suomessa toimia maaherroina tai presidentteinä.”
Jokainen hetki on etukäteen budjetoitu
Sunnuntaina olisi vapaata iltaseitsemästä yhdeksään, tiistaina aamuseitsemästä kahdeksaan. Haastattelu- ja kuvausajan sopiminen näyttää Riikka Karppisen aikataulujen tiukkuuden.
– Etelässä täytän kalenterini velvollisuuksilla, teen töissä tunteja sisään ja suoritan opintopisteitä. Jokainen hetkeni on johonkin tarkoitukseen budjetoitu. Eroan muista ikäisistäni ehkä eniten siinä, että en voisi kuvitella lähteväni viettämään välivuotta ja etsimään itseäni.
Kallion asunnossaan Karppinen lähinnä nukkuu. Hän muutti sinne noin kuukausi sitten purettuaan yhteispäätöksellä kihlauksen toisen nuoren poliitikon, Eemeli Peltosen, kanssa. Peltonen on demari, joka toimii eduskunta-avustajana ja Järvenpään kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
– Ajatteluni on muuttunut siinä, että nyt minun on vaikea kuvitella puolisoa, joka olisi kanssani eri mieltä minulle tärkeistä arvokysymyksistä kuten luonnonsuojelusta tai feminismistä. Esimerkiksi isäni tukee toimintaani täysin ja arvostaa sitä, vaikka on vasemmistolaisena joistakin yksittäisistä asioista eri mieltä kuin minä.
”Kun kouluikäisenä näin elokuvan Harry Potter ja Viisasten kivi, koin järkälemäisen havahtumisen ja päätin, että haluan olla juuri sellainen kuin ihailemani Hermione Granger: älykäs, ahkera ja päämäärätietoinen, mutta kuitenkin herkkä ja empaattinen.”
Luonto, hautausmaa ja kirkko rauhoittavat
Kristinusko liittyy Riikka Karppisen ajattelussa luonnonsuojeluun.
– Ihmisen ei pitäisi vaikuttaa niin vahvasti siihen, mitä on luotu.
Kun Karppinen kaipaa Helsingissä hiljentymistä, hän suuntaa usein Hietaniemen hautausmaalle. Myös kirkko on hyvä paikka syvällisten pohtimiseen. Tärkeimpään rauhoittumispaikkaansa luontoon hän ehtii pitkillä viikonlopuillaan pohjoisessa.
Jos minusta tulisi joskus ministeri, haluaisin olla yhdistetty ympäristö- ja puolustusministeri eli ympäristönpuolustusministeri.
Aktivisti laskee päiviä hetkeen, jolloin juna pohjoiseen nytkähtää liikkeelle. Kun Karppinen ohittaa napapiirillä ensimmäiset kitukasvuiset koivut ja kynttiläkuuset, hänestä tuntuu kodilta. Perillä hän sulkee puhelimensa, lukee sähköpostejaan vain harvakseltaan, tapaa tärkeitä ihmisiään ja retkeilee.
– Minulla on ihan fyysinen ikävä Viiankijärven kodalle läheisten seuraan. Ennen etelään muuttoa en tajunnut, millainen merkitys luonnolla on ihmisen jaksamiselle.
”Kun eilen iski yltyvän pakottava mielihalu kiivetä 514 metriin Ukko-Luoston laelle, seisoin huipulla tyynessä yläilmassa, loppusyksyn oranssissa auringossa, jo parin tunnin kuluttua katsomassa rajatonta erämaata.”
Kuka?
Riikka Karppinen on 24-vuotias ympäristöaktivisti, Helsingin Kalliossa asuva suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija, Sodankylän vihreä kunnanvaltuutettu, reservin kersantti ja hirviseuran jäsen.
Missä?
Luonnontieteellinen museo Helsingin keskustassa muistuttaa Karppista Sodankylästä. Hänellä on omakohtainen tarina melkein jokaisesta pohjoisen eläimestä.
Motto
”Tietä käyden tien on vanki vapaa on vain umpihanki.” – Aaro Hellaakoski
Lainaukset ovat Riikka Karppisen julkiselta Instagram-tililtä @riikkarppinen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Teologi Helga West yllättyi tutkiessaan kirkon ja saamelaisuuden suhdetta – ”Todellisuus oli murskata minut”
Hengellisyys Hyvä elämäSaamelaisten kristillistäminen tuhosi ison osan saamelaista kulttuuria. Silti Helga Westiä kiinnostaa sovinnon mahdollisuus.
