Metsässä voi kokea kuulevansa itsensä ja syvimmät kaipuunsa, sanoo Adela Pajunen. Harmaanvalkoisessa talviaamussa silmää ilahduttaa sammalen syvä vihreys.
Adela Pajunen vie terveyskeskuksen potilasryhmiä metsään
Metsässä kävely tekee hyvää keholle ja mielelle. Hyvinvointivaikutusten saavuttaminen vaatii kuitenkin säännöllisyyttä.
Adela Pajunen tarpoo helsinkiläisessä kuusikossa maaliskuun matalassa hangessa. Lähimmälle bussipysäkille on matkaa 50 metriä. Ollaan Östersundomissa, ja biologi Pajunen on tullut tarkistamaan uutta metsäreittiä.
Hän katselee, millaista metsää reitillä on. Entä onko polku hyvin käveltävä keskikuntoisellekin? Miten pitkä lenkki on, onko sopivia taukopaikkoja? Ja erityisesti, onko reitillä näköalapaikkoja? Ne kruunaavat opastetun retken.
– Olen tehnyt pitkään luontokasvatusta eri tavoin, aluksi biologian opettajana Vantaalla. Vedän kasviretkiä ja villivihannesretkiä. Järjestän myös Terveysmetsä-retkiä yhteistyössä Sipoon terveyskeskuksen kanssa, Adela Pajunen kertoo.
Hän perusti Luonnontie-yrityksensä vuonna 2012. Retket, luennot ja luontopalvelujen suunnittelu kuuluvat työhön. Aikaisemmin Pajunen perehtyi tundrakasveihin Lapin yliopiston tutkijana sekä Suomen tuntureilla että Pohjois-Venäjällä.
Mikrobeja ja mielenrauhaa
Terveysmetsä-idea perustuu siihen, että luonto vaikuttaa tutkitusti ihmisen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Suuri merkitys terveydelle näyttäisi olevan myös luonnosta saatavilla mikrobeilla.
Sipoon terveyskeskuksen ryhmän potilailla on erilaisia vaivoja. "Kuuriin" kuuluu kahdeksan parin tunnin retkeä: patikointia metsässä, luonto-opastusta, evästauko, harjoitteita. Toiminta käynnistyi osana maa- ja metsätalousministeriön Metso-ohjelman Terveysmetsä-hanketta.
– Sykemittarin kanssa emme liiku. Eikä koko ajan saa olla tietoisku pyörimässä, vaan tarvitaan tilaa olla hiljaa ja yksin. Ryhmä antaa tukea ja ihmiset tutustuvatkin toisiinsa, mutta huomio on luonnossa. Tarkoitus on syventää osallistujien omaa luontosuhdetta, Adela Pajunen kuvailee.
– Monet epäliikunnalliset ihmiset taittavat metsässä pitkiäkin taipaleita. Tätäkin on tutkittu ja huomattu, että metsässä liikkuminen koetaan kadulla kulkemista kevyemmäksi, vaikka rasitus ja itse valittu vauhti olisi suurempi.
Pienelläkin luonnonsirpaleella kaupungissa on elvyttävä vaikutus. – Adela Pajunen
Onpa joku työterveyslääkärikin jo määrännyt potilaalleen hoidoksi metsässä liikkumista.
– Työstressi on kovin yleistä, ja verenpaine saattaa olla koholla työpäivän päätteeksi. Luonto on omiaan stressin helpottamiseen. Vaikkapa pyöräily Keskuspuiston kautta palauttaa tehokkaasti työpäivän rasituksista, Pajunen havainnollistaa.
Työnsä puolesta hän on kouluttanut Helsingin kaupungin työyhteisöjä etsimään hyvinvointia luonnosta. Ryhmät ideoivat esimerkiksi piipahduspaikkoja, joissa voisi käydä kesken päivän hengittämässä raitista ilmaa.
– Kaikissa töissä se ei tietenkään ole mahdollista. Mutta jos on, niin kyllä pienelläkin luonnonsirpaleella on elvyttävä vaikutus.
Metsä virittää intuition
Adela Pajunen pyrkii itse liikkumaan metsässä pari, kolme kertaa viikossa. Luonnossa liikkuminen on ollut hänelle rakasta lapsesta asti. Oulunsalossa kasvaneella tytöllä oli mummolat mitä hienoimmissa paikoissa: Ylitornion vaaramaisemissa ja Nuuksiossa. Nykyisen kansallispuiston metsissä hän leikki jo lapsena.
– Metsä virittää luovuuteni ja intuitioni. Metsässä oleilun jälkeen tiedän, miten ratkaista kulloinkin mielessä pyörivät kysymykset ja haasteet. Reipas kävely puolestaan tuo elinvoimaisen olon.
Eikä siinä vielä kaikki. Pajunen miettii, että luonnontilaisessa metsässä on helppo kokea pyhyyttä.
– Se ilmenee sisäisenä rauhana, hiljaisuutena ja lisääntyvänä myötätuntona. Metsässä voi kokea kuulevansa itsensä ja syvimmät kaipuunsa.
Lähimetsä on lääkettä
Mutta paljonko metsää pääkaupungissa voi ylipäätään olla? Eivätkö rakennettu ympäristö ja metsä vääjäämättä hylji toisiaan?
– Helsingissä on vielä jäljellä kansainvälisesti vertailtuna aika paljonkin metsää lähellä ihmisiä. Niin pitää ollakin luonnon hyvinvointivaikutusten näkökulmasta.
– Jos luonto on kaukana, sinne tulee mennyksi vain harvoin, jollakin lomalla. Hyvinvointivaikutusten saavuttaminen vaatii säännöllisyyttä ja riittävää tiheyttä, Pajunen tähdentää.
– Jos "luontoon" mennään vain jonain erityisenä hetkenä retkelle, se voi lisätä kokemusta, että luonto on erillinen meistä. Kuitenkin olemme osa luontoa. Siksi tarvitsemme luontoa ympärillemme ja lähellemme.
Käytännöllisesti ajateltuna lähimetsät myös parantavat kaupungin ilmanlaatua, koska ne sitovat itseensä ilmansaasteita ja lisäävät asumisviihtyvyyttä.
Adela Pajunen vetää retkiä sekä yksin että maantieteilijä Marko Leppäsen kanssa. Nyt kaksikko on koonnut tietämyksensä ja kokemuksensa terveysmetsistä kirjaksi, joka ilmestyy Gummerukselta tänä keväänä. Kirjan pohja alkoi rakentua, kun he suunnittelivat suositun terveysluontopolun Vartiosaareen vuonna 2013.
Kevään opastettujen retkien kausi alkaa jo maaliskuussa. Tämä Landbon polku näyttää sopivalta uudelta reitiltä.
Sinne he katoavat tihkusateisen metsän siimekseen, Pajunen ja Leppänen.
P.S.
Tykkään sateesta, koska se tuo armollisen olon. Sade antaa luvan hellittää, olla vain. Sateen jälkeen metsässä on erityisen raikasta.
Kun käyn Helsingin keskustassa, piipahdan Taivallahdessa kahvila Regatassa. Siellä pääsee istumaan tulille meren rannassa. Aasialaiset turistitkin ovat löytäneet paikan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ruuskanen: Luontosuhteeseen täytyy asettua kuten ihmissuhteeseen – kumpikin suhde vaatii syventyäkseen luottamusta ja antautumista
PuheenvuorotLuontosuhteen kannalta elämme poikkeuksellista kevättää.
