null Lähetyshiippakunnan piispaksi valittu Juhana Pohjola sanoo valtakirkon olevan luopumuksen tilassa ja taipuneen yhteiskunnan paineissa

Luterilaisesta kansankirkosta eronnut Lähetyshiippakunta on nyt itsenäinen pieni kirkko. Sen tulevaksi piispaksi valittiin 23. tammikuuta Juhana Pohjola.

Luterilaisesta kansankirkosta eronnut Lähetyshiippakunta on nyt itsenäinen pieni kirkko. Sen tulevaksi piispaksi valittiin 23. tammikuuta Juhana Pohjola.

Lähetyshiippakunnan piispaksi valittu Juhana Pohjola sanoo valtakirkon olevan luopumuksen tilassa ja taipuneen yhteiskunnan paineissa

Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta omaksi kirkkokunnakseen erkaantuneessa Lähetyshiippakunnassa on nyt noin 2 200 jäsentä, 60 pappia ja piispa.

Naisten pappeutta vastustaneesta herätysliikeväestä osa perusti ensin Luther-säätiön, sitten Ruotsin ja Suomen lähetysprovinssin ja lopulta Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan. Pitkään kirkollinen kapinaliike, joka itse katsoo edustavansa alkuperäistä uskoa, sinnitteli kirkon sisällä. Nyt siitä on tullut selkeästi oma kirkkonsa.

Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous valitsi lauantaina kirkon toiseksi, tai käytännössä jo kolmanneksi, piispaksi hiippakuntadekaani, teologian tohtori Juhana Pohjolan. Hän menetti vuonna 2014 pappisvirkansa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, koska hän oli ryhtynyt Lähetyshiippakunnan papiksi.

Pohjolan edeltäjiä piispanvirassa ovat olleet Matti Väisänen, joka toimi lähetysprovinssin piispana ja Risto Soramies, joka on nykyinen piispa. Molemmat ovat entisiä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja. Pohjola aiotaan vihkiä piispaksi elokuussa.

Pääkaupunkiseudulla on kolme seurakuntaa

Pienen kirkkokunnan piispa valittiin kokouksessa, jossa äänestää saivat pappiskollegion jäsenet ja kaksi maallikkoedustajaa kustakin seurakunnasta.

Pappeja Lähetyshiippakunnalla on 60, joista tosin vain 29 työsuhteessa. Muut ovat eläkepappeja tai palvelevat pappina oman toimen ohella. Seurakuntalaisia on koko maassa noin 2 200, joista noin 400 Espoo-Kauniaisten, Helsingin ja Vantaan seurakunnissa.

– Mottomme on jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi. Ajattelemme, että jokaisen kristityn tulee tietää, mihin seurakuntaan hän kuuluu ja kuka hänen pastorinsa on. Samoin jokaisen papin pitää tietää, ketkä laumaan kuuluvat. Nimeltä kutsuminen, henkilökohtaisuus ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä, Juhana Pohjola sanoo.

Pohjolan mukaan Lähetyshiippakunta on nyt oikeasti kirkko, vaikka se ei ole rekisteröitynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Rekisteröityminen on hänestä käytännöllinen asia, kirkko on siellä, missä syntyy seurakuntia, joissa julistetaan puhtaasti Jumalan sanaa ja jaetaan sakramentteja oikein. Hiippakunta on perinteinen kirkollinen rakenne.

Suomessa pitää tehdä lähetystyötä

Sana lähetys kirkon nimessä kertoo Juhana Pohjolan mukaan siitä, miksi kirkko on olemassa. Sitä paitsi Suomi on hänestä lähetyskenttä.

– Ei lähetystyötä tehdä vain kehitysmaissa tai ulkomailla, vaan siellä, missä kulkee uskon ja epäuskon raja. Tavoitteemme on saatella ihmisiä kristilliseen uskoon ja liittää heidät kasteen kautta seurakunnan yhteyteen. Vaikka emme näe kenenkään sydämen tilaa, niin kyllä se jostain kertoo, että suomalaisista jumalanpalveluksissa käy säännöllisesti vain hyvin pieni osa kansasta, Pohjola sanoo.

Raamatun opetus ja luterilainen tunnustus eivät valtakirkon päätöksenteossa ole sellaisessa asemassa kuin niiden kuuluisi olla.

Pohjolan mielestä luterilaisen valtakirkon opillinen perusta on terve ja oikea. Se, mistä skisma eli ero Lähetyshiippakunnan ja kirkon välille syntyi, liittyy hänen mukaansa siihen, että kirkko ei noudata oppejaan, vaan elää monessa asiassa luopumuksen tilassa.

– Meistä ongelma on siinä, että valtakirkko ei ole uskollinen omalle oppiperustalleen eli jos käytetään hengellistä termiä, siellä vallitsee syvä luopumus. Tämä johtuu siitä, että Raamatun opetus ja luterilainen tunnustus eivät valtakirkon päätöksenteossa ole sellaisessa asemassa kuin niiden kuuluisi olla.

Ei naisia papeiksi, avioliiton ulkopuolella eläville selibaatti

Lähetyshiippakunta on opillisesti perinteinen, Raamatun tulkinnassa ja arvokysymyksissä konservatiivinen. Niinpä ei ole yllättävää, että Juhana Pohjola nostaa esimerkkinä luopumuksesta kirkon taipumisen yhteiskunnan tasa-arvopaineiden edessä.

– Olemme Lähetyshiippakunnassa tasa-arvon puolella, mutta emme ideologisen tasa-arvoisuuden, joka poistaa miehen ja naisen erilaisuuden ja kumoaa Jumalan luomisjärjestyksen, Pohjola toteaa.

Lähetyshiippakunnassa mukana olevat papit eivät hyväksy naisia papeiksi, vaan haluavat pitää kiinni siitä, että erityinen pappisvirka on vain miehille. Tämän ohella Pohjola nostaa esille myös samaa sukupuolta olevien avioliiton, ”joka on se suunta, johon kirkko näyttää esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kulkevan”. Hänestä homoseksuaalien pitäisi elää selibaatissa samoin kuin niiden heteroiden, jotka eivät ole naimisissa.

– Kyse on suhteesta kirkon traditioon ja Raamattuun, jota me korostamme ylimpänä auktoriteettina kirkossa. Samoin korostamme, että vaikka lähimmäisenrakkaus on hyvä asia, ja kristityn tulee tehdä hyvää, kirkon keskeisin tehtävä on, että se johdattaa ihmiset Kristuksen tuntemiseen ja iankaikkiseen elämään. Sitä eivät muut organisaatiot tee.

Konservatiivisilla luterilaisilla on oma maailmanlaaja yhteisönsä

Lähetyshiippakunta on Kansainvälisen luterilaisen neuvoston eli ILC:n jäsen. Se on tunnustuksellisina itseään pitävien luterilaisten kirkkojen yhteistyöjärjestö, jolla on 60 jäsenkirkkoa ja niillä 10–15 miljoonaa jäsentä. Luterilaiseen maailmanliittoon, jonka jäsen Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja muut Pohjolan kansankirkot ovat, kuuluu 77 miljoonaa luterilaista 99 maassa. Luterilaisuus on siis maailmalla jakautunut.

– Uskon, että kristikunnan tulevaisuus ei ole suolansa menettäneissä vanhoissa valtakirkoissa, vaan näissä tunnustuksellisissa yhteisöissä. ILC:n teologinen dynamo on ollut yhdysvaltalainen Missouri-synodi. ILC:n suurin jäsenkirkko on Madagaskarin kirkko. Sillä on 4-5 miljoonaa jäsentä, Juhana Pohjola kertoo.

Suomessa toimii hänen mukaansa muitakin itsenäisiä luterilaisia seurakuntayhteisöjä. Yksi niistä on jo vuonna 1928 syntynyt noin 500 jäsenen Suomen evankelisluterilainen seurakuntaliitto. Sen kanssa Lähetyshiippakunnalla on hyvät suhteet.

Pohjolan mukaan Lähetyshiippakunta ei saa rahoitusta ILC:ltä vaan se toimii seurakuntalaistensa vapaaehtoisen kannatuksen varassa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi