Päihdeaddikti voi olla ihmiskaupan uhri, mutta se ei kiinnosta ketään

Päihdeaddikti voi olla ihmiskaupan uhri, mutta se ei kiinnosta ketään

Narkomaaneista ajatellaan usein, että he saavat syyttää kohtalostaan itseään.

Ihmiskaupan uhrit saavat osakseen laajaa sympatiaa, ja niin kuuluukin. Kuitenkin Suomessa on huomattava määrä ihmisiä, joihin sovelletaan häikäilemättä ihmiskaupan keinoja: kiristystä, rikoksiin ja seksuaalisiin tekoihin painostamista ja raakaa väkivaltaa.

Kyseessä ovat päihderiippuvaiset henkilöt. Heidän asiaansa ei juuri pidetä esillä, kuten perjantaina pidetyssä Ihmiskauppa Suomessa -seminaarissa kävi ilmi. Tarkkaa lukumäärää on mahdotonta sanoa, koska vain murto-osa tulee viranomaisten tietoon.

– Päihderiippuvaisiin kohdistuvaa hyväksikäyttöä ei tunnisteta ihmiskaupaksi, vaan nämä tapaukset tulkitaan yleensä kiristykseksi, totesi Katri Lyijynen puheenvuorossaan.

Katri Lyijynen tunnetaan muun muassa työstään ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän ylitarkastajana.

– Rikoksiin voidaan painostaa joko suoraan päihdeongelmaista tai tämän sukulaisia uhkailemalla, Lyijynen kuvailee.

– Näitä tapauksia on todella paljon. Narkomaani on ensin myynyt huumeita rahoittaakseen käyttönsä, mutta rahat eivät ole riittäneet. Sitten hän on velkaantunut. Velka moninkertaistuu. Häntä pahoinpidellään ja pakotetaan tekemään rikoksia, Lyijynen kertoo.

Päihderiippuvainen henkilö voidaan painostaa myös harjoittamaan prostituutiota. Velkaantunut päihdekäyttäjä ei hae apua viranomaisilta pitkälti samoista syistä kuin muutkaan ihmiskaupan uhrit: häntä ja usein myös hänen sukulaisiaan painostetaan ja uhkaillaan esimerkiksi väkivallalla. Etenkään ulkomaalaistaustaiset henkilöt eivät aina edes tiedä oikeuksiaan.

Aina ei tietenkään ole kyse ihmiskaupasta, vaan päihdekäyttäjä voi rahoittaa huumeitaan ilman muuta pakkoa kuin minkä itse riippuvuus aiheuttaa.

Rikoksiin ja prostituutioon painostamisen lisäksi myös kerjäämään tai suoranaiseen orjatyöhön pakottaminen ovat ylipäätään tyypillisiä ihmiskaupan tunnusmerkkejä.

Suhdekin voi altistaa

Päihderiippuvainen saattaa joutua ihmiskaupan uhriksi myös lähisuhteensa kautta. Sama pätee myös muihin ihmiskaupan muotoihin. Usein kyseessä on uhrin mielestä ”parisuhde” tai ”seurustelu”, jossa dominoiva osapuoli painostaa uhria rikoksiin tai käyttää tätä seksuaalisesti hyväksi joko itse ja/tai altistaa uhrin muiden henkilöiden seksuaaliselle hyväksikäytölle.

Lisäksi toivoisin erityisesti, että poliiseja koulutettaisiin juuri ihmiskaupan tunnistamiseen.

− ylitarkastaja Katri Lyijynen

Lainsäädännöllisesti Suomessa ollaan ihmiskaupan suhteen melko hyvin ajan tasalla. Suuri ongelma on yhä ihmiskaupan uhrien tunnistaminen.

– Kaipaamme eri hallinnonalojen tiivistä yhteistyötä sekä selkeää työnjakoa. Näin emme päästä ihmiskauppaa juurtumaan Suomeen. Meillä on jo tehtykin paljon hyvää työtä ihmiskaupan vastaisen lainsäädännön osalta. Lisäksi toivoisin erityisesti, että poliiseja koulutettaisiin juuri ihmiskaupan tunnistamiseen, Lyijynen sanoo.

Tällä hetkellä seksuaalinen hyväksikäyttö on merkittävin ihmiskaupan muoto Suomessa. Viime vuonna uusia seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia kirjattiin 65, ja toiseksi yleisintä oli työvoiman hyväksikäyttö (63). Kolmannella sijalla ovat pakkoavioliitot (20). Neljäs kategoria (15) pitää sisällään esimerkiksi rikoksiin pakottamisen. On syytä huomata, että kyseiset luvut ovat niitä, jotka ovat tulleet viranomaisten tai järjestöjen tietoon. Oikea lukumäärä on todennäköisesti huomattavasti suurempi. Edellä mainitut tapaukset ovat sattuneet sekä Suomessa että ulkomailla.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi