null Pelastakaa Lapset avaa kriisichatin tänään – aiheena lapsiin ja nuoriin kohdistuva seksuaalinen väkivalta

Seksuaalisesta väkivallasta kertovat uutiset ahdistavat monia lapsia ja nuoria. Heillä saattaa itsellään myös olla kokemusta ilmiöstä, jossa uhreja kalastellaan sosiaalisessa mediassa.

Seksuaalisesta väkivallasta kertovat uutiset ahdistavat monia lapsia ja nuoria. Heillä saattaa itsellään myös olla kokemusta ilmiöstä, jossa uhreja kalastellaan sosiaalisessa mediassa.

Ajankohtaista

Pelastakaa Lapset avaa kriisichatin tänään – aiheena lapsiin ja nuoriin kohdistuva seksuaalinen väkivalta

Kriisichatissa lapset ja nuoret voivat keskustella seksuaaliväkivallasta ja siihen liittyvistä uutisista koulutettujen ohjaajien kanssa.

Pelastakaa Lapset avaa lapsille ja nuorille suunnatun kriisichatin. Se liittyy nyt julkisuudessa esillä olleisiin tapauksiin, joissa digitaalista mediaa on hyödynnetty lapsiin kohdistuvassa seksuaalisessa väkivallassa. Chatissa lapset ja nuoret voivat keskustella tapahtumien aiheuttamista tunteista koulutettujen ohjaajien kanssa.

Kriisichatissa lapset ja nuoret saavat tietoa myös muista tukea tarjoavista tahoista. Kriisichat on auki tänään maanantaina kello 16–18 osoitteessa www.kriisichat.fi. Sitä jatketaan seuraavina päivinä tarpeen mukaan.

Järjestön Lapset ja digitaalinen media -yksikön päällikkö Antti Järventaus kertoo, että Pelastakaa lapset avaa kriisichattinsa silloin, kun tapahtuu lapsia ja nuoria erityisesti ahdistavia asioita. Chatti on avattu esimerkiksi kouluampumisten ja Konginkankaan onnettomuuden jälkeen.

– Me pohdimme tätä jo perjantaina. Eilen, kun näimme, että nämä tapahtumat alkavat saada julkisuudessa aikamoista mediatilaa, totesimme, että meidän täytyy tehdä jotakin.

Tarjolla on kahdenkeskisiä ja ryhmäkeskusteluja

Järventauksen mukaan Oulusta ja nyt myös Helsingistä uutisoidut seksuaalirikokset ovat järkyttäviä ja niistä kertovat uutiset puhuttavat lapsia ja nuoria. Pelastakaa Lapset tarjoaa kriisichatissaan paikan, jossa lapset ja nuoret voivat jakaa tuntemuksiaan ja kokemuksiaan toistensa kanssa turvallisten aikuisten ohjauksessa.

Chatin aikuiset ohjaajat kannustavat lapsia ja nuoria puhumaan ja jakamaan pelkoa ja ahdistusta läheisten kanssa, sekä tarvittaessa ottamaan rohkeasti yhteyttä ammattiauttajiin tai kriisipuhelimiin keskustellakseen asiasta lisää. Sen lisäksi, että chatin ohjaajat ovat valmiita antamaan lapselle erityistä tukea ja neuvoja, he saattavat mahdolliset seksuaaliväkivaltatapaukset viranomaisten tietoon.

– Meillä on kahdenlaista chattipalvelua. Eli ensinnäkin on ryhmächatti, jossa on mukana meidän koulutettuja vapaaehtoisia ohjaajia ja meidän digitaalisen kohtaamisen asiantuntija. Tämän lisäksi on kahdenvälisiä keskusteluja, joissa on ammattilaisia eli sosiaalipsykologeja ja näillä näkymin myös psykoterapeutti, selvittää Järventaus.

Meihin voi olla yhteydessä sekä silloin, jos tilanne yleisesti ottaen ahdistaa että silloin, jos on omakohtaista kokemusta seksuaalisesta väkivallasta.
– Antti Järventaus

Julkisuudessa paljon esillä olleet tapaukset, joissa lapsiin ja nuoriin on kohdistunut seksuaaliväkivaltaa ja joissa on hyödynnetty digitaalista mediaa voivat Pelastakaa Lasten mukaan horjuttaa joidenkin lasten ja nuorten turvallisuudentunnetta. Vanhempien on tärkeää yrittää pysyä rauhallisena ja seurata, kuinka lapsi reagoi tapahtuneeseen tai tapahtumista kertovaan mediatulvaan, kuunnella lapsen kysymyksiä ja antaa niihin rehellisiä vastauksia sekä lohduttaa.

Tapahtuma voi vaikuttaa lapsiin voimakkaasti, esimerkiksi synnyttämällä ahdistusta ja pelkotiloja. Lapset ja nuoret myötäelävät toisten hätää ja monet ovat huolissaan siitä, ovatko he itse ja heidän läheisensä turvassa. Lapsella tai nuorella itsellään saattaa myös olla muistoja tai kokemuksia vastaavista tapahtumista, jotka nousevat mieleen tapahtumien myötä.

– Meihin voi olla yhteydessä, jos tilanne yleisesti ottaen ahdistaa, tai jos on omakohtaista kokemusta seksuaalisesta väkivallasta. Jälkimmäisessä tapauksessa kahdenkeskinen keskustelu on erityisen tärkeää.

Grooming on kasvava ilmiö

Mitä ajattelette sosiaalisen median käytöstä uhrien houkutteluun ja toisaalta siitä, että julkisuudessa esillä olleissa tapauksissa epäiltyinä on ulkomaalaistaustaisia?

– Tämä niin sanottu grooming eli houkuttelu on ilmiö, jota on tapahtunut verkossa siitä saakka, kun ensimmäisiä yhteisöllisiä palveluita alkoi tulla. Sitä oli jo vuosituhannen vaihteessa. Se on ilmiö, joka on kasvanut. Digitaalisessa mediassa houkuttelijan on helpompi lähestyä uhrejaan lähtemättä itse kotoaan mihinkään. Lähestyminen voi johtaa kiristystilanteisiin, jossa pyydetään ensin alastonkuvaa ja sitten uhkaillaan sen levittämisellä, ellei uhri suostu enempään.

Euroopassa lasten ja nuorten satimeen houkuttelusta on seurannut useita itsemurhia.

– Olemme tehneet asiasta kaksi selvitystä. Toinen, viime syksynä julkaistu, käsittelee nuorten keskenään jakamaa materiaalia ja toinen vuonna 2010 tehty aikuisten harrastamaa groomingia. Olemme ilmiöstä huolissamme ja aiomme pitää asiaa esillä.

Siihen, että tekijöiksi epäillyt ovat nyt uutisoiduissa tapauksissa ulkomaalaistaustaisia, Pelastakaa Lapset –järjestöllä ei ole mitään erityistä kommentoitavaa.

– Meitä kiinnostavat uhrit eli lasten ja nuorten suojeleminen. Oli tekijä maahanmuuttaja tai suomalainen, niin jokainen teko on vakava rikos, loukkaus lapsen persoonaa kohtaa ja yhtä traumatisoivaa.

Kuinka voit tukea lasta

Kuuntele lasta ja nuorta. Hanki tietoa lasta tai nuorta järkyttäneestä asiasta ja puhu tapahtuneesta rauhallisesti. Perusta sanomasi faktoihin ja vältä ylireagoimista. Auta lasta ja nuorta hahmottamaan tosiasioiden ja mielipiteiden välinen ero. Lapsi ja nuori tarvitsee läsnäoloasi todennäköisesti enemmän kuin normaalisti. Varaudu olemaan lapsen tai nuoren saatavilla.

Jos lapsi tai nuori haluaa puhua mieltä järkyttäneestä tapahtumasta, auta lasta ja nuorta löytämään sanat, jos hän ei itse osaa tai pysty puhumaan asiasta. Yritä pysyä rauhallisena. Kerro lapselle ja nuorelle, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja että on normaalia reagoida voimakkaastikin silloin, kun kokee oman, tai muiden turvallisuuden uhatuksi.

Suojele lasta ja nuorta liialliselta mediatulvalta, kuten tv-uutisilta ja nettisisällöiltä.

Huolehdi siitä, että lapsen ja nuoren arkirutiinit eivät rikkoudu ja että lapsi ja nuori syö, nukkuu ja liikkuu riittävästi. Rutiinit tuovat turvaa ja pitävät ajatukset poissa mieltä järkyttävistä asioista.

Vahvista lapsen ja nuoren turvallisuuden tunnetta kertomalla, että lapsen ja nuoren mieltä järkyttävät tapahtumat ovat harvinaisia ja että vanhempi on aina lapsen ja nuorten tukena.

Mikäli lapsen tai nuoren oireilu on rajua tai pahenee siten, ettei lapsi tai nuori pysty esimerkiksi nukkumaan, tai käymään koulua, kannattaa hakea ulkopuolista apua esimerkiksi sosiaali- ja kriisipäivystyksestä, tai kouluterveydenhuollosta. Vanhempi voi myös itse myös hakeutua ulkopuolisen avun piiriin tarvittaessa.

Mikäli herää epäilys siitä, että lapsi tai nuori, tai joku lapsen tai nuoren tuntema lapsi tai nuori on joutunut seksuaaliväkivallan kohteeksi, ota yhteyttä poliisiin.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.