Kun gospelkuoro ja yleisö laulavat samaan tahtiin, kyse on enemmän kuin musiikista – ”Syntyy yhteisöllinen rukous, jossa on läsnä itse Jumala”
Meilahden kirkko on toiminut Nina Pakkasen johtaman gospelkuoron harjoitus- ja esiintymispaikkana alusta lähtien.

Meilahden kirkko on toiminut Nina Pakkasen johtaman gospelkuoron harjoitus- ja esiintymispaikkana alusta lähtien.

Kun gospelkuoro ja yleisö laulavat samaan tahtiin, kyse on enemmän kuin musiikista – ”Syntyy yhteisöllinen rukous, jossa on läsnä itse Jumala”

Uusia innovatiivisia kuoronjohdon menetelmiä käyttävä Nina Pakkanen vetää suosittua Gospel Helsinki -kuoroa sekä 300 laulajan Gospelia kaikille -ryhmää.

Meilahden kirkko on ollut jo 20 vuoden ajan Nina ­Pakkasen johtaman gospelkuoron harjoitus- ja esiintymispaikka. Tänä poikkeuskeväänä harjoituksia ei kuitenkaan ole pidetty kirkon tiloissa vaan Zoom-nettiyhteyden kautta.

– Kuoron johtaminen etäyhteydellä ei ole ollut helppoa. On pitänyt opetella pienessä ajassa uuden välineen käyttöä. Olemme käyneet etänä läpi kappaleiden tulkinnallisia ja teknisiä asioita. Aiomme nyt pitää myös rytmi- ja teoriatyöpajat etäyhteyden kautta.

Gospelmusiikki tupsahti Pakkasen elämään 1990-luvun lopulla hänen asuessaan perheensä kanssa saksalaisessa pikkukaupungissa Erftstadtissa, lähellä Kölniä. Pakkanen työskenteli siellä kanttorina. Ennen lähtöään takaisin Suomeen hän kävi Angelica Rehaagin johtaman gospelkuoron konsertissa.

– Se vei minut mukanaan. Innostuin kuoron vetävästä laulutyylistä ja siitä, miten Rehaag sai yleisön mukaan. Hän laittoi yleisön laulamaan yhtä stemmaa, ja kuoro improvisoi lisää sen pohjalta, Pakkanen muistelee.

Syynä Suomeen paluuseen oli Pakkasen Anton-pojan kehityshäiriö. Asuinpaikaksi valikoitui Espoo, koska Antonille löytyi sieltä sopiva päiväkotiryhmä.

Pakkanen sai kanttorin paikan Meilahden seurakunnasta Helsingistä.

– Kerran kirkkokahveilla puheilleni tuli kaksi 15-vuotiasta tyttöä. He pyysivät minua perustamaan kuoron. Suostuin pyyntöön, ja kuoro aloitti vuonna 2000. Toinen näistä tytöistä, nyt jo aikuinen nainen, on kuorossa mukana edelleen.

Vahva tunnekokemus

Alusta lähtien kuoro esitti gospelia: ohjelmistoon kuului negrospirituaaleja ja afroamerikkalaista nykygospelia.

– Nautin menevästä rytmistä, improvisoinnista ja rajattomuudesta. Tässä musiikissa jos missä voi kokeilla kaikenlaista. Gospelin laulaminen on yhteisöllinen kokemus. Kuoron ja yleisön välille voi parhaimmillaan syntyä erityinen yhteys. Tuntuu kuin olisi turvallisessa sylissä. Se näkyy muun muassa ilmeissä ja liikehtimisessä, Nina Pakkanen kuvailee.

– Tästä vahvasta tunnekokemuksesta lähtee gospelin hengellisyys. Kun kuoro ja yleisö hengittävät ja laulavat samaan tahtiin, gospelista tulee enemmän kuin musiikkia. Syntyy yhteisöllinen rukous, jossa on läsnä itse Jumala.

Kun kuoro ja yleisö hengittävät ja laulavat samaan tahtiin, tulee gospelista enemmän kuin musiikkia. Syntyy yhteisöllinen rukous.

Kuoro on kasvanut vuosien mittaan 60-henkiseksi. Kuoron nimikin on muuttunut matkan varrella. Se perustettiin Meilahden lapsi- ja nuorisokuoron nimellä. Välillä se tunnettiin Meijoy-kuorona. Vuonna 2012 nimi vaihtui Gospel Helsingiksi. Samalla rekisteröitiin Gospel Helsinki -niminen yhdistys.

Gospel Helsinki esittää pääasiassa mustaa, svengaavaa nykygospelia, esimerkiksi Kirk Franklinin ja Israel Houghtonin musiikkia. Ohjelmistossa on myös Tommi Kaleniuksen kuorolle säveltämiä hengellisiä kappaleita.

– Franklin ja Houghton ovat nykygospelin suuria nimiä. Heidän musiikkinsa sisältää kiehtovassa muodossa tunnepitoista Luojan ylistystä ja raamatullista lunastustematiikkaa, Pakkanen kertoo.

Uusia oppeja Tanskasta

Nina Pakkanen tunsi pitkään itsensä yksinäiseksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, jossa gospel- ja muu rytmimusiikki ovat marginaalissa. Uusia vaikutteita kuoronsa johtamiseen hän haki Tukholman gospel­festivaaleilta ja tanskalaisesta The Royal Academy of Musicista, jossa hän opiskeli pari vuotta rytmimusiikin kuoronjohtamista.

– Se oli mieletön kokemus. Gospel on siellä vain yksi musiikinlaji, mutta kaikkialta maailmasta tulevat eri-ikäiset opiskelijat ovat kuin yhtä perhettä ja jakavat oppimaansa toistensa kanssa. ­Lähes kaikki musiikki oppitunneilla on improvisoitua ja uutta, opettajien ja oppilaiden yhdessä tuottamaa. Tällaista oppimisen tapaa haluaisin tuoda Suomeenkin.

Nina Pakkanen nauttii gospelmusiikin rytmistä ja rajattomuudesta. Tässä musiikinlajissa jos missä voi kokeilla kaikenlaista.

Nina Pakkanen nauttii gospelmusiikin rytmistä ja rajattomuudesta. Tässä musiikinlajissa jos missä voi kokeilla kaikenlaista.

Gospelkuoron johtamiseen hän on saanut uutta näkökulmaa koulun opettajan, Jim ­Daus Hjernøen kehittämästä The Ingelligent Choir -mallista. Siinä kuoronjohtaja kutsuu kuorolaisia ottamaan vastuuta musiikillisesta toteutuksesta.

– Hjernøen malli on muuttanut meidän kuoroharjoituksiamme paljon innovatiivisempaan suuntaan, Pakkanen kertoo.

Pakkanen on käyttänyt myös Hjernoen kehittämää Vocal Painting -menetelmää. Se sisältää 75 käsimerkkiä, jotka mahdollistavat kuoronjohtajalle ja kuorolle uudenlaisen tavan improvisoida ja olla vuorovaikutuksessa.

Tunnustus tuntuu tärkeältä

Gospel Helsinki -kuoron suosion siivittämänä aloitettiin pari vuotta sitten Gospelia kaikille -hanke Meilahden, Töölön ja Lauttasaaren seurakuntien ja Tuomiokirkkoseurakunnan kesken. Tänä vuonna mukaan ovat tulleet Kallion ja Paavalin seurakunnat sekä Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen seurakuntatyö, joka on hankkeesta päävastuussa.

Nina Pakkanen toimii projektin vetäjänä.

– Gospelia kaikille -ryhmässä on 300 laulajaa. Parituntiset harjoitukset pidetään kerran kuussa bändin säestyksellä. Harjoitukset ovat olleet kuin hyvät jamit tai pienimuotoinen jumalanpalvelus, joka päätetään rukouslauluun, Pakkanen kertoo.

Syys- ja kevätkauden päätteeksi on pidetty konsertti. Kaikki konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä.

Tämä työ on pitkälti näkymätöntä puurtamista. Ei myöskään ole itsestään selvää, että harrastajakuoron saa toimimaan näin mahtavasti.

Gospel Helsinki puolestaan on saanut viime aikoina mukavasti huomiota. Kirkkomusiikkiliitto valitsi kuoron viime vuonna vuoden musiikkiryhmäksi. Pakkanen sanoo, että tunnustus tuntui hänestä ja kuorolaisista tärkeältä.

– Tämä työ on pitkälti näkymätöntä puurtamista. Ei myöskään ole itsestään selvää, että harrastajakuoron saa toimimaan näin mahtavasti.

– Nuorena olin hyvin mustavalkoinen ja auktoriteettivastainen enkä perustanut mistään muodollisuuksista. Vanhemmiten olen tajunnut, että palkinnoilla ja tunnustuksilla on arvonsa, sillä ne edistävät ja tukevat kuorotoimintaa. Ehkä niissä tärkeintä on se, että yhden kuoron palkitseminen on samalla tunnustus ja tuki myös kaikille muille samanlaisille kuoroille.

Viime vuoden lopussa kuoroa pyydettiin esiintymään Linnan juhlien jatkoille. Tilaisuus televisioitiin, mikä aiheutti oman jännityksensä.

– Se oli meille ikimuistoinen kokemus.

Luonnossa vaeltava mummi

Musiikki on kuulunut Nina Pakkasen elämään lapsesta lähtien. Turkulaistyttö opiskeli pianonsoittoa ja kävi koulun musiikkiluokat. Käänteentekevä tapahtuma oli se, kun hän pääsi kerran kokeilemaan urkuja.

– Painoin urkujen koskettimen pohjaan, ja siitä lähtevä ääni teki minuun valtavan vaikutuksen. Kysyin musiikinopettajaltani, missä urkujen soittoa voi opiskella.

Pakkanen hankkiutui urkuoppiin Turun konservatorioon, jonka lisäksi paikallinen kanttori opetti häntä.

– Hain sitten kirkkomusiikin linjalle Sibelius-Akatemiaan. Olin todella pettynyt, kun hyväksymisestä kertovaa kirjettä ei kuulunut. Pettymys vaihtui lopulta riemuksi, sillä kirje olikin mennyt väärään osoitteeseen.

Kuorotoiminnan vuoksi urkujensoitto on jäänyt vähemmälle. Kahden ison kuoron johtaminen vaatii paljon työtä.

– Gospel Helsingillä piti olla toukokuussa konsertti, mutta se jouduttiin perumaan. Toivottavasti ensi lokakuuksi suunniteltu 20-vuotisjuhlakonsertti toteutuu. Konsertissa esiintyvät myös lauluyhtye Lumen Valo ja laulaja-lauluntekijä Ida Elina, Pakkanen selvittää.

Vapaa-ajallaan Pakkanen ei soita eikä kuuntele musiikkia, vaan hän lukee tai vaeltaa luonnossa.

– Luonto on alkanut merkitä iän myötä yhä enemmän. Vuodenajat ja niihin liittyvät il­miöt, kuten muuttolintujen tarkkailu, tuntuvat tosi kiehtovilta.

– Suuri intohimoni on kalastaminen. Talvella käyn pilkillä.

Erittäin tärkeä viikonpäivä Pakkaselle on torstai. Silloin hän viettää mummipäivää lapsenlapsensa kanssa käymällä hänen kanssaan muskarissa. Koronaviruksen takia muskari on nyt katkolla ja ikävä on kova.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi