Henry Vistbacka pitää asioiden perusteellisesta pohtimisesta. Hänen tähän mennessä pisin podcastinsa kesti viisi ja puoli tuntia.
"Ateisti tässä terve" – podcastaaja Henry Vistbacka kirjoitti blogitekstin jyrkän uskontokielteisyyden sokeista pisteistä
Ateisti Henry Vistbacka kuvasi Uuden Suomen blogissaan jyrkän uskontokielteisyyden sopivan ainakin teineille ja älyllisesti laiskoille. Kuka hän on ja miksi hän ajattelee näin?
”Ateisti tässä terve.” Niin alkoi Henry Vistbackan heinäkuun alussa julkaisema kirjoitus Uusi Suomi -verkkolehdessä. Blogiteksti oli otsikoitu yllättävästi: ”Jyrkkä uskontokielteisyys sopii ainakin teineille ja älyllisesti laiskoille.” Väite herätti jutun lukeneissa ateisteissa ja uskonnollisissa ihmisissä niin hämmennystä kuin kiitosta.
Vistbacka kirjoitti, että uskonnollisten ihmisten pitäminen urpoina vain siksi, että he uskovat asioihin, joihin hän itse ei usko, ilmentää usein älyllistä laiskuutta. Yksiselitteisen uskontokielteisyyden hän totesi näyttäytyvän lähinnä väljähtäneenä, tyhjänpäiväisenä meuhkaamisena.
Tämä ei tarkoita sitä, ettei uskontokritiikki olisi tarpeen, sillä uskontojen nimissä on tehty ja tehdään paljon pahaa. Uskonnollisten teosten kriittiselle käsittelylle on edelleen paikkansa. Uskontojen myönteisten puolien ymmärtäminen on Vistbackasta kuitenkin osa yleissivistystä. Niillä on myös terveyttä ja hyvinvointia lisääviä psykologisia ja sosiaalisia tehtäviä.
Vistbacka korosti sitä, että ihmisen ajatusmaailman ja vakaumuksen vaikutukset ovat tärkeämpi asia kuin ne myytit, joilla he maailmaa jäsentävät. Toisin ajattelevan ihmisen maailmankuvasta voi oppia jotain hyödyllistä, ja ateistillekin voi syntyä uskonnollisten ihmisten kanssa rakentavia vuorovaikutussuhteita. Tässä monilla sekulaareilla ihmisillä on kuitenkin sokea piste: uskonnollisissa ihmisissä nähdään vain se, mistä ollaan eri mieltä.
Podcastaaja nauttii pitkistä keskusteluista
Millainen mies on näiden ajatusten takana? Vistbacka esittelee itsensä helsinkiläiseksi podcastaajaksi, muusikoksi, kirjoittajaksi ja freelanceriksi, joka tekee ja on tehnyt kaikenlaista. Hän on myös aktiivisesti mukana eri kansalaisjärjestöissä, muun muassa Humaania päihdepolitiikkaa -yhdistyksessä.
– Olen kutsunut itseäni myös yleisamatööriksi ja sekatekijäksi. Podcastin isännöinnistä on tullut yksi keskeisimpiä aktiviteettejani. Podcastini nimi on Ihmisiä, siis eläimiä. Podcastini ovat pitkiä ja perusteellisia keskusteluja kiinnostavien ihmisten kanssa. Toistaiseksi pisin kesti viisi ja puoli tuntia. Haastattelin siihen vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä kasvanutta Kaarle Hurtigia, joka katsoo entistä uskonyhteisöään poikkeuksellisella yhdistelmällä kriittisyyttä ja myötätuntoa, kertoo Vistbacka.
Kun maailmassa asuu miljardeja eri tavoin ajattelevia ihmisiä, pitäisi päästä yksinkertaistusten tuolle puolen.
– Henry Vistbacka
Vistbacka pitää asioiden perusteellisesta pohtimisesta. Häntä kiinnostaa elämän ja ihmisen moninaisuus. Hänen intohimonsa on yrittää ymmärtää, miksi olemme sellaisia kuin olemme, millaisia haasteita siitä seuraa ja miten niitä voisi yrittää ratkaista – tai ainakin oppia elämään niiden kanssa.
Kun maailmassa asuu miljardeja eri tavoin ajattelevia ihmisiä, pitäisi hänen mukaansa päästä yksinkertaistusten tuolle puolen. Myös uskontoon liittyy yksinkertaistuksia, jotka eivät palvele keskustelua, edes uskontokritiikkiä.
Usko jumalolentoon puuttuu
Vistbacka kertoo olevansa ateisti, jolta puuttuu usko siihen, että olisi olemassa jonkinlainen jumalolento, joka ohjaisi maailmankaikkeutta ja ihmisten elämää. Hän kuvaa puoliksi leikillään luottavansa ”pyhään, spontaanisti itseorganisoituvaan tragikoomis-kosmiseen tai johonkin sentyyppiseen ihmeelliseen luovaan, ylläpitävään ja tuhoavaan voimaan”.
– Maailmankaikkeudessa on paljon käsittämätöntä. Täällä on järjestystä, jota emme ainakaan vielä ymmärrä, ja jossa on ihmeellistä eleganssia. Tähtitieteilijä Carl Sagan puhui siitä, että tiede ja maailmankaikkeuden nöyräksi tekevä hämmästely sopivat sulavasti yhteen.
Vistbacka ei tarvitse tähän, itselleen tärkeään mysteerin kokemukseen, uskontoa, mutta ymmärtää, miksi uskonto on monille luontaista.
Minulla oli ollut uskontoon neutraali suhde, mutta teinivuosina minusta tuli militantti ateisti.
– Henry Vistbacka
Hänen varhaisin uskontoa koskeva muistonsa liittyy äidin kuolemaan rintasyövän vuoksi, kun Vistbacka oli 11-vuotias.
– Silloin mieleeni tuli ensi kertaa lapsen voimakkaalla vimmalla ajatus, että ei mitään jumalaa voi olla, kun tällaista tapahtuu.
– Kotini ei ollut uskonnollinen, koulussa kävin uskontotunneilla. Minulla oli ollut uskontoon neutraali suhde, mutta teinivuosina minusta tuli militantti ateisti. Ajattelin, että kaikki, mitä uskonnosta on olennaista tietää, löytyy uskonnollisten teosten ja kertomusten kritiikistä. Uskonnossa oli kyse faktaväitteistä, jotka pitää kumota.
Vuosien varrella Vistbackan ymmärrys on lisääntynyt. Uskontojen kriittinen tarkastelu on hänelle yhä tärkeää, siinä missä kaikkien muidenkin ihmisten toimintaa ohjaavien maailmankuvien ja rakenteiden.
– Se on tärkeää etenkin silloin, kun uskontojen käsitystä maailmasta käytetään esimerkiksi poliittisen päätöksenteon perusteena, hän korostaa.
Uskontojen ymmärtäminen on osa maailman ymmärtämistä. Sitä Henry Vistbacka pitää ihmiselle elintärkeänä.
Uskonnoissa on hyviä puolia
Vistbacka kuitenkin näkee ongelmia senkaltaisessa uskonnonvastaisuudessa, jossa uskonnoissa ja uskonnollisissa ihmisissä ei haluta nähdä mitään hyvää. Uskontokritiikkikin tarvitsee uskontojen hyvien puolien ymmärtämistä.
– On syytä pyrkiä kartuttamaan ymmärrystä siitä, minkälaiset asiat ohjaavat ihmisiä uskontojen puoleen, millaisia tarpeita uskonnot palvelevat ja mitä myönteisiä vaikutuksia uskonnoilla ihmisten elämässä on. Entä millaisia evoluutiopsykologisia mekanismeja uskonnot palvelevat?
Blogissaan Vistbacka muistutti, että uskonnot tarjoavat monille yhteisöille ja yksilöille arvokkaita asioita. Ne ovat sellaisia, joita ihmisten on usein vaikea löytää elämäänsä. Nuorempana Vistbacka piti uskovaisia ihmisiä lähtökohtaisesti typerinä, mutta nyt hän ajattelee toisin. Uskonto voi olla yksilön kannalta hyvä asia. Tässä ei ole olennaista, ajatteleeko Vistbacka itse samalla tavalla.
Jos ihminen löytää uskon avulla voiman elämänmuutokseen, voin nähdä tämän hyvänä asiana.
– Henry Vistbacka
Uskontojen ymmärtäminen on osa maailman ymmärtämistä. Sitä Vistbacka pitää ihmiselle elintärkeänä. Vaikka monet asiat ovat nyt paremmin kuin koskaan, ihminen on kriisissä suhteessaan luontoon ja itseensä. Ihmisellä on entistä parempi teoreettinen ymmärrys siitä, millä tavalla olemme osa luontoa, mutta ei visiota siitä, mitä asialla pitäisi tehdä.
– Luonto on antanut meille yltäkylläisyyttä, mutta tuo yltäkylläisyys on päihdyttänyt meidät. Elämämme on riippuvaista luonnon asettamista rajoista, mutta meiltä puuttuu nöyryyttä suhtautumisessa noihin rajoihin ja ymmärrystä siitä, miten sivilisaatiomme voisi elää kohtuullisesti.
Luonnon lisäksi olemme riippuvaisia toisistamme, ja Vistbackan mielestä myös yhteisöllisyys ja yksilöllisyys ovat kriisissä. Tuhansien vuosien filosofinen ja satojen vuosien valistusprosessi ovat vapauttaneet ainakin länsimaiset ihmiset toteuttamaan itseään ja elämään ja ajattelemaan ilman perinteen asettamaa pakkoa.
– Yhteisöllisyys voi pahimmillaan olla tyranniaa, mutta ilmankaan emme toisaalta voi elää: elämä vailla mielekästä yhteisöä ei useimmista ihmisistä tunnu merkitykselliseltä.
Uskonnot tuovat monen ihmisen elämään yhteisön, eivätkä ne näytä olevan katoamassa. Uskontoihin liittyy tarinallisuutta, ja elämän rajallisuuteen tulee monille järkeä uskontojen kertomusten ja myyttien kautta.
Usko voi johtaa positiiviseen muutokseen
Vistbacka sanoo ymmärtävänsä, että esimerkiksi kristinusko tulee ihmisille merkitykselliseksi monenlaisten teiden kautta. Osa kasvaa siihen, osa taas kokee uskoontuloksi kuvatun, selkeän kääntymyksen hetken. Tällainen muutos on usein ihmisen itsensä kannalta myönteinen.
Hyvin saman tyyppisiä kokemuksia esiintyy myös ilman uskonnollisia puitteita. Vistbacka mainitsee viime vuosina toteutetuista tutkimuksista, joissa on tutkittu esimerkiksi psilosybiini-nimistä yhdistettä, jonka on todettu tuottavan koehenkilöille mystis- tai uskonnollistyyppisiä kokemuksia. Ihmiset katsovat tällaisten kokemusten kuuluvan elämänsä merkittävimpien joukkoon, ja niillä näyttäisi olevan myös huomattavaa terapeuttista potentiaalia.
– Vaikka en itse hahmottaisi asiaa niin, että juuri Jeesuksen armo on johtanut jonkun ihmisen elämänmuutokseen, minulla ei ole syytä kieltää tämän kokemuksen seurauksia. Ajatellaan vaikkapa ihmistä, jonka päihdeongelmasta tai väkivaltaisuus aiheuttavat kärsimystä sekä hänelle itselleen että hänen läheisilleen. Jos hän löytää uskon avulla voiman elämänmuutokseen, voin nähdä tämän hyvänä asiana, vaikken jakaisikaan hänen uskomuksiaan.
Vastakkainasettelu on tarpeen, mutta se ei yksinään riitä.
– Henry Vistbacka
Räväkästä elämänmuutoksesta ja uskonnosta voi seurata myös kiihkomielisyyttä, jonkalaista Vistbacka todisti itsessään nuorena militanttina ateistina. Tuolloin ihminen yrittää pakottaa muutkin ajattelemaan samoin. Vistbackan mielestä tämä ei liity vain uskontoihin vaan muihinkin ideologioihin ja ylipäänsä ihmisyyteen. Esimerkiksi 1900-luvun historia kertoo, että myös sekulaariin, maalliseen ideologiaan voi liittyä fanaattisuutta ja toisinajattelevien vainoa.
– Luin eräänä päivänä lainauksen Katekismuksesta. Luther pohtii siinä sitä, että Jumala on ihmiselle se asia, jota tämä huutaa avukseen hädän hetkellä. Epäilemättä ainakin suurimmalla osalla ihmisistä on joitakin itsensä ulkopuolisia asioita, joihin he asettavat luottamuksensa. Useimmilla meistä on syvät, vastaansanomattomat vakaumuksemme, Vistbacka tuumii.
Vistbackan mukaan se, että näkee uskonnon hyvät puolet, ei estä näkemästä sitä pahaa, mitä uskontojen varjolla ihmisen historiassa on tehty ja yhä tehdään. On kuitenkin hyvä pyrkiä havainnoimaan, millaisia konkreettisia seurauksia uskonnosta kussakin tilanteessa ja kullekin yksilölle tai yhteisölle on.
– Jos joku ihminen kertoo saaneensa Jeesukselta kutsun auttaa lähimmäisiään jakamalla köyhille ruokaa, onko minun välttämätöntä kiistellä hänen kanssaan hänen vakaumuksensa metafyysisestä perustasta?
Jopa natsien ymmärtäminen on tarpeen
Vistbacka kertoo saaneensa kirjoitukseensa muutamia palautteita, joissa kysyttiin, eikö hänen pitäisi johdonmukaisuuden nimissä uskonnollisten ihmisten lisäksi ymmärtää myös natseja. Vastaus on: kyllä pitäisi.
– Jos emme ymmärrä, miksi erilaiset liikkeet puhuttelevat ihmisiä ja miksi ihmiset niissä päätyvät toisinaan äärimmäisyyksiin, emme myöskään tule löytämään keinoja tuhoisan radikalisoitumisen käsittelyyn ja ehkäisyyn.
– En usko, että miljoonat saksalaiset olivat yksilöinä perustavanlaatuisesti pahempia kuin muut ihmiset. Se, ettei hyväksy hirmutekoja, on vain osa ratkaisua. Samanaikaisesti on pyrittävä myös ymmärtämään – niin natseja, sarjamurhaajia, lapsensa surmanneita vanhempia kuin kaikenlaisia fanaatikkoja. Tämä auttaa hahmottamaan, millaiset tekijät voivat johtaa ihmisen uhraamaan muut ideologiansa nimissä, sanoo Vistbacka.
Vaikka monenlaisten asioiden ymmärtäminen on tarpeen, ei se tarkoita sitä, että hyväksyy kaiken tai on kaikesta samaa mieltä. Yhteiskunnalliseen keskusteluun kuuluvat vastakkaiset mielipiteet ja myös kärjekkyys. Ne auttavat kaivamaan asioista esiin olennaisen.
– Vastakkainasettelu on tarpeen, mutta se ei yksinään riitä. Sen kylkeen tarvitaan myös aitoa halua tulla vastaan ja katsoa asioita toisen ihmisen perspektiivistä. Silloinkin, kun hedelmällistä vuorovaikutusta ei synny, voi oppia ymmärtämään jotakin omista reaktioistaan – ja omasta mahdollisesta ylimielisyydestään.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Todelliset syvät muutokset ovat useimmiten hitaita”, sanoo pappi ja psykoterapeutti Jussi Holopainen – radikaalia elämänmuutosta kaipaava ihminen on voinut elää liian yksipuolisesti
HengellisyysMiksi joku onnistuu elämänmuutoksessa ja toinen ei? Kyse voi olla siitä, kumpi ahdistaa enemmän: muutos vai paikoilleen jääminen.
