Oman elämän paineita paetaan nyt maailmanlopun meininkiin – dystopiat tarjoavat todellisuuttakin synkempää maailmaa
Dystopiaa voidaan tarkastella myös yhteiskuntakritiikkinä. Kuvalähteet: Istock ja Handmaids tale -sarjan sekä Nälkäpeli-elokuvan promokuvitus.

Dystopiaa voidaan tarkastella myös yhteiskuntakritiikkinä. Kuvalähteet: Istock ja Handmaids tale -sarjan sekä Nälkäpeli-elokuvan promokuvitus.

Oman elämän paineita paetaan nyt maailmanlopun meininkiin – dystopiat tarjoavat todellisuuttakin synkempää maailmaa

Jopa ahdistava dystopia tuntuu monille helpommalta kohdata kuin todelliset uhat.

Dystopioista on tullut uutta oopiumia kansalle.

Viime aikoina kohua on herättänyt Margaret Atwoodin Orjattaresi-teoksen pohjalta filmatisoitu Handmaid´s Tale -sarja, jossa naisiin kohdistetaan äärimmäistä alistamista. Nuorten suosiman dystopiabuumin aloitti toden teolla Suzanne Collinsin kirjoittama Nälkäpeli (2008), jossa nuoret tappavat toisiaan. Elävät kuolleet hoippuvat ympäriinsä tv-sarjassa The Walking Dead (2010-) ja ihmissyönnistä on tullut normaali ilmiö Agustina Bazterrican teoksessa Rotukarja (Cadáver exquisito, 2019).

Mutta osattiin sitä ennenkin: Anthony Burgessin kirjoittama (1962) ja Stanley Kubrickin ohjaama (1971) Kellopeliappelsiini, George Millerin ohjaama Mad Max 2 – Asfalttisoturi (1981) ja George Orwellin kirjoittama Vuonna 1984 (1949) puistattavat yhä.

Dystopia kuvaa usein äärimmäisen ahdistavaa maailmaa, jossa ihmissuvun rippeet käyvät henkiinjäämistaistelua tai missä valtaeliitti alistaa yksilöitä julmalla tavalla. Dystopia sijoittuu usein aikaan vähän ennen äärimmäistä katastrofia tai heti sen jälkeen.

On hämmentävää, että aivan todellisten uhkakuvien täyttämässä maailmassamme katsojat ja lukijat janoavat lisää kamaluutta.

– Dystopian suosioon on varmasti monta selitystä, mutta eskapismi eli pako todellisuudesta on niistä yksi. Maailmanlopun viihde tarjoaa jännittävät puitteet suurelle seikkailulle ja irrottaa tehokkaasti arjesta. Dystopiaan heijastuvat yleensä nyky-yhteiskunnan ongelmat, mutta kärjistyneessä muodossa. Dystopia voi olla myös keino esittää yhteiskuntakritiikkiä: näin asioiden ei ainakaan pitäisi olla, sanoo kirjallisuuden tutkijatohtori Toni Lahtinen Tampereen yliopistosta.

Dystopioissa vilahtelevia nyky-yhteiskunnan uhkakuvia ja haasteita ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, naisten alistettu asema, ääriajattelu ja ihmisoikeudet. Lahtisen mukaan Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi toi teemaksi myös poliittisen vallankäytön.

– Ilmastonmuutos on jo tavallaan muotiaihe, ja maailmanlopulla tahkotaan rahaa. Dystopioiden suosio on länsimainen, keskiluokkainen trendi, mutta myös nuoret ovat niistä korostuneen kiinnostuneita, Lahtinen sanoo.

Tieto lisää tuskaa – tai ainakin stressiä

Herää väistämättä kysymys, miksi ahdistavat mielikuvitustodellisuudet vetoavat suureen yleisöön juuri meidän aikanamme. Etenkin nuoret sukeltavat mielihyvin synkkään fantasiamaailmaan.

– Nuoret kokevat nykyään paljon suorituspaineita, joten dystopia on keino paeta todellisuutta: venttiili, jonka kautta voi purkaa paineita. Nyky-yhteiskunta vaatii eri ikäryhmiltä monin tavoin enemmän kuin ennen. Arki on nykyään sirpaloitunutta ja monimutkaista, ja omien tekojen ja esimerkiksi niiden ympäristövaikutusten arviointi on monimutkaista. On vaikeaa hahmottaa konkreettisten tekojen suhdetta hyvin laaja-alaisiin ja monimuotoisiin ilmiöihin. Ilmastoahdistus nousee esiin nuorten keskuudessa yhä enemmän. Voisi ajatella, että mitä suurempi tietoisuus, sen korkeampi stressitaso, Lahtinen heittää.

Tulevaisuuteen sijoittuvat maalailut kiinnostavat nuoria myös siksi, että nuoret ovat – nuoria.

– Nuorista on tullut kuluttajaryhmä, jota pommitetaan postapokalyptisilla kuvauksilla ja ihmiskunnan sortumisella. On ymmärrettävää, nimenomaan nuoria kiinnostaa tulevaisuus ja eritoten ilmastonmuutos, sillä se tulee vaikuttamaan nykynuorten elämään hyvin merkittävällä tavalla.

Dystopiaan heijastuvat yleensä nyky-yhteiskunnan ongelmat, mutta kärjistyneessä muodossa.

Dystopia tarvitsee myös keskushenkilön, jonka kautta lukija tai katsoja kiinnittyy tarinaan.

– Yleensä dystopiaelokuvien asetelma on sellainen, että ydinperhe on vaarassa, mutta maailmanlopun edelläkin he pitävät yhtä ja selviävät yhdessä perheenä. Nuorille suunnatuissa tarinoissa sankari on nuori henkilö, joka etsii itseään. Luomme tunnereaktioita erilaisten ihmiskohtaloiden kautta: yksilön hätään on helpompi samastua ja siihen reagoidaan voimakkaammin kuin massojen kohtaloon. Kyse saattaa olla psyyken puolustusmekanismista. Meidän on mahdotonta samastua esimerkiksi Ruandan kansanmurhan jokaisen yksilön kohtaloon, se menee kerta kaikkiaan yli hilseen. Sen sijaan tietyn yksilön kohtalo herättää empatiaa.

Loppua on kuviteltu maailman sivu

Dystopia ei ole kuitenkaan meidän aikamme keksintö.

– Vedenpaisumusmyytti on universaali tarina, jota on kerrottu eri aikakausina ja monissa kulttuureissa iät ja ajat. Ehkä ihmisellä on aina tarve hahmottaa maailmanloppua jollakin tavalla, Lahtinen pohtii.

Henkilökohtaisesti Lahtinen ei ihan vielä odota lopullista romahdusta todellisessa maailmassa.

– En usko, että maailmanloppu on lähiaikoina käsillä. Mutta olen kyllä huolissani sen suhteen, mitä tulevina vuosikymmeninä tulee tapahtumaan. Ilmastonmuutos ja ympäristön saastuminen etenevät hurjaa vauhtia ja napajäätiköt sulavat. Nämä ilmiöt ovat kiihtyneet huimasti, jos ajatellaan vaikkapa vain viimeksi kulunutta 20 vuotta. Vielä parikymmentä vuotta sitten ilmastonmuutos oli melko abstrakti asia, epätodellinen ilmiö. Jos tahti jatkuu samana, suurilta mullistuksilta ei voida välttyä. Tulevaisuuden odotukset ovat synkistyneet sikäli, että yhä radikaalimpia muutoksia on luvassa yhä lyhyemmällä aikajänteellä.

Mitä dystopioihin tulee, trendi on kääntymässä kohti kyllästymispistettä ja turtumusta. Näin avautuu tilaa myös toisenlaisille tarinoille ja tulevaisuudenvisioille. Dystopian vastakohtana voi pitää utopiaa, joka maalaa maailman ihanteellisena paikkana.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi