Onnellisilla pareilla on keinonsa – näin voi selvitä vaikka pettämisestä, pitkistä työmatkoista ja talon rakentamisesta vauva-aikana
Kokenut perheterapeutti Helena Toppari kertoo, miksi jotkut parit pääsevät yli ongelmista, joihin toisten suhde kaatuu. Testaa, mitä parisuhteellesi kuuluu.
Miten jotkut parit selviävät pettämisestä?
– Vuoden kestänyt sivusuhde ei välttämättä aiheuta suurempaa kriisiä kuin yhden illan juttu. Olennaisinta ovat uskottomuuden syyt ja merkitys. Joskus uskottomuus liittyy ihmisen sisäisiin asioihin eikä parisuhteeseen. Voi olla, että vaikkapa oman vanhemman kuolema aiheuttaa tunteita, joista ei saa kiinni, ja uskottomuus on reaktio niihin. Jos pari on ollut tyytyväinen ja sitoutunut suhteeseensa ja kummallakin on vahva motivaatio jatkaa yhteistä elämää, uskottomuuden syyn ymmärtäminen auttaa paljon.
– Avioliitto instituutiona voi auttaa paria jatkamaan eteenpäin, jos kumpikin arvostaa sen pysyvyyttä. Ellei uskottomuutta käydä kunnolla läpi, suhde voi kuitenkin romahtaa sisällöllisesti, vaikka liitto jatkuisi.
– Jos parisuhteen perusta on hauras, on vaarana, että se ei kestä uskottomuutta. Voi olla, että yhdessäoloaikaa on takana vasta vähän tai parisuhteeseen on sitouduttu liian nopeasti, koska on syntynyt yhteinen lapsi.
Millä keinoilla pari säilyttää yhteyden pitkien työmatkojen aikana?
– Puolisoiden on voitava luottaa siihen, että he pysyvät toistensa mielessä. Hyvä tunneyhteys säilyy, kun pari pitää erossa ollessaan yhteyttä ja jakaa arkeaan niin, että kumpikin pysyy kartalla toistensa elämästä.
– Suomalaiset on kasvatettu itsenäisyyteen. Tällöin vaarana on erilleen ajautuminen läheisistä. Moni ei ymmärrä, miten tärkeää on kääntyä stressaantuneena toisen puoleen, hakea tukea ja vastavuoroisesti kuunnella toista. Jos työmatkalla ei pyri rauhoittumaan olemalla yhteydessä puolisoon, niin rentoutumista hakee helposti seksin, alkoholin tai kovan urheilun avulla.
– Ihmisen oma sisäinen turvallisuudentunne vaikuttaa siihen, kuinka paljon hän kestää yksinoloa ahdistumatta. Jotkut tarvitsevat enemmän puolison läsnäoloa kuin toiset. Työmatkoista selviämiseen vaikuttaa sekin, millainen kuorma kotiin jäävällä puolisolla on: sairastavatko lapset, jääkö ongelmatilanteissa liian yksin? Onko ympärillä tukiverkostoja?
Voiko tahattomasta lapsettomuudesta selvitä pariskuntana?
– Lapsettomuudesta selviävät parit surevat lapsen puuttumista yhdessä. Pari näkee itsensä parina myös ilman lasta. Jos lapsen tekeminen on suhteen tärkein päämäärä, se ei kestä lapsettomuutta.
– Lapsen saaminen on todella perustavanlaatuinen asia. Kun se ei onnistu, herää ennalta-arvaamattoman voimakkaita tunteita. Lapsettomuus paiskaa puolisot eri maailmoihin, jos se on toiselle paljon isompi asia kuin toiselle.
Kuinka rakkaussuhde pysyy yllä, kun vauva-aikana rakennetaan taloa?
– On tärkeää, että päämäärä on yhteinen. Voi ajatella, että nyt on vaikeaa, mutta kumpikin työskentelee yhteisen tavoitteen eteen. Hyvä esimerkki on taloa rakentavan monikkoperheen sopimus pysyä yhdessä ainakin siihen saakka, kunnes nuorimmat täyttävät viisi. Parisuhde tarvitsee tuekseen rakenteita. Ilman niitä tulee helposti mieleen, että helpommallakin pääsisi.
– Moni parisuhde on nykyään irrallinen yksikkö, joka pysyy kasassa puolisoiden välisen rakkauden varassa. Jos vaikeassa elämäntilanteessa ollaan vain kahden, molemmat puolisot ovat niin kuormittuneita, etteivät pysty juuri tukemaan toisiaan. Voisivatko isovanhemmat auttaa? Mitä enemmän apua pari saa muilta, sitä vahvempi se on.
Miten parisuhde kestää toisen vakavan sairastumisen?
– Vankka suhde venyy ja kestää toisen sairastuessa. On eletty yhdessä terveet päivät ja eletään tulevatkin. Suhteen kannalta on tärkeää liittää sairauden aiheuttama kriisi osaksi yhteistä tarinaa. Sairaus ei saa jäädä isoksi erilliseksi asiaksi.
– Suhde kestää sairauden huonoimmin silloin, kun se vaikuttaa radikaalisti perheen dynamiikkaan. Jos perheestä huolehtiva ja sitä rahoittava puoliso sairastuu vakavasti, toinen menettää turvansa.
Sietääkö suhde hyvin erilaiset tavat käyttää rahaa?
– Suhde rahaan liittyy koko persoonallisuuteen, joten parisuhteessa on vain suostuttava siihen, että tässä asiassa olemme erilaisia. Toiselle raha voi merkitä turvallisuutta, toiselle vapautta. Jokaisella on myös omanlaisensa top ten -lista elämän tärkeimmistä unelmista. Toisen unelmiin on suhtauduttava vakavasti, mutta niitä on myös soviteltava yhteen. En voi olla vaikkapa niin pihi kuin olisin yksin ollessani.
– Jos toinen on muilla elämänalueilla ennakoitava ja turvallinen, hänen holtittomalta tuntuva rahankäyttönsä on helpompi kestää. On tärkeää voida luottaa siihen, että meillä on yhteisiä päämääriä, joita tavoittelemme yhdessä myös taloudellisesti. Jos puoliso tuntuu sooloilevan ja elävän ihan omaa elämäänsä, se aiheuttaa turvattomuutta ja ristiriitoja.
Selviääkö parisuhde, jos seksi ei toimi?
– Jos puolison kanssa pääsee syvään yhteyteen muuten, on isompi todennäköisyys päästä yhteyteen myös seksuaalisesti. Halujen erilaisuus ei välttämättä johdu siitä, että puolisot olisivat pohjimmiltaan niin erilaisia. Moni pari nimeää ongelmakseen seksin, mutta seksuaalisuuteen liittyvien hankaluuksien alla on usein muitakin asioita, joista pitäisi puhua. Kun puolisoilla on hyvä yhteys, suhteeseen mahtuvat myös ajat, jolloin yhteistä seksiä on vähän. Hyvässä parisuhteessa puolisot voivat kasvaa yhdessä seksuaalisestikin.
– Joissakin parisuhteissa on paljon huumoria, hauskaa yhteistä tekemistä, jaettu ystäväpiiri ja paljon muuta hyvää, mutta puolisot eivät löydä toisiaan seksuaalisesti. Silloin he joutuvat miettimään, voivatko elää suhteessa, jossa eivät voi toteuttaa itseään kokonaisina. Moni seksittömästä parisuhteesta kärsivä yrittää vaimentaa seksuaalisuuttaan. Silloin on vaarana, että hän ihastuu yhtäkkiä valtavasti uuteen ihmiseen, ja voimalla esiin ryöpsähtävä seksuaalisuus ottaa ylivallan. Ihminen joutuu miettimään, jätänkö ihan hyvän puolisoni, sitoumukseni ja koko yhteisen elämämme intohimoisen suhteen vuoksi. Ratkaisu ei ole helppo. Seksiä pidetään turhan pinnallisena asiana, jonka puutteeseen liittyvää kipua vähätellään.
Muista rakkaussuhteessa ainakin nämä
1. Katso kumppania joka päivä silmiin ja hymyile.
2. Anna toisen levätä omalla tavallaan ja hyvällä omallatunnolla.
3. Älkää linnoittautuko kotiin, vaan hakeutukaa myös ystävien ja sukulaisten pariin.
Lähde: Helsingin seurakuntien perheneuvoja, psykologi ja psykoterapeutti Helena Toppari
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Esitä toive koskettavasta rakkauslaulusta – voit ehkä kuulla sen Tapiolan kirkon yhteislaulutilaisuudessa
AjankohtaistaKatja Kangas toteuttaa house bandin kanssa rakkauslaulutoiveita Tapiolan kirkossa. Kirkon perheneuvonta täyttää 80 vuotta.