null Pekka Sauri oli lapsena huolehtija, josta tuli toisten huolien kuuntelija: ”Mikään inhimillinen tai epäinhimillinenkään ei ole minulle enää vierasta”

– Jo se, että joku kuuntelee, on ratkaiseva tuen kokemus – ettei ole yksin omien pelkojensa ja mielikuviensa kanssa, sanoo Pekka Sauri.

– Jo se, että joku kuuntelee, on ratkaiseva tuen kokemus – ettei ole yksin omien pelkojensa ja mielikuviensa kanssa, sanoo Pekka Sauri.

Pekka Sauri oli lapsena huolehtija, josta tuli toisten huolien kuuntelija: ”Mikään inhimillinen tai epäinhimillinenkään ei ole minulle enää vierasta”

Toisen ihmisen kanssa puhuessa asiat asettuvat oikeampiin mittasuhteisiin, sanoo Pekka Sauri. Lokakuussa hän vastasi yhden yön ajan psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron uhrien puheluihin. 

”Lehdet ovat vastakkain, lähes ruodittomia, korvakkeettomia ja tasasoukan suikeita. Kukinnon tukilehdet ovat kapeanpuikeita, alemmat ehytlaitaisia, ylemmät tyviosasta hampaisia, litteitä, yläviistoja, punaisia. Kukinto on tiivis, tähkämäinen latvakukinto varren ja haarojen päässä. Kukat ovat kaksineuvoisia. Verhiö on neliliuskainen, liuskat n. 10 mm pitkiä. Teriö on punainen, noin 20 mm pitkä, kaksihuulinen, ylähuuli huppumainen, litteähkö, alahuuli kolmiliuskainen, keltainen, torvi pitkä, yleensä käyrä.”

Tämä Suomen Lajitietokeskuksen kuvaus peltomaitikasta ei maallikossa herätä kovin tarkkoja mielikuvia, saati suuria tunteita. Kun Pekka ­Sauri aikansa puhelintaan selattuaan löytää valokuvia, niissä näkyy kasveja, joissa on epätavalliset purppuranväriset kukat. Ja niitä suuria tunteita mutta myös hitusen itseironiaa voi kuulla Saurin äänestä, kun hän kertoo kohtaamisesta, josta oli haaveillut neljäkymmentä vuotta.

– Peltomaitikka, Melampyrum arvense, on erittäin harvinainen. Suomessa sitä näkee varmimmin Seilin saarella. Elokuun alussa ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Matkustin Turkuun ja sieltä laivalla Seiliin. Kävelin siellä laiturilta kohti saarella sijaitsevaa sairaalamuseota, ja siinä oli peltomaitikka.

– Olin ladannut niin paljon odotusta siihen, että jonakin päivänä vielä näen sen. Se oli yksi kantavista haaveistani tai toiveistani – jos en olisi toteuttanut sitä, elämäni olisi jäänyt vajaaksi. Siinä kristallisoituivat kaikki ne vuodet, joina olen huomannut, että tämäkin kesä meni näkemättä peltomaitikkaa.

- Kirjoittelen varmaan jotain. Ja on noita puhujakeikkojakin edelleen, sanoo Pekka Sauri, jonka kausi työelämäprofessorina päättyi lokakuun lopussa.

- Kirjoittelen varmaan jotain. Ja on noita puhujakeikkojakin edelleen, sanoo Pekka Sauri, jonka kausi työelämäprofessorina päättyi lokakuun lopussa.

Paluu lapsuuteen

66-vuotias Pekka Sauri on siinä elämänvaiheessa, että hän puhuu ympyröiden sulkeutumisesta tai kaarien päätepisteistä. Luontoharrastajalle peltomaitikan löytäminen oli yksi sellainen.

Saurilta julkaistiin lokakuussa kirja Huominen, eilisen sanelema, jossa hän palaa lapsuuteensa lauttasaarelaisessa virkamiesperheessä. Sauri sanoo, että kirja on tarkoitettu nimenomaan kuunneltavaksi.

– Kirjan koko pointti on se, että puhun sen kertomuksen itse ikään kuin nuotion ääressä. Äänikirjat ovat iso hitti, mutta yleensä joku näyttelijä lukee ne. Minulle ääni on yhtä tuttu instrumentti kuin kynä, joten olisi ollut outoa, että joku muu olisi lukenut kirjani.

1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa, jonne Saurin muistot vievät, elämänpiiri pääkaupungissa oli turvallinen, ja pienetkin lapset kulkivat pihoilla ja rannoilla vapaasti omissa porukoissaan. Sodan päättymisestä oli Saurin lapsuudessa vain toistakymmentä vuotta, mutta se ei juuri lapsille näkynyt.

Joskus parikymppisenä koulutin itseni pois arkuudesta ja esiintymispelosta.

Saurin muistoissa välittyy lapsen tapa ajatella ja yhdistellä asioita. Kolmivuotiaan mielikuvitus esimerkiksi teki Taivaan Isästä Helsingin rautatieaseman kivimiesten eli Lyhdynkantajat-veistoksen näköisen.

– Tällä iällä mieleen rupeaa tulemaan varhaisia kuvia. Lopultahan ei sitten mitään muuta tulekaan kuin niitä lapsuudenmuistoja. Ehkä se prosessi on alkanut jo, Sauri hymähtää.

Hänen lapsuutensa loppui tavallaan jo nelivuotiaana, kun hän oppi lukemaan. Silloin lapselle avautui sanomalehdistä kriisientäyteinen maailma. Hän alkoi herätä kuuden aikaan saadakseen lukea lehteä rauhassa – ja pelätä. Koska hän ei kertonut peloistaan aikuisille, kukaan ei voinut häntä auttaakaan.

Välittäjä ja säätäjä

Introvertti Pekka Sauri tunnistaa olleensa aina. Hän elää voimakkaimmin oman päänsä sisällä. Fyysinen ympäristö oli hänelle jo lapsena vain oman mielen jatke. Eikä se ole vuosien myötä muuttunut – viime aikoina oikeastaan vain vahvistunut.

– Vanheneminen vaikuttaa niin, ettei enää ole riippuvainen ulkoisista tekijöistä eikä niiden vietävissä, vaan elää yhä enemmän omien korviensa välissä. Siinäkin ympyrä sulkeutuu.

Sauri opiskeli psykologiksi, hän on vetänyt radio-­ohjelmaa ja ollut pitkään mukana politiikassa. Mikään niistä ei ole tyypillistä introvertin hommaa.

– Joskus parikymppisenä koulutin itseni pois arkuudesta ja esiintymispelosta. Asettauduin varta vasten tilanteisiin, joissa jouduin kohtaamaan ne. Tarjouduin esimerkiksi opiskelijana Tavastia-klubille soittamaan levyjä maanantai-iltaisin. Tein sitä kolme vuotta. Sen jälkeen en ole arkaillut esillä oloa.

Kirjassaan Sauri kertoo olleensa jo pienestä pitäen huolehtija. Hän jännitti esimerkiksi sitä, miten vanhemmat selviytyvät joulun järjestelyistä, sillä isällä oli taipumus laatia mahdottomia aikatauluja ja hermostua, kun niissä ei pysytty.

– Hyvin pienestä pitäen yritin pitää huolta siitä, ettei mitään kauheaa tapahtuisi. Aistin hyvin herkästi, jos vaikka vanhemmilla oli keskenään jännitettä tai jos pikkuveli törttöili jotain. Olin aina se välittäjä tai pikemminkin säätäjä. Jos aistin kireyttä, saatoin vaihtaa sujuvasti puheenaihetta. Useimmiten se oli näkymätöntä manipulointia. Olin siinä itse asiassa aika taitava.

Pekka Sauri mielestä Yölinjan keskeinen tehtävä oli tabujen selättäminen.

Pekka Sauri mielestä Yölinjan keskeinen tehtävä oli tabujen selättäminen.

Riippuvuuksien maa

Jotain täytyy tehdä, ettei ihmisten tarvitse olla yksin, ajatteli Pekka Sauri lokakuisena viikonloppuna, kun kiristäjä oli uhannut julkaista psykoterapiakeskus Vastaamon asiakkaiden potilastietoja. Sauri julkaisi puhelinnumeronsa Twitterissä ja lupasi vastata tietomurron uhrien puheluihin. Yön aikana puheluita tuli kymmenkunta.

– Soittajilla oli hätä siitä, mitä tehdä, jos pahimmat salaisuudet ja luurangot pääsevät julkisuuteen.

Sauri sanoo, että hän lähinnä kuunteli.

– Jo se, että joku kuuntelee, on ratkaiseva tuen kokemus – ettei ole yksin omien pelkojensa ja mielikuviensa kanssa. Jos hädissään itse kysyy ja itse vastaa, kaikki ilmestyskirjan pedot mobilisoituvat. Toisen ihmisen kanssa puhuessa asiat asettuvat huomattavasti nopeammin mittasuhteisiin.

Kuuntelemisen Sauri osaa. Kuudentoista vuoden ajan yhden yön viikossa hän vastasi puheluihin Yölinja-radio-ohjelmassa. Monet soittajat sanoivat, etteivät ole koskaan puhuneet ongelmastaan kenellekään – ja ohjelmassa he kertoivat siitä sadalletuhannelle kuulijalle.

– Kahdentoista tuhannen puhelun jälkeen ajattelin, ettei mikään inhimillinen tai epäinhimillinenkään ole minulle enää vierasta.

Jos hädissään itse kysyy ja itse vastaa, kaikki ilmestyskirjan pedot mobilisoituvat. 

Sauri arvioi, että Yölinjan keskeinen tehtävä oli tabujen selättäminen. Sitä varten niistä oli voitava puhua.

– Ihmiset pelkäävät eniten niitä tabuja, joihin liittyy häpeää ja syyllisyyttä. Kun niistä voi puhua, niiden voima vähenee.

Monet Yölinjan soittajat kertoivat yksinäisyydestään tai itsemurha-aikeistaan. Yksi aihe toistui muita useammin – Sauri sanookin, että Suomi on riippuvuuksien maa. On päihderiippuvaisia, läheisriippuvaisia ja niitä, joille pelaaminen on ongelma.

– Tarkoitus oli, että kaikki puhelut päättyvät niin, että soittaja tietää, mitä hän tekee seuraavaksi. Aina se ei onnistunut. Päihderiippuvaisten kanssa jutellessani huomasin, että jo puhelun kestäessä soittajassa heräsi vastustus tyyliin ”Hyvä Jumala, tee minut raittiiksi, mutta vasta sitten, kun olen juonut nämä”.

Nuorin Yölinjaan soittanut oli viisivuotias. Hänen äitinsä oli lähtenyt kapakkaan ja hommannut kotiin lapsenvahdin, mutta sitten lapsenvahtikin oli lähtenyt kapakkaan.

– Muistelisin, että lapsella ei ollut mitään akuuttia hätää. Hän vain halusi tietää, mitä hän tekee sitten, jos kukaan ei tule takaisin. Aika vähän minä siinä voin tehdä. Soittajan puhelinnumero kuitenkin tallentui, ja seuraavan tauon aikana soitin sosiaalipäivystykseen, että menisivät tsekkaamaan tilanteen.

Onni tulee ja menee

Lokakuun lopussa oli Pekka Saurin viimeinen työpäivä Helsingin yliopiston työelämäprofessorina. Työntekoa hän ei kuitenkaan suunnittele lopettavansa.

– En minä koskaan heittäydy eläkeläiseksi. Kai tässä kaikkea väkertämistä edelleen on. Kirjoittelen varmaan jotain. Ja on noita puhujakeikkojakin edelleen.

Äänikirjassa Saurin polveilevat lapsuudenmuistot katkeavat välillä vanhenevan miehen huokauksiin ja oivalluksiin, sellaisiin kuin ”Elämä muuttuu kerralla helpommaksi, kun luovut onnen tavoittelusta”. Onnellisuus on Saurin mukaan tunnetila, joka tulee ja menee. Siksi sitä on turha tavoitella.

Onnen sijasta kannattaa keskittyä merkityksellisiin asioihin. Kun niitä löytää, onnikin voi tulla sivutuotteena. Voi katsoa peltomaitikkaa. Tai uppoutua musiikkiin.

– Tänä aamuna kuuntelin Bachin urkumusiikkia. Varmaan jonkinlaista minuuden katoamisen kokemusta siitä etsii. Ehkä se on valmistautumista kuolemaan ja minuudesta luopumiseen ja sulautumista johonkin ikuiseen. Sekin on tietynlaista vapautumista, ettei ole kiinni arjen pikkuasioissa eikä omassa egossaan. Jos joskus on tuntenut itsensä korvaamattomaksi, siinä tuo tunne viimeistään häviää.

Kuka?

Pekka Sauri, 66, on vapaa puhuja ja kirjoittaja ja entinen Helsingin apulaiskaupunginjohtaja. Hänen kolmivuotinen kautensa Helsingin yliopiston työelämä­professorina päättyi juuri.

Mitä?

Sauri on kirjoittanut useita kirjoja, joista uusin, Huominen, eilisen sanelema, on juuri ilmestynyt sekä Saurin itsensä lukemana äänikirjana että perinteisenä kirjana.

Motto

Elämä muuttuu kerralla helpommaksi, kun luovut onnen tavoittelusta.



Juttua muokattu 25.11. klo 12.10. Poistettu tieto siitä, etteivät kriisipuhelimet päivystäneet kun Vastaamon tietomurto tuli julkisuuteen.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi