Pelipöytäpuhetta-podcast: Miten selviytyä ulkonäkökeskeisessä maailmassa?

Pelipöytäpuhetta-podcast: Miten selviytyä ulkonäkökeskeisessä maailmassa?

Kirkko ja kaupungin podcast-sarjan ensimmäisessä osassa vieraina ovat pappi ja toimittaja Hanna Paavilainen sekä radiojuontaja, entinen Hunks-tanssija Esko Eerikäinen.

Ulkonäkö ei merkitse minulle mitään, sanoo Hanna Paavilainen nauraen.

– Tietysti katson vain sieluun, sitä, miten ihminen käyttäytyy ja kohtelee lähimmäistään.

Sitten hän vakavoituu.

– No, tuollaisen ääneen sanominen kuulostaa todellisuudessa tekopyhältä. Myönnän olevani jossain määrin ulkonäkökeskeinen – ainakin samassa määrin kuin sielukeskeinenkin, hän sanoo.

Esko Eerikäinenkin myöntää, että totta kai ulkonäkö merkkaa.

– Senhän me ensimmäiseksi toisesta huomamme, kuinka huoliteltu ihminen on ja miten hän itsensä kantaa. Toki sen merkitys oli itselleni aiemmin suurempi, kun tein töitä ulkonäöllä.

Kun ulkonäköseikkoja jatkuvasti puidaan ja tuodaan esiin mediassa, niiden tarjoamilta malleilta on vaikea välttyä. Aikuiselle se on kenties helpompaa, mutta lapset ovat suojattomammassa asemassa. Eerikäinen on nähnyt tämän käytännössä, sillä hänen kahdeksanvuotias tyttärensä seuraa paljon muotia ja sen ilmiöitä.

– Isänä joudun hänen kauttaan käymään läpi, että onko ookoo värjätä hiuksia, saako lakata kynnet, voiko laittaa pillifarkut, joissa on nilkat paljaana pakkasessa – kun se on muotia. Onneksi hän on niin fiksu, että on tajunnut, ettei päällä tarvitse olla ne maailman cooleimmat kuteet, vaan tärkeintä on, että olo on hyvä.

Arvosteleva ja kiroileva tyyli ja käytös muuttivat ulkonäönkin vastenmieliseksi.
– Esko Eerikäinen

Myös Hanna Paavilainen on ehtinyt pohtia omaa rooliaan kahden kasvavan nuoren miehen äitinä. Nuorisopappina ollessaan hän näki, etteivät pojat ole juurikaan tyttöjä vapaampia ulkonäköpaineista.

Tarina kertoo papin joutuneen vaihtoon, koska morsiuspari tahtoi seremoniaansa paremman näköisen. Paavilainen ei ihan tätä niele.

– Olen kyllä kuullut, että papille olisi hääjuhlaa varten tarjottu kampaajaa, mutta en ole kenenkään seurakuntalaisen koskaan kuullut sanovan, että pappi olisi vaihdettu siksi, ettei ulkonäkö miellyttänyt. Kirkon piiristä minulla on päinvastoin sellainen fiilis, ettei halutakaan, että pappi on liian korean näköinen.

Ihminen on maailman sivu kiinnittänyt huomiota omaansa ja muiden ulkonäköön. Paavilaisen mukaan jo Vanhassa testamentissa puhutaan etenkin kauneudesta.

– Varallisuus ja valta näyttäytyvät sen teksteissä usein kauniina. Koko Vanhassa testamentissa ei kuitenkaan ole sanaa ruma, vaikka ihmisiä ja heidän ulkonäköään kuvataan monin tavoin ja värikkäästi.

Rumuutta pohtiessaan Esko Eerikäinen muistelee tuoretta tilannetta, jossa joukko toisilleen entuudestaan tuntemattomia ihmisiä oli syömässä. Hän oli kiinnittänyt huomionsa mukavannäköiseen naiseen, mutta liki järkyttynyt, kun tämä alkoi tuoda it­seään esille.

– Arvosteleva ja kiroileva tyyli ja käytös muuttivat ulkonäönkin vastenmieliseksi. Tuli sellainen olo, etten halua olla tämän ihmisen seurassa. Toisaalta naisesta, joka ulkoisesti voi vaikuttaa epävarmalta, voi puhuessa tulla esiin varmuus, jossa on itseensä päin vetävää kauneutta. Pelkkä ulkoinen kauneus ei riitä mihinkään, Eerikäinen sanoo.


Kuuntele ensimmäinen Pelipöytäpuhetta-jakso tästä:

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi