Korson seurakunnan salibandykerho kokoontuu Vierumäen koululla maanantaisin. Terho Kettunen on vetänyt kerhoa, ja hän harrastaa itsekin salibandya.
Pitääkö lapsen harrastaa? – ”Harrastus on ehdoton juttu”, sanoo kouluikäisten kerhoja Korsossa vuosikymmenet vetänyt Terho Kettunen
Seurakunnan kerho tuo rytmiä viikkoon ja voi lievittää yksinäisyyttä. Työn ohessa huippupainijan uraa tehnyt Terho Kettunen harrastaa itsekin monipuolisesti.
Salibandya, kokkausta, pehmomiekkailua, musiikkia ja teatteria. Muun muassa näitä harrastuksia Korson seurakunta tarjoaa 7–14-vuotiaille. Kerhoja vetävät usein nuoret kerhonohjaajat, mutta toimintaa organisoi ja ohjaajat kouluttaa seurakunnan nuorisotyönohjaaja Terho Kettunen. Joskus hän on itse paikalla kerhossa, mutta jakaa mieluusti vastuuta nuorille, joista osa on vanhoja kerholaisia.
– Nuoret kokevat hyvänä sen, että heille annetaan avaimet, koulutus tehtävään ja palkkaa. Kerhon ohjaaminen tarkoittaa myös sitä, että tehtävään on sitouduttava. Matikankokeet eivät voi mennä työn ohi. Hyvin nuoret sitoutuvatkin, Kettunen kertoo.
Seurakunnan kerhoissa käy monenlaisia lapsia: heitä, joille kerran viikossa kokoontuva seurakunnan kerho voi olla ainoa harrastus sekä heitä, jotka harrastavat paljon muutakin. Vuosi seurakunnan kerhossa maksaa vain parikymppiä, joten harrastaminen on mahdollista niillekin perheille, jotka eivät voi käyttää suuria summia lasten harrastuksiin.
– Me emme ole voittoa tavoitteleva yritys. Alueen kouluissa on paljon lapsia, joita seurakunta ei tavoita, mutta aina jonkin osuuden tavoitamme. He, jotka eivät tule kerhoon, saattavat tulla leirille.
Osa 4–6.-luokkalaisten kerhon lapsista on ollut mukana pitkään. Kokeneista kerholaisista saattaa myöhemmin tulla kerhonohjaajia.
Kaiken sometuksen keskellä olemme paljon yksin
Terho Kettunen on työskennellyt Korson seurakunnan nuorisotyössä lähes 30 vuotta. Kerhotoiminnan lisäksi työnkuvaan kuuluu yhteistyötä koulujen kanssa. Kettunen vetää myös yhden riparin joka vuosi.
Kettusta harmittaa, että varhaisnuorisotyön resursseja on vähennetty monessa seurakunnassa. Varhaislapsuuden ja rippikoulun välissä on monta vuotta, jolloin lapset ja nuoret voisivat juurtua seurakuntaan ja kirkkoon.
Aika menee aina johonkin. Tänä päivänä se tuppaa menemään puhelimeen ja pleikkariin.
Säännöllisellä harrastuksella, kuten sählykerholla, voi olla suuri merkitys.
– Harrastus on ehdoton juttu. Se on kasvulle ja mielenterveydelle hyväksi, ja harrastuksissa oppii sitoutumaan ja saa kavereita, Kettunen sanoo.
– Aika menee aina johonkin. Tänä päivänä se tuppaa menemään puhelimeen ja pleikkariin. Ne ovat mahtavia juttuja, mutta myös koukuttavia. Harrastukset tuovat rytmiä viikkoon.
Kettusen mielestä harrastukset voivat myös tukea lapsen kasvua itsenäisemmäksi: siellä ollaan ilman vanhempia ja usein eri porukassa kuin koulussa. Harrastuksilla on merkitystä myös yksinäisyyden lievittäjänä.
– Kaiken sometuksen keskellä nykyään ollaan tosi paljon yksin. Voi tulla sellainen olo, ettei tarvitse hakeutua porukkaan, kun puhelimella saa kiinni.
Vaikka sählykerhossa pelataan ja kokkikerhossa kokataan, niissä on mukana aina myös hengellinen ulottuvuus. Joulun alla voidaan miettiä, vietetäänkö pian joulupukin, tontun vaiko sittenkin jonkun muun syntymäjuhlaa ja kerhon aluksi tai lopuksi on aina pieni hartaus tai rukous.
– Esimerkiksi sählykerhossa voimme sanoa, että ”Siunaa Jeesus pelimme, ole aina luonamme”.
Terho Kettunen, 55, kilpaurheilee yhä.
Kilpaurheiljakin harrastaa monipuolisesti
Kaikki lapset ja nuoret eivät välttämättä innostu seurakunnan sählykerhosta, mutta jokin mieluisa tapa liikkua olisi hyvä löytää, Terho Kettunen ajattelee.
– Liikuntaa tarvitsee ihan jokainen. Se on vähentynyt sekä lapsilla että aikuisilla.
Hän on itse hyvä esimerkki monipuolisen liikunnan ja harrastamisen merkityksestä. Kun kouluvierailulla pitää esittää Sakkeusta, pientä miestä, joka kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen, 55-vuotias Kettunen kipuaa yhä kevyesti köyttä pitkin liikuntasalin kattoon. Päivätyönsä ohella Kettunen on nimittäin kilpaillut kreikkalais-roomalaisessa painissa: voittanut esimerkiksi SM-kultaa ja kuusi MM-kultaa veteraanisarjassa.
Se on varsin hyvin siihen nähden, että kilpaura päättyi kertaalleen parikymppisenä selkävammaan. Kovalla harjoittelulla ja vaimon tuella Kettunen palasi huipulle 28-vuotiaana. Ura jatkuu – jos paikat kestävät. Syksyllä ovat edessä vielä yhdet MM-kisat Kreikassa.
Huippupainija harrastaa kuitenkin monipuolisesti muutakin.
– Liikun noin kuutena päivänä viikossa. Salibandya pelaan 2–3 kertaa viikossa. Kotona poljen kuntopyörää, vedän leukoja, teen kahvakuulatreeniä, hypin narua ja kiipeän köysiä.
Uusi juttu ovat lavatanssit ja salsa. Tanssiessa parin pitää osata arvata, mihin mennään seuraavaksi. Painissa se on toisin päin.
Sisaruspiirissä voidaan lausua alku- tai loppurukous.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Seurakunnan nuorisotyöntekijä Ilkka Kanerva kuuluu kalustoon Vuosaaren lukiossa – ”Kaikki tähtäävät siihen, että oppilas pärjäisi”
Hyvä elämäIlkka Kanervan työtä lukiossa on muun muassa yksinäisyyden vähentäminen ja nuorten elämänhallinnan tukeminen.
