null Kokkikerhossa leivotaan ensin ja herkutellaan sitten – ”Tärkeintä on, että lapsi oppii tekemään”, sanoo kokkikerhon vetäjä Eugene Farrell

Ammattikokki Eugene Farrell ohjaa varhaisnuorten kokkikerhoa Viherlaakson kappelilla. – Nyt leivotaan porkkanakakkua ja kanelipullia, Farrell sanoo kerhossa käyvälle Mintulle, joka on jo kuorinut porkkanoita.

Ammattikokki Eugene Farrell ohjaa varhaisnuorten kokkikerhoa Viherlaakson kappelilla. – Nyt leivotaan porkkanakakkua ja kanelipullia, Farrell sanoo kerhossa käyvälle Mintulle, joka on jo kuorinut porkkanoita.

Kokkikerhossa leivotaan ensin ja herkutellaan sitten – ”Tärkeintä on, että lapsi oppii tekemään”, sanoo kokkikerhon vetäjä Eugene Farrell

Irlantilaistaustainen kokki Eugene Farrell ohjaa seurakunnan kokkikerhoa Viherlaakson kappelilla.

Ensimmäinen ruoka, jonka irlantilainen Eugene ”Jussi” Farrell halusi lapsena tehdä, oli lasagne ja valkosipulileipä. Ne hän valmisti työssä käyvälle äidilleen yhdessä mummon kanssa. Farrell oli silloin kuusivuotias.

– Halusin auttaa. Minusta ei ollut oikein, kun äiti joutui aina tekemään ruokaa muille, Eugene Farrell sanoo.

Farrell opiskeli kokiksi kotimaassaan Irlannissa. Hän muutti Suomeen 16 vuotta sitten, ja kymmenen vuotta sitten asettui Espoon Viherlaaksoon. Hänellä on kaksi alakouluikäistä poikaa.

Ruuanlaittotaitojen siirtämisen omille lapsilleen Eugene Farrell aloitti, kun esikoinen oli kolmevuotias. Silloin poika teki isän avustamana itselleen aamupuuron.

– Ei haittaa, jos ruoka epäonnistuu tai putoaa lattialle. Tärkeintä on, että lapsi oppii itse tekemään. Silloin hän selviää elämässään, eikä tarvitse turvautua kaupan valmisruokiin.

Mutakakun leipominen oli parasta

Lounasravintolassa kokkina työskentelevä Eugene Farrell ohjaa tiistai-iltaisin lasten kokkikerhoa Viherlaakson kappelilla. Kerhonohjaajan pesti avautui yllättäen, kun hänen oman lapsensa kokkikerhosta puuttui ohjaaja. Farrell lupautui ohjaajaksi, jotta lapset saisivat hyvän harrastuksen.

– Tämä on tosi mukavaa. Tunnen jo ennestään melkein kaikki kerholaiset, Farrell sanoo.

Viherlaakson kokkikerhossa on kymmenen lasta. Enemmänkin olisi ollut tulossa, mutta pieneen keittiöön ei mahdu hyörimään kovin montaa lasta yhtä aikaa.

Useimmiten Farrell jakaa lapset kahteen ryhmään, joista puolet kokkaa keittiössä ja loput leikkivät kerhon apuohjaaja Isa Kankaan johdolla leikkihuoneessa. Sitten vaihdetaan vuoroja, jotta jokainen lapsi pääsee tekemään keittiötöitä. Lopuksi istutaan pöytien ääreen nauttimaan juuri valmistuneita herkkuja.

Leipomis- ja ruuanlaittotaitojen oppimisen lisäksi kokkikerho on harrastus, jossa harjoitellaan yhdessä toimimista.

- Pirjo Myllärniemi

Syksyn aikana kokkikerhossa on tehty muun muassa pannukakkua. Silloin poikien ryhmä teki tytöille suolaista pannaria ja tytöt tekivät pojille makeaa pannaria. Lokakuun ensimmäisellä kerralla leivottiin porkkanakakkua ja kanelipullia. Seuraavaksi kerraksi suunniteltiin suolaisia ja makeita muffineita.

Kerholaisten mielestä mutakakun leipominen on ollut tähän asti parasta. He ovat innoissaan keittiössä puuhailusta.

– Kokkaaminen on kivaa, Sofia sanoo.

– Parasta on, kun saa syödä itse tehtyjä leivonnaisia, Minttu sanoo.

– Kotona leivon isän kanssa pullaa ja äidin kanssa kakkuja, Frida sanoo.

Kokkikerhon syyskauden viimeisellä kerralla syödään jouluateria juhlavasti kynttilöiden valaisemien pöytien ääressä.

– Lapset valmistavat alkuruuan, pääruuan ja jälkiruuan. Ei mitään monimutkaista, mutta kaikki tehdään itse, Eugene Farrell sanoo.

Maija kaulitsee pullataikinaa, josta tehdään kanelipullia. Minttu seuraa vieressä. Sofia raastaa porkkanoita porkkanakakkua varten. Eugene Farrell tutkii reseptikirjaa.

Maija kaulitsee pullataikinaa, josta tehdään kanelipullia. Minttu seuraa vieressä. Sofia raastaa porkkanoita porkkanakakkua varten. Eugene Farrell tutkii reseptikirjaa.

Kokkikerhot kiinnostavat

Viherlaakson kokkikerho on yksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan 31 kokkikerhosta.

– Leipomis- ja ruuanlaittotaitojen oppimisen lisäksi kokkikerho on harrastus, jossa harjoitellaan yhdessä toimimista. Kerhon yhteydessä pidetään myös hartaushetki, sanoo seurakunnan nuorisotyönohjaaja Pirjo Myllärniemi.

Monet kerhonohjaajista ovat nuoria, jotka ovat itse käyneet kerhossa vuosia. Apuohjaajina toimii hieman heitä nuorempia. Seurakunta maksaa tehtävästä palkkion ja järjestää ohjaajille virkistystä. Esimerkiksi joulukuussa luvassa on matka Turun joulutorille ja sen jälkeen ravintolaan syömään.

Myllärniemen mukaan monenlaiset seurakunnan kerhot ja lyhyemmät kurssit kiinnostavat lapsia. Aikuinen, jolla on jokin taito ammatin tai harrastuksen kautta, on Myllärniemen mukaan tervetullut jakamaan osaamistaan Eugene Farrellin tapaan.

– Eräs tuttu nuori innostui tekemään stressi­leluja ja lupautui ohjaajaksi seurakunnan kurssille. Kun ilmoittautumisaika stressilelukurssille ­alkoi, paikat täyttyivät muutamassa minuutissa, Pirjo Myllärniemi sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi