null Jäävätkö omat toiveesi hulinan jalkoihin? − Retriittiin saa tulla kiireisenä

– Syrjään vetäytyminen voi olla tarpeen, että hahmottaa omaa elämäänsä. Retriitti on yksinkertaisuutta, mutta ei sisällyksettömyyttä, sanoo Laura Sydänmaanlakka.

– Syrjään vetäytyminen voi olla tarpeen, että hahmottaa omaa elämäänsä. Retriitti on yksinkertaisuutta, mutta ei sisällyksettömyyttä, sanoo Laura Sydänmaanlakka.

Ajankohtaista

Jäävätkö omat toiveesi hulinan jalkoihin? − Retriittiin saa tulla kiireisenä

Hiljaisuudessa viipyminen luo jotain uutta.

Tuntuuko, että kalenteri hallitsee sinua? Onko sellainen olo, että sinä itse ja sinun toiveesi ja ajatuksesi ovat piilossa jokapäiväisen hulinan alla? Jopa niin, ettet enää oikein tiedä, mitä ne toiveet ja ajatukset ovat. Kuulostaa ehkä tutulta.

– Ihmisten kaipuu hiljaisuuteen ja pysähtymiseen kertoo jotain olennaista meidän ajastamme, toteaa retriittiohjaaja Laura Sydänmaanlakka.

Seurakuntien järjestämät retriitit jatkavat ikivanhaa kristillistä hiljaisuuteen vetäytymisen perinnettä. Niiden toteutus on sovellettu nykyihmisen kysymyksiin ja tarpeisiin.

Retriitti on yleensä viikonlopun mittainen vetäytyminen, mutta myös päivän mittaisia retriittejä järjestetään. Osallistujat sitoutuvat retriitin ajaksi hiljaisuuteen eli puhuminen lopetetaan konkreettisesti. Päivää rytmittävät yhteiset ateriat ja rukoushetket. Ohjaajan kanssa voi halutessaan sopia retriitin aikana lyhyen yksityisen keskustelutuokion.

– Ensimmäisenä iltana laskeudutaan hiljaisuuteen ja sitä jatkuu viimeisen retriittipäivän loppuun, jolloin noustaan takaisin hiljaisuudesta. Päätösruokailussa puheensorina onkin yleensä ihan mieletön, sanoo Sydänmaanlakka.

Hiljaisuus kannattelee koko ryhmää

Retriitteihin kuuluvat ohjaajien pitämät virikepuheenvuorot. Musiikki on usein olennainen osa retriittiä. Ne tarjoavat ajatuksia ja näkökulmia osallistujan omaan hiljaiseen rukoukseen ja pohdiskeluun. Jotkut retriitit saattavat olla esimerkiksi taidepainotteisia, jolloin niissä käytetään vaikkapa maalaamista tai taideteosten katselua virikkeenä.

Hiljaisuuteen tuo oman lisänsä myös yhdessä oleminen, vaikka toisten kanssa ei kommunikoidakaan. Ei ole sama asia olla yksin kotona hiljaa kuin yhdessä toisten kanssa retriitissä.

– Yhteinen hiljaisuus tuo osallisuuden kokemuksen. Olen osa ryhmää ja hiljaisuus kannattelee koko ryhmää. Toisaalta yhdessäolon hiljaisuus on toisen kunnioitusta, kertoo Sydänmaanlakka.

Hän korostaa, että retriitissä on aina tilaa myös yksin olemiselle. Viikonloppuretriiteissä rukoushetkiin ja virikepuheisiin osallistuminen on vapaaehtoista ja jokaisella on oma huone, johon voi vetäytyä milloin vain.

– Siellä voi äärimmillään viettää vaikka koko retriitin. Joskus on näin käynyt, kun osallistuja on ollut niin väsynyt, että lepo on ollut tärkein tarve.

Sydänmaanlakka siteeraakin retriitin syvimpänä lähtökohtana Raamatusta Jeesuksen lausetta: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää”.

– Retriitti antaa mahdollisuuden hiljentyä elämän kiireiden keskellä. Voi kuunnella itseään ja myös Jumalaa kaikessa rauhassa.

– Syrjään vetäytyminen voi olla tarpeen, että hahmottaa omaa elämäänsä. Retriitti on yksinkertaisuutta, mutta ei sisällyksettömyyttä. Samalla kun tyhjentyy ylimääräisestä hälystä, voi täyttyä jollakin uudella, Sydänmaanlakka sanoo.

Hengellistä rauhaa ja levollisuutta

Seurakuntien retriiteissä ei kysellä titteleitä tai muita elämän saavutuksia. Toinen osallistuja saattaa tietää kumppaneistaan vain etunimen, jos sitäkään.

– Ohjaajana toivon, että retriitti antaisi ennen kaikkea lepoa. Hengellistä rauhaa ja levollisuutta Jumalan ja itsen kohtaamiseen, Laura Sydänmaanlakka tiivistää.

– Retriitinohjaajana käytän usein kehollista rukousta, joka voi olla rukoilemista rentoutuksen aikana. Myös kevyt liike antaa mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen rentoutumiseen ja avaa aistit hiljaisuudelle.

Sydänmaanlakka vinkkaa, että retriittiin ei tarvitse valmistautua.

– Varaat vain ajan kalenteristasi ja tulet kiireinesi ja kännyköinesi kaikkineen. Retriitissä huomaat sitten, miten hiljaisuus vaikuttaa. Retriitti antaa sisäistä iloa ja luottamusta siihen, että elämä kantaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.