null Gurun opissa: Rukous on yhtä helppoa kuin hengittäminen

Gurun opissa: Rukous on yhtä helppoa kuin hengittäminen

Jeanne-Marie Guyon kirjoitti oppaan niille, joista rukoileminen tuntuu vaikealta.

Jeanne-Marie Guyon oli kirjoittanut kirjan, josta kohistiin. Kirja herätti ihastusta, mutta sitä pidettiin myös vaarallisena – ehkä siksi, se opetti yksinkertaista sydämestä nousevaa rukoilemista, jonka kuka tahansa voi oppia. Hän toi kaikkien ulottuville sen, mitä oli harjoitettu luostarien seinien suojissa. Lisäksi hän oli harvinaisen rohkea, elämässään kovia kokenut perheellinen nainen vuoden 1685 Ranskassa.

Madame Guyon itse sanoo kirjoittaneensa kirjan niitä varten, jotka haluavat rakastaa Jumalaa, mutta joista rukoileminen tuntuu vaikealta ja jopa pelottavalta. Siksi hän haluaa kertoa, miten helppoa ja yksinkertaista rukoileminen voi olla. Hän ei tahdo tehdä asiasta työlästä. "On kyseessä rukous, joka ei häiritse sinun ulkonaisia toimintojasi tai päivittäisiä rutiinejasi", hän lupaa. Vaan päinvastoin, rukous voi rytmittää päivääsi niin, että saat siitä lisää energiaa.

 

Rukoileminen on yhtä helppoa kuin hengittäminen, Guyon opettaa. Rukoillakseen ei tarvitse osata teologiaa. Riittää, että vilpittömästi etsii Jumalaa. Samalla Guyon muistuttaa, että hänen neuvomansa tie ei ole parempi kuin jonkun toisen. Hän vain haluaa kertoa, mitä hän on oman ja toisten kokemusten perusteella löytänyt.

Rukous voi rytmittää päivääsi niin, että saat siitä lisää energiaa.

Guyonin mukaan syvempään Jumalan tuntemiseen pääsee vain rukouksen kautta. Hän neuvoo meditoimaan Raamatun avulla. "Aloita avaamalla Raamattusi ja valitse sieltä jokin kohta. Lue pari riviä huolellisesti. Maistele ja sulattele lukemaasi", hän opastaa. Ei tarvitse lukea paljon eikä nopeasti. Hän lainaa monilta mystikoilta tuttua kuvaa mehiläisestä. Se, joka lukee nopeasti, on kuin mehiläinen, joka lentää kukasta toiseen. Se taas, joka lukee hitaasti ja hiljentyen, on kuin mehiläinen, joka tunkeutuu kukan syvyyksiin asti.

 

"Luettuasi hieman pysähdy hellävaroen", hän opastaa.

Anna raamatunkohdan hiljentää ajatuksesi. Rentoudu ja avaudu hiljaisuudelle ja Jumalan läsnäololle. Ja anna sielusi nauttia levosta ja rauhasta.

Jos ajatuksesi alkavat harhailla, voit lempeästi palata niihin sanoihin, joita luit. "Muista, ettet niinkään järkeile lukemaasi, vaan annat sen ravita sisintäsi", hän muistuttaa.

Tämä on tietysti vasta alkua. Loppu tapahtuu ajan myötä. Kädestä pitäen Madame Guyon opastaa, miten yhä rohkeammin voit jättää elämäsi ja huolesi Jumalan varaan, kaiken, mitä elämä tuo kohdallesi. Ja kuin vaivihkaa alat tyhjentyä itsestäsi ja täyttyä Jumalasta.

Yksinkertainen rukous luonnossa

Voit rukoilla Jumalaa hiljaa sisimmässäsi ilman sanoja milloin ja missä vain.

Luonnossa voit pysähtyä katsomaan edessäsi avautuvaa maisemaa tai kukassa viipyvää mehiläistä. Voit kuunnella puiden havinaa. Voit tuntea tuulen kosketuksen ihollasi.

Hengitä samalla rauhallisesti ja anna mielesi hiljentyä. Olet siinä Jumalan edessä. Älä vaivaa itseäsi millään, älä ponnistele. Hiljainen hengityksesi on rukousta. Hengität Jumalan läsnäoloa.

Voit mielessäsi hiljaa ja yksinkertaisesti ilmaista hänelle kiitoksesi tai kaipauksesi.

Viivy sitten vielä hetki hiljaisuudessa ja lähde eteenpäin.

Ohjaajana Madame Guyon

Jeanne Guyon syntyi vuonna 1648. Hän eli Ludvig XIV:n Ranskassa, jossa kaikkeen uskonnollisuuteen, joka näytti poikkeavan virallisesta katolisuudesta, suhtauduttiin epäluuloisesti. Kun Jeanne oli 15-vuotias, hänet naitettiin 18 vuotta vanhemmalle Jacques Guyonille. Avioliitosta tuli onneton. Miehen kuoltua 28-vuotias Jeanne jäi yksin kolmen lapsen kanssa.

35-vuotiaana hän vietti vuoden yhteisössä, jossa hän toimi hengellisenä ohjaajana ja kirjoitti pientä rukousopasta. Hänen toimintansa herätti levottomuutta piispoissa ja kiinnostusta aina hovia myöten. Se koitui lopulta hänen kohtalokseen. Hänet tuomittiin vuonna 1698 neljäksi vuodeksi Bastiljin valtionvankilaan. Hän kuoli vuonna 1717.

Nykyään Guyonin kirja on yksi rukouskirjallisuuden helmistä. Se on suomennettu nimellä Syvempään Jumalan tuntemiseen.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi