Ruuskanen: Jos kannat häpeän yksin, se kalvaa sinua ja ihmissuhteitasi
Toisen ihmisen hyväksyntä voi parantaa häpeästä.
Jos jokaisella voimakkaalla tunteella on vastinparinsa kehossamme, häpeän parina ovat ilman muuta kasvot. Häpeä kuumentaa kasvot ja saa meidät laskemaan ne poispäin muista ihmisistä. Kyyneleet polttelevat silmiämme ja haluamme vaistonvaraisesti kätkeä polttomerkityt kasvot käsiimme.
Häpeän kokemus on luonnollinen, ihmisen elämään olennaisena osana kuuluva reaktio. Suurin osa häpeän kokemuksista syntyy, kun meidät torjutaan, meitä mitätöidään tai kun meille nauretaan tai meidät suljetaan ulkopuolelle. Usein näinä hetkinä häpeä on kuin nopea lehahdus, se tulee ja polttelee, mutta olemme jo sen aikana tietoisia siitä, että se menee myös ohi.
Kukaan meistä ei selviä elämänsä läpi ilman kokemusta torjutuksi tulemisesta tai ulkopuolelle jäämisestä. Tällaiset kokemukset ovat osa ihmiselämää, ja vaikka ne aiheuttavat meissä tuskaisia tunteita, on meidän opittava sietämään niitä ja asettamaan ne mittasuhteisiinsa.
Mitä suhteettomampi häpeäkokemus on, sen varmemmin syy siihen löytyy kaukaa.
Mutta mitä tapahtuu silloin, kun häpeän tunne ei poistukaan, vaan jää meihin asumaan? Mitä on tapahtunut, kun häpeä lamauttaa meidät ja jää pysyväksi tunteeksi meidän ja muiden ihmisten välille?
Kun ihminen kokee lamaannuttavaa häpeää ja menettää toimintakykynsä, on todennäköistä, että kokemus asettuu ketjuun, joka on alkanut jo paljon ennen nykyhetkeä. Mitä suhteettomampi häpeäkokemus on, sen varmemmin syy siihen löytyy kaukaa. Sillä on eri asia tulla torjutuksi aikuiselämässä kuin kokea torjuntaa haavoittuvana, riippuvaisena lapsena tai vaikkapa herkkänä, auki olevana nuorena.
Tällaiset kokemukset voivat aktivoitua aikuisuudessa, kun samansukuiset tunteet valtaavat meidät. Silloin häpeä saa kaikupohjansa menneisyydestä ja sen sanoma ”olet arvoton, kukaan ei halua sinua, kukaan ei huoli sinua” resonoi sisäisen vääristyneen puheen kanssa. Ulkopuolisten silmissä jopa mitätön tapahtuma voi käynnistää sisäisessä maailmassa massiivisen häpeäreaktion, joka voi aiheuttaa syvää arvottomuuden tunnetta ja jopa itsetuhoista käyttäytymistä.
Kun ihminen tuntee itsensä arvottomaksi, hän kohtelee usein itseään huonosti. Häpeä ja syyllisyys ovat oivia rakennuspuita itsetuholle; itsensä tunteminen ja hyväksyntä taas auttavat kasvamaan itsetuhosta poispäin ja lisäävät kykyä huolehtia itsestä.
Häpeän kanssa eläminen on raskasta ja kuluttavaa, se syö ihmistä sisältä ja vaikuttaa vahingollisesti läheisiin ihmissuhteisiin. Siksi häpeä tulisi tuoda valoon sen sijaan, että sitä säilyttäisiin salaisuutena oman sisäisen maailman uumenissa.
Jos häpeän jakaa, se auttaa korjaamaan tavallisen väärinymmärryksen, että itse on ainoana vääränlainen, syyllinen ja huono. Kroonisesta häpeästä kärsivä unohtaa helposti, että me kaikki kannamme häpeää ja taistelemme enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi elintilasta sen lamauttavan voiman alla.
Häpeää syntyy usein ihmisten monimutkaisissa ja kerroksellisissa suhteissa. Mutta se, mikä syntyy ihmissuhteissa, voi myös parantua ihmisten välissä.
Toisen ihmisen kasvot voivat parantaa minun kasvoni. Toisen ihmisen hyväksyvä katse, anteeksianto ja ymmärrys voivat parhaimmillaan olla kuin puhdas lumi, joka vie pois poltteen häpeää kantavilta kasvoilta.
Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ruuskanen: Miten toimisit, jos lumivyöry uhkaisi sinua ja rakkaitasi?
PuheenvuorotMoni luulee tuntevansa itsensä, tunteensa ja käyttäytymisensä läpikotaisin. Se on itseriittoinen harha.
