Ruuskanen: Että tulisi nähdyksi ja ymmärretyksi – näin omaa vanhempaa voi lähestyä aikuisena

Ruuskanen: Että tulisi nähdyksi ja ymmärretyksi – näin omaa vanhempaa voi lähestyä aikuisena

Tarve vanhemman hyväksyvään katseeseen saattaa säilyä loppuun saakka.

Pöytä on katettu kahdelle, he istuvat toisiaan vastapäätä. Aikaa on paljon, tarpeeksi heille molemmille. He puhuvat pitkään, ovat hiljaakin. Välillä kurottautuvat kohti toisiaan ja tarttuvat kädestä. Lopulta he nousevat pöydästä ja halaavat pitkään. Sitten kumpikin lähtee takaisin omaan elämäänsä, sydän kevenneenä ja mieli ehjempänä. On annettu ja saatu anteeksi.

Moni ihminen kantaa sisällään toivetta jonkinlaisesta selventävästä ja parantavasta keskustelusta oman vanhemman kanssa.

Se voi puskea tarpeena esiin, kun itsestä tulee vanhempi tai kun omassa elämässä kohtaa sietämättömiä tunteita tai sovittamattomia ristiriitoja lähisuhteissa. Sitä seuraa yleensä oivallus siitä, miten paljon taakkaa on tullut lapsuuden perheestä kannettua nykyiseen elämään.

Ajatus selventävästä kohtaamisesta sisältää tarpeen tulla vihdoin nähdyksi ja sitä kautta hyväksytyksi. Yhtä lailla se sisältää aidon halun ymmärtää vanhempia ja heidän käyttäytymistään. Monen elämää rasittaa näkymätön paino, joka koostuu puhumattomista asioista perheen kesken, vaietuista salaisuuksista ja väärinymmärryksistä.

Harva silti onnistuu käymään alussa kuvaillun kaltaista keskustelua oman vanhempansa kanssa, vaikka kuinka haluaisi. Voi olla, ettei ole osaamista tai kykyä, tai edes tarpeeksi tahtoa. Jo pelkkä ajatus vanhenevan vanhemman satuttamisesta menneitä asioita nostamalla voi tuntua mahdottomalta.

Jokainen askel, jolla yrität lähestyä ymmärrystä ja anteeksiantoa, on tärkeä.

Vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen voi merkitä toisen osapuolen kunnioittamista. Onko sittenkään parempi kantaa kaunaa? Samalla saattaa kohdella vanhenevaa vanhempaansa välinpitämättömämmin kuin haluaisi.

Voisiko avoin keskustelu luoda mahdollisuuden täysipainoisempaan ja rehellisempään suhteeseen? Sellaiseen suhteeseen, josta parhaimmillaan löytyy anteeksiannon kautta syvempi ymmärrys ja rakkaus.

Avoimen vuoropuhelun voi aloittaa vähän kerrassaan. Pieni keskustelunpätkä tällä viikolla, toinen toisella. Se voi olla arkista, sen ei tarvitse olla juhlavaa ja ihmeellistä.

Mielikuva pöydän äärellä tapahtuvasta kohtaamisesta voi auttaa. Kun joudut puhumaan vaikeista asioista, ajattele, että otat askeleita kohti tuota pöytää. Ei haittaa, vaikket koskaan pääsisi perille, askeleetkin ovat tärkeitä. Jokainen askel, jolla yrität lähestyä ymmärrystä ja anteeksiantoa, on tärkeä.

Monet odottavat liian kauan, odottavat sitä viimeistä mahdollisuutta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi. Ei kannattaisi odottaa sairaalavuoteen ääreen ja saattokotiin. Kannattaisi aloittaa silloin, kun molemmilla on todennäköisesti vielä elämää elettävänä. Että olisi mahdollisuus elää se, mitä on jäljellä, sydän kevenneenä ja mieli ehjempänä.


Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi