null Ruuskanen: Miten kasvaisin ihmiseksi, jonka vieressä on hyvä olla ja helppo hengittää?

Ruuskanen: Miten kasvaisin ihmiseksi, jonka vieressä on hyvä olla ja helppo hengittää?

Mitä paremmin ihminen hyväksyy itsensä, sen paremmin hän antaa toisillekin tilaa olla ja toteutua.

Joidenkin ihmisten vieressä on helppo olla ja hengittää. Heidän seurassaan ei tule jatkuvaa tarvetta selitellä ja korjata käyttäytymistään tai pyytää anteeksi olemassaoloaan. Vastaavasti joidenkin vieressä on usein tukalaa ja epämukavaa, vaikka siihen ei olisi mitään erityistä syytä. Usein kyse on ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, siitä, että ollaan samalla aaltopituudella.

Joskus kuitenkin ihmisen, jonka kanssa on näennäisesti kaikki hyvin, vieressä on vaikea olla kokonaan oma itsensä. Yhdessäolon aikana tulee tarve puolustella tai selitellä omaa käyttäytymistään tai puheitaan. Tapaamisesta seuraa olo, että olisi pitänyt osata olla toisin, sanoa eri lailla tai osata olla hiljaa. Ikään kuin oma olemisen tapa olisi vääränlainen.

Monesti tämä johtuu meistä itsestämme. Meillä voi olla esimerkiksi hyvin ahdas kuvitelma siitä, miten me saamme olla ihmisenä muiden joukossa. Olemme saattaneet laatia sisäiset kirjoittamattomat säännöt, joiden mukaan meidän tulisi käyttäytyä. Tämä sisäinen säännöstö on usein kieltojen luettelo, joka voi sisältää esimerkiksi seuraavia lauseita: ”Älä puhu liikaa!” ”Älä naura kovaa!” ”Älä vie tilaa!

Varsinkin lapsuudessa saadut palautteet muokkaavat sisäistä koodistoamme. Parhaimmillaan saatu palaute opettaa ihmisenä olemista, kasvattaa itseluottamusta ja suuntaa meitä kunnioittamaan toisia ihmisiä. Pahimmallaan se johtaa liian tiukkaan ja ahtaaseen säännöstöön, joka leikkaa luontaisuuttamme ja istuttaa elämän mittaisen häpeän siemenet.

Voimme tarkkailla, minkälaiset ihmiset meitä ärsyttävät.

Siksi esimerkiksi pienelle lapselle annettu karmea palaute siitä, miten hänen ”naurunsa on liian äänekästä ja rumaa”, voi aikuisena vaikuttaa siten, että vähäinenkin ilon näyttäminen johtaa häpeään ja aiheuttaa välittömästi sisäisen tarpeen korjata käyttäytymistä.

Mutta joidenkin ihmisten vieressä tämä sisäinen koodisto ikään kuin kadottaa voimansa. Näiden ihmisten seurassa oma oleminen on jotenkin luonnollisella tavalla helppoa. Nämä ihmiset eivät puutu tapaamme olla, eivät korjaile puheitamme tai käytöstämme. Kun heidän seurastaan lähtee, on lämmin ja hyväksytty olo.

Voisiko syy olla siinä, että heidän sisäinen koodistonsa on avarampi ja sallivampi? Sillä mitä paremmin ihminen hyväksyy itsensä, sen paremmin hän antaa toisillekin tilaa olla ja toteutua. Mitä enemmän elää täydesti omaa elämäänsä, sen helpommin antaa myös toisten elää näköistään elämää.

Miten voisimme itse vaikuttaa siihen, minkälaista meidän lähellämme on olla? Ensimmäinen askel on omien sisäisten malliemme tunnistaminen – ja tarpeen vaatiessa niiden korjaaminen. Voimme tarkkailla, minkälaiset ihmiset meitä ärsyttävät. Ketkä ovat niitä, joiden käyttäytymiseen haluaisimme puuttua? Keitä haluamme korjailla ja oikoa?

Usein he ovat ihmisiä, joilla on erilaiset sisäiset mallit kuin meillä itsellämme. Heillä saattaa olla lupa käyttäytyä toisin kuin meillä. He saattavat nauraa kovaa, puhua liikaa, purskahtaa itkuun tai liioitella. Tai he saattavat olla hiljaa ja tarkkailla tai vetäytyä seurassa omiin oloihinsa. Tai he saattavat kysellä tyhmiä ja paljastaa tietämättömyytensä.

Meidän kannattaa aika ajoin tehdä tutkimusmatka omien tunteiden taakse. Kun näemme erityistä vaivaa ymmärtääksemme itseämme, usein se kasvattaa myös ymmärrystämme muita kohtaan. Ehkä silloin olemme matkalla ihmiseksi, jonka vieressä on hyvä olla ja helppo hengittää.

Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi