null Ruuskanen: Miten toimisit, jos lumivyöry uhkaisi sinua ja rakkaitasi?

Ruuskanen: Miten toimisit, jos lumivyöry uhkaisi sinua ja rakkaitasi?

Moni luulee tuntevansa itsensä, tunteensa ja käyttäytymisensä läpikotaisin. Se on itseriittoinen harha.

”Minulle ei voisi koskaan tapahtua mitään vastaavaa.” ”Kaiken muun ymmärrän, mutta tuollaista reaktiota en.” ”En voisi tehdä noin läheisilleni.”

Vastaavia lauseita olen päästellyt itse suustani ja kuullut niitä terapiahuoneen sisä- ja ulkopuolella. 
Monella on vankkumaton usko siihen, että omat tunteet, teot ja valinnat ovat hallussa ja tiedossa.

Elämä on kuitenkin arvaamaton seikkailu, jossa kuka tahansa voi kohdata yllättäviä tilanteita, ja vielä enemmän saatamme yllättyä omista reaktioistamme, tunteistamme ja käyttäytymisestämme.  

Kun elää tarpeeksi vanhaksi, alkaa pikkuhiljaa tajuta, miten vähän ymmärtää itseään ja käyttäytymistään, toisista puhumattakaan.  

Usein puhutaan siitä, kuinka eri lailla ihmiset toimivat onnettomuustilanteissa. Ja että vasta onnettomuuden sattuessa voi saada selville oman reagointitapansa. 

Joku kykenee toimimaan, toinen jähmettyy ja menettää toimintakykynsä. Joku ryhtyy pelastamaan toisia ihmisiä, toinen huolehtii vain omasta turvallisuudestaan. Ruotsalainen elokuva Turisti kertoo tästä. Siinä lumivyöryn uhka saa perheenisän huolehtimaan vain itsestään ja jättämään vaimon ja pienet lapset oman onnensa nojaan. 

Perhe selviää lumivyöryn uhasta säikähdyksellä, mutta jälkipyykki on raivokasta. Naisen on vaikea hyväksyä puolisonsa itsekästä käytöstä ja niin on miehen itsensäkin. Miehen minäkuva kokee vakavan kolauksen ja avioliitto ajautuu hetkeksi vaakalaudalle.

Haluamme uskoa, että elämän tragedioiden kohdalla olemme sankarillisia ja hyveellisiä.

Useimmat eivät joudu isoihin onnettomuuksiin, mutta jokaiselle tulee vastaan pieniä ja isoja tragedioita. Elämä heittää eteen haasteita ja tilanteita, joihin emme koskaan kuvitelleet joutuvamme.  

Mitä meissä tapahtuu, kun sairastumme vakavasti? Mitä tunnemme, kun läheinen kuolee yllättäen? Miten reagoimme, kun meidät hylätään toisen takia?  Minkälaiseksi elämä muodostuu, kun suurin unelmamme ei koskaan toteudu? Miten kestämme syyllisyyden, jos aiheutamme toiselle ihmiselle kärsimystä? 

Uskon, että useimmat meistä luulevat tietävänsä vastauksen edellisiin kysymyksiin. Uskon myös, että käsitys itsestä on usein idealisoitu ja reilusti yläkanttiin kurkottava.

Haluamme uskoa, että elämän tragedioiden kohdalla olemme sankarillisia ja hyveellisiä. Tosiasiassa emme voi tietää. 

Ihmisten reaktiot ja käyttäytyminen ovat sekoitus kasvatusta, luonnetta, tunteita, tarpeita ja historiaa. Toimintamme ei ole koskaan täysin rationaalista ja ennalta-arvattavaa. 

Kun käsitys itsestä murentuu elämän arvaamattomuuden edessä, joudumme tarkastelemaan itseämme rehellisesti ja uusin silmin.  Se antaa mahdollisuuden uudistaa minäkuvaa ja olla joustavampi ja armollisempi sekä itseä että muita ihmisiä kohtaan. Mitä paremmin hyväksymme oman vaillinaisuutemme, sitä paremmin kestämme sen myös muissa.

Turisti-elokuvassa lumivyöryn uhka iskee railon ihmissuhteisiin, mutta toisaalta rikotusta voi kasvaa aiempaa kestävämpi ja rehellisempi ihmissuhde. Enempää en paljasta, mutta olennaista on se, ettei meidän tarvitse odottaa onnettomuuksien tuomia oppitunteja.

Idealisoitua minäkuvaa ja siihen liittyvää itseriittoisuutta ja kaikkitietävyyttä on mahdollista purkaa vähä vähältä. Parhaiten se sujuu, kun myönnämme olevamme riippuvaisia toisista ja opimme ajoissa turvautumaan muihin ihmisiin elämän pienissä ja isoissa tragedioissa.

 

Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi