Ruuskanen: Tämä ohje vanhemmille ei vanhene koskaan – aloita katsomalla nukkuvaa lasta
Jos jokin sysää meidät pois rakastavan vanhemmuuden tilasta, niin aina voi palata siihen tunteeseen, jonka nukkuva vauva joskus herätti. Ja aina voi aloittaa alusta.
Äidin rinnalle ollaan laskemassa vastasyntynyttä lasta. Vuosien odotus tiivistyy tähän hetkeen, äiti kurottaa katseensa tuota mykkää ja salaperäistä hahmoa kohtaan ja kauhistuu äkisti. Hän ei halua lasta lähelleen, päinvastoin, hän haluaisi ojentaa lapsen jollekin toiselle. Hän haluaisi vain olla yksin ja nukkua loputtomasti.
Seuraavana päivänä lapsi lasketaan hänen syliinsä puettuna liian suureen sairaalan pyjamaan. Vauva näyttää vieraalta ja tuoksuu oudolta, kaikki tuntuu erilaiselta kuin hän kuvitteli. Käärö painaa ja käsivarret puutuvat ja mieli on ihmeen tyhjä ja tunnoton. Yön pimeydessä, synnytysosaston hiljentyessä hänet valtaa pakokauhu. Tuohon tuntemattomaan hänet on sidottu ja tuo tuntematon raukka on hänestä riippuvainen.
Alkaa pitkä ja vaivalloinen matka vanhemmuuteen. Päivä päivältä, viikko toisensa jälkeen hän huolehtii hänelle annetusta ihmeestä niin hyvin kuin osaa. Pesee ja ravitsee, pitää lämpimänä. Useimpina päivinä hän toimii mekaanisesti ja tuntee kuin olisi sumussa. Hän tekee, vaikka ei tuntisi mitään. Ja lopulta, kuukausien jälkeen jokin liikahtaa hänessä. Yhtäkkiä lapsen intensiivinen tuijotus ei olekaan ihan niin uhkaavaa ja äiti katsoo lastaan ja sanoo ihan hiljaa: ”Hei, hauska tavata, mä olen sun äitisi!”.
Useimpien vanhemmuus alkaa helpommin. Monet kestävät paremmin sen, että rakkauden täyteisten ja hellien hetkien rinnalla on myös hiljaisempia, tyhjempiä hetkiä tai suoranaista välinpitämättömyyttä ja avuttomuutta. Useimmat kestävät sen, että erilaiset tunteet tulevat ja menevät eikä niiden vangiksi kannata jäädä. Mutta silti luulen, että moni vanhempi joutuu aika ajoin vastakkain sen tunteen kanssa, jossa tulee pohdittua, olenko riittävän hyvä vanhempi.
Vanhemman tehtävänä on katsoa lasta hyväksyvin silmin joka päivä.
Vanhemmuus koostuu monista tekijöistä ja syyt, miksi se on jollekin vaikeampaa kuin toiselle, ovat monimutkaiset. Koskaan emme voi tietää, kenessä meistä lapsen avuttomuus ja riippuvaisuus aiheuttaa ahdistusta. Emme voi tietää minkälaisia tiedostamattomia muistoja meissä aktivoituu, kun tulemme vanhemmaksi.
Vanhemmiksi tullessamme asetumme linkiksi sukupolvien ketjuun. On merkityksellistä, minkälainen se ketju on ja mihin kohtaan siinä asetumme. Onko välitetty hiljaista tietoa armollisesta vanhemmuudesta vai onko armottomuus ja ankaruus ollut taakkana sukupolvesta toiseen?
Sillä paljon enemmän kuin yksityiskohtaista opetusta lapsen huollosta tai kasvattamisesta vanhempi tarvitsee tietoa siitä, että hänestä on tähän, että hänessä itsessään on kaikki tarvittava taito ja tieto. Kyky hoivata ja ravita, kyky pestä ja lämmittää.
Tunteetkin ovat meihin ennalta asennettuja, mutta ne saattavat käyttäytyä ennalta arvaamattomasti. Lapsi saattaa aiheuttaa meissä pikemminkin ristiriitaisia kuin selkeitä tunteita. Rakkaus tai kiintymys voi näyttäytyä ja tuntua pelkona ja kiukkuna. Siksi olisi tärkeä antaa ristiriitaisten tunteiden rauhoittua itsessä ja odottaa kunnes sieltä kaiken seasta siiloutuu jotain hyvää ja pysyvää. Sillä rakkauskin on kehittyvä ja kasvava tunne. Se voimistuu suotuisissa olosuhteissa, joissa uusi vanhempi saa opetella uutta tehtäväänsä turvassa, ilman nujertavaa syyllisyyttä.
On myös tärkeä muistuttaa, että vanhempi ei tee matkaa yksin. Matkakumppanina on lapsi. Lapsi joka kehittyy ja on päivä päivältä enemmän kontaktissa, lapsi joka opettelee katsomaan kohti ja etsimään silmiä ja katsetta. Vanhemman tehtävänä on katsoa lasta hyväksyvin silmin joka päivä. Se on vanhemman luovuttamaton perustehtävä, yhtä tärkeä kuin turvan antaminen ja huolen pitäminen.
Jos katsominen tuntuu vaikealta, niin aloita katsominen siitä, kun lapsi nukkuu. Moni kuormittunut ja itsensä huonoksi vanhemmaksi tunteva kertoo, että lasta on helpointa rakastaa, kun hän nukkuu. Siitä on hyvä aloittaa. Katso nukkuvaa lasta ja anna itsesi tuntea kiintymystä ja halua suojella. Anna näiden tunteiden kasvaa sinussa vähitellen.
Kun olet valmis ja sinusta tuntuu siltä, niin siirry katsomaan häntä myös kun hän on hereillä. Lupaan, että jonain päivänä sinusta tuntuu levolliselta antaa lapsen levätä katseessasi. Koita ajatella yksinkertaista ajatuksia: ”Minä olen tässä ja sinä siinä”, ”Minä pidän sinusta huolen”, ”Olet turvassa”.
Tämä ohje ei vanhene koskaan. Vanhemman ja lapsen välillä katse on se silta, jonka välille luottamus, rakkaus ja anteeksianto rakentuvat. Kun jokin menee suhteessa rikki, niin voi palata siihen tunteeseen, jonka nukkuva vauva joskus herätti.
Vanhemmuuteen pätee sama oikeus ja neuvo kuin muihinkin ihmissuhteisiin. On oikeus aloittaa alusta.
Vaikka vanhemmuus olisikin hallussa, vaikka rakkaus ja kiintymys tulisivat selkärangasta ja olisi kykyä ja halua pitää huolta ja tyynnyttää, niin silti meille kaikille tulee aikoja, jolloin vanhemmuus on haastavaa. Jokin epätavallinen asia tai kriisi voi sysätä meidät pois rakastavan vanhemmuuden tilasta. Esimerkiksi kun ihmissuhteemme kaatuvat, kun jäämme yksin lapsen kanssa, kun sairastumme tai menetämme oman vanhemman.
Tai nyt, kun astuimme uudenlaiseen sosiaalisen eristäytyneisyyden aikaan. Yhtäkkiä olemme tilanteessa, jossa joudumme luopumaan kodin ulkopuolisista kontakteista, joissa moni tärkeä sosiaalinen ja emotionaalinen tarve tyydyttyy. Olemme kodin sisällä keskenään erilaisten tunteiden ja tarpeiden ristitulessa. Joudumme katsomaan eri lailla omaa vanhemmuuttamme silmästä silmään ja taas kerran kysymään itseltämme, mitä lapsi minulta tarvitsee, oli hän minkä ikäinen tahansa.
Kun tilanne kotona käy tukalaksi, kun tunteiden ja tarpeiden ristiriita käy sietämättömäksi, kannattaa yrittää purkaa tilanne taas perustasolle. On aika katsoa taas hyväksyvästi omaa lastaan ja antaa hänelle sitä turvaa, mitä joskus katseemme edusti.
Vanhemmuudessa on myös oltava mahdollisuus tehdä virheitä. Siksi vanhemmuuteen pätee sama oikeus ja neuvo kuin muihinkin ihmissuhteisiin. On oikeus aloittaa alusta. On oikeus aloittaa juuri siitä missä nyt on. Juuri nyt minä olen tässä sinua varten, juuri nyt minä riitän. ”Minä olen tässä ja sinä siinä. Olet hyvä sellaisena kuin olet ja minä riitän sellaisena kuin minä olen.”
Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kätilö toivoo, että jokainen saisi synnyttää turvalliselta tuntuvassa paikassa: ”Tuntuu hienolta, kun synnyttäjä sanoo luottavansa minuun”
Hyvä elämäEspoon sairaalan kätilö Kirsi Elsinen toivoo lisää synnytysvalmennuksia ja sitä, että kätilöiden ammattitaitoa tuettaisiin enemmän.
